Yksiö vuokralle

Tyttö!

2009-01-05T17:49:00.005+02:00

Miten tässä näin kävi? Viimeistään äitiysvapaalla piti olla aikaa päivittää blogia, mutta mutta... Tyttö on rikastuttanut elämäämme jo neljä viikkoa. Syntyi tasan laskettuna päivänä monien mutkien kautta 50 senttisenä ja 3010 grammaisena. Olemme haltioissamme.

190

2008-09-10T12:57:00.001+03:00

Olen raskaana. Yhä. Vieläkin. Asia, jonka sisäistämistä tarvitaan jokainen päivä. ”Sulla on järjetön maha” kertoo siippa, mutta mä olen jo tullut sokeaksi sen kasvulle. Mutta silloin kun eteen osuu kokovartalopeili on silmät pudota. Siis MAHA! Ihan järjetön! Ai niin, olen raskaana.

Odotus on mennyt hyvin. Mulla ei ole valittamista. Ei niin mitään. Asiat menee omalla painollaan ja kaikkeen on oppinut suhtautumaan. Voisihan asiat sujua paremminkin ja huolettomammin, mutta toisaalta sitä ajattelee että voisihan ne olla pahemminkin:

Lapsettomuushoidot – Ne on vain vahvistaneet meitä.

Niskaturvotus – Jonkunhan siihenkin seulaan on jäätävä.

Kromosomitutkinta – ”Mielenkiintoinen” kokemus.

Rakenneultra – Hienoa, että näitä tutkimuksia on kehitetty.

Istukkatutkimus – No, kaikkea sattuu ja tapahtuu.

Konrolli, kotrolli, kontrolli… - Hyvää huoltahan ne meistä pitävät…

Raskaudessa tällä hetkellä menossa 28.viikko. Tarkalleen ottaen mennyt on 190 päivää. Noin 90 päivää jäljellä. Kukaan ei tiedä paljonko oikeasti päiviä on jäljellä. Muutama viikko sitten diagnosoitiin istukassa ongelmaa, joka saattaa vaikuttaa jatkossa Tytön hapen- taikka ravinnonsaantiin. Taikka voi aiheuttaa raskausmyrkytyksen. Taikka ennen aikainen synnytyksen. Taikka hätäsektion. Oli miten oli ei se stressaamalla parane, joten me mennään päivä kerrallaan ja iloitaan jokaisesta hetkestä. Se mitä istukassa tapahtuu selviää aikanaan ja on tutkimuksen alla. Sille ei mitään voi, eikä asiaan voi omilla tekemisillä vaikuttaa, joten me odotellaan ja toivotaan että likka mahdollisimman kauan viihtyy yksiössään.

Olen niin kiitollinen, että olen saanut kokea tämän ihmeen. Että kantaa jotain niin pientä ja haurasta sisällään. Mitäs pienistä krempoista: selkä on kipeä (voisi olla kipeämpikin), tissit tursuilee jo E-kupissakin, nukkua pitää aina kun voi, nälkäkohtaus yllättää aina silloin kun ruokaa ei ole saatavilla, vessaa ei ikinä pidä ohittaa sillä hätä tulee noin 10 minuuttia sen jälkeen… Olen saanut nauttia jalkojen potkiskelusta ja käsien ojenteluista jo 14 viikkoa! Eli puolet koko raskaudesta. Se on ensisynnyttäjälle ilmeisesti hyvin. Luulen että nappula edes jotenkin yrittää hyvittää ”aiheuttamaansa” vaivaa ja kertoa näin, että kunnossa (ja etenkin hengissä) ollaan, ei hätää.

Ja onhan elämä toki muutakin kuin raskaanaoloa! Ei ehkä uskoisi, mutta on se. Joitakin minuutteja päivässä ;) Me olemme esimerkiksi muuttaneet. Koti on yhä sekaisin pahvilaatikoista, mutta koti silti. Uudeksi asunnoksi siellä on hämmästyttävän paljon remontoitavaa. Välillä koti-ikävä toisaalle kiristää kurkkua, mutta olen päättänyt että koti on siellä missä tämä oma pikkuinen perhe. Muutossa vaihtui myös työpaikka, työt sen sijaan eivät. Oikeastaan kaikki perusasiat elämässä on kuluneen parin kuukauden aikana muuttuneet, Siippa se vain on sama ja hyvä niin.

Lisäksi minusta on tullut täti. Se se vasta uskomatonta onkin!

99 päivä

2008-06-12T16:22:00.005+03:00

Tyttö on kunnossa. Kaikki hyvin.

Ojasta alikkoon

2008-05-23T10:21:00.001+03:00

On se kumma miten ovulaatiobongailusta, limoista ja eritteistä löytyy niin paljon jutun juurta ja nyt ei pitkään aikaan mitään. Vaikka kaikkea olisi. Vaikeuksista ja vastoinkäymisiä kait on helpompi jakaa kuin häivähtäviä onnen hetkiä.

Tuliko koskaan mieleen, että Sinä voisit kärsiä lapsettomuudesta? Ei mulle ainakaan. Hoitoihinhan joutuu häviävän pieni osuus pariskunnista ja mulla on sen verran sikiävä suku ettei lasten tekemiseen tarvita siellä edes seksiä. Kas, lapsia vaan tulee. Niinpä mäkin luulin, että vahinkoja sattuu ja lapsia tulee. No ei tullut meille. Mä en myöskään uskonut, että kuuluisin siihen pieneen ryhmään, joilla inseminaatiot eivät tehoa ja toisaalta IVF tehoaa heti ensimmäisellä. Pelkäsin, että kuulun niihin 15-20 prosenttiin, joilla raskaus päättyy jo heti alkuvaiheessa. Prosentuaalisesti ollaan siis pärjätty huonosti ja toisaalta sitten myös aika hyvin. Onkohan nyt siis taas vuorossa huonot prosentit? Siltä ainakin vähitellen alkaa haiskahtaa. Mä en nimittäin pysty muistamaan ajattelinko tosissani missään vaiheessa sitä, ettenkö kuuluisi niihin 99,5 prosenttiin, jotka pääsevät np-seulasta läpi. Muistan, että mahdollisuus kävi mielessä, mutta hei come on! 0,5%! No joillekin se vain tapahtuu. Meille se vain tapahtui. Kuulutaan siihen iloiseen porukkaan, joka kurvaa perinnöllisyyspoliklinikalle hakemaan neulaa istukkaan. Porukkaan, joka jännittää viikon jos toisen ja toivoo kuuluvansa niihin 70 prosenttiin, jotka voivat huokaista helpotuksesta ja niihin 95,5 prosenttiin, joiden penskalle ei neulasta aiheudu pahaa.

Yritän ottaa tilannetta kylmän rauhallisesti. Sille nyt ei vain voi mitään. Ei se murehtimalla parane... Kuitenkin asiat… lapsettomuus… raskaus… kaikki… ne ovat mielessä päällimmäisinä, ihan jok’ikinen hetki. Me tukeudutaan pieniin prosentteihin ja havaittuun nenäluuhun – kaikki muu on yhdentekevää.

...

2008-05-06T13:41:00.000+03:00

Hengissä ollaan.

Olen ollut vähän risteyksessä tämän blogin suhteen. Enkä ole siis vieläkään päättänyt miten sille käy, mutta väliaikatietoja nyt kuitenkin päätin kirjoitella.

Olo on kuin raskaalla: turvonnut (normaalit vaatteet alkaa jo kiristellä), pahoinvoiva (kaikki poppakonstit käytössä), väsynyt (nukkua voi siis ihan koska vain ja missä vain – koettu on esimerkiksi sightseeing-bussi ja tavaratalon parkkipaikka) ja ihan jatkuva nälkä (24/7). Riesana mulla on parina aamuna esiintynyt pientä vuotoa… Se voi olla aivan harmitonta tai sitten merkki jostain ikävästä. Mistä niistä tietää? Menen parin päivän päästä lapsettomuuslekurin tutkittavaksi ja sittenhän se nähdään. Neuvolassa on nyt myös käyty. Terkka oli ihan mukava. Kovin nuori, mutta kaipa se täytyy hyväksyä vaan ettei sitä ole enää sieltä nuorimmasta päästä ;) Tänään pitäisi mennä labraan verikokeelle, ensi viikolla neuvolalääkärille ja parin viikon päästä np-ultraan ja fysioterapiaan (mun ”terve” selkäni saattaa sitten kuulemma kuitenkin tykätä kyttyrää raskaudesta). Ei tässä mitään vapaa-ajan vietto ongelmia tule.

Me ollaan siipan kanssa kertoiltu asiasta vasta muutamalle harvalle ja valitulle. Klinikkalääkärihän silloin alkuraskaudenultrassa käski antaa palaa vaan. Mä olin aina kuvitellut, että se rv12 on jotenkin kaikkivoipa ja niin merkittävä, että se on se rajapyykki vaan näinhän asia ei olekaan. Meille annettiin seitsemännellä raskausviikolla keskenmenon todennäköisyydeksi noin 0,5% eli siis positiivisemmin ajateltunahan raskauden jatkumisen todennäköisyys olisi 99,5%. Siitäkin huolimatta ollaan asiaa varjeltu, eikä nyt olla mitenkään suunniteltu odottavamme johonkin tiettyyn hetkeen. Mua ei millään houkuttaisi kertoa omille vanhemmilleni, mutta ehkä ne sen kuitenkin tulee jossain vaiheessa huomatuksi ;P Jos vaikka ristiäiskutsun sitten lähettäisi. Mun vanhemmat olisi ihan liian pitkä kappale kenenkään luettavaksi, joten todettakoon että ne nyt on hieman erikoislaatuisia eikä niille tee oikein koskaan mieli kertoa mitään. Niin nehän ei siis edes tiedä tästä muutosta, että voi sitten pommina pudottaa nämä kaikki asiat. Niillä on ollut pientä sulattelua jo tuossa veikkapojan tulevassa perheenlisäyksessä (joo, on se ihmeellistä, että melkein nelikymppinen haluaa nuoruutensa pilata perheenlisäyksellä) ja mä tulen luultavasti olemaan vieläkin kovempi pala. Innolla odotellessa. Mutta ei mun vanhemmissa vielä kaikki! Mun ainoa elossa oleva isovanhempani, isoäitini, on myös aikamoinen tapaus. Se on ollut hysteerinen jo muutaman viikon kun kuuli tuosta veikkapojan iloisesta perhetapahtumasta. Se on nyt sitten ”tehnyt kuolemaa” siitä asti, koska vanhan kansan mukaanhan suvussa joku kuolee, jotta uutta sukuun voi syntyä. Kun mun toinen isoäitini pari vuotta sitten kuoli tämä nykyinen ainokainen hiillosti tooodella pitkään sekä mua että veikkopoikaa… Se suvunjatke olisi nimittäin ollut silloin pakko tulla, mutta ei sitä sitten kummallekkaan siunaantunut. Isoäiti raukka, joutunee vielä kuoleentumaan tuplasti tänä vuonna jos saa korviinsa vihin tästä raskaudesta…

Mitäköhän muuta sitten... No kurssit on todistuksia vaille valmiit, ikää on taas tullut lisää ja kämppä myyty. Johan siinäkin sitä sitten ;)

Aurinkoista kevättä kaikille!

No

2008-04-24T17:33:00.006+03:00

oli siellä sitten Joku! Kasvettu oli viime näkemästä komiasti, pituutta oli jo sentti!

Vasemmassa kuvassa sitä ollaan jossain tuolla 4-soluisena ja oikealla vähän suurempana, eväspussin kera.

Niiskniisk

2008-04-23T09:29:00.003+03:00

Terveiset sairasvuoteelta!

Aloittelin uraani viime viikolla vatsataudilla. Viikonlopun kuluessa siirryttiin kurkkupöpöön ja nyt ollaankin sitten jo flunssassa ja kuumeilussa. Olo on puolikuntoinen, mutta pitäisi vielä vääntää opintohommat kansioihin (grande finale part 1 huomenna - oivoi) ja matkustaa iltapäväksi klinikkakaupunkiin (tuomiolle?). Ei sitten ihan lomailuksi mennyt tämäkään päivä.

Pelottaa.

Jorinat

2008-04-16T13:43:00.001+03:00

On ollut jutut vähän vähissä ;)

Oikeastaan on ollut kiirettä. Muka. Opiskelujen parissa loppukansiota olen pakertanut viimeisen viikon ja se on jo näyttöjä vaille valmis. Ensi viikolla on arviointikeskustelumikälitilaisuus ja silloin selviää napsahtaako nakkia vielä lisää. Kyllä se on kuulkaas niin, että jos on rimaa hipoen ja aidan matalimmista kohdista kulkenut koko peruskoulun ja lukion ja vielä ammattikorkeatkin niin sitä on ihan turha kuvitella, että olisi jotenkin yhtäkkiä muuttunut superopiskelijaksi näin vanhemmalla iällä. Ei todellakaan.

Kämpässä oli ensimmäinen näyttö viikonlopulla. Ja ei ole kukaan vieläKÄÄN ostanut sitä ;) Kunpa tuon kaksion myyminen nyt olisi edes vähän helpompaa kuin tämän yksiön vuokraaminen…

Töissä on sitä samaa. Aamukahvilla tänään oli hauska episodi:
Pojat (työasioissa pojat=40-60-vuotiaita äijänköriläitä) keskustelivat Jenkeissä lanseeratusta Marijuana-automaatista Siinä sitten puhuttiin sivuvaikutuksista ja mihin vaivoihin se auttaa ja haittapuolista… Yksi pojista nyökkäsi mua päin ja alkoi selittää, että odottaville äideillehän tuo lääke ei sitten ollenkaan sovi – ja muut löivät karvaisia käsiä polviin ja nauroivat. Mulla jäi vähän avoimeksi missä se vitsi piili… Että miten ihmeessä se oli niin hauska juttu ;) Mä nauran sitten joskus niille kun kerron, että tässä todellakin ollaan pieniin päin :P

Mutta ei sen siis vielä pitäisi näkyä! Mahan nimittäin. Onhan mulla ihan järkyttävästi kupu kasvanut sitten viime vuosien (syytän hormonilääkityksiä vaikka tietenkin voi siihen vaikuttaa myös liikunnan puute, huonot ruokatavat…).BMI on ennen keikkunut 18-19 hutikoilla ja nyt se viime vuodesta kivunnut reiluun 21. Tosin, lieventävänä asianhaarana pidettäköön sitä, että viime kuukausien aikana suurin osa painosta on ihan selvästi siirtynyt tisseihin. Mulla alkoi ne kasvaa jo oikeastaan Menopuria piikitellessä ja nyt ne on jotain valtavaa. Ei ne koskaan pienet ole olleet, mutta jos tätä tahtia kasvetaan (kuten olen antanut itseni ymmärtää raskauden edetessä niin yleensä tapahtuu ;) niin kohta mun pitää niitä varmaan jollain kottikärryillä työntää tuossa edessä.

No jopas taas juttu riistäytyi ;)

Mutta siis: olo ei ole sitten viime kerran muuttunut. Olo on sellainen kuin olisi ollut laivalla viettämässä mukavaa iltaa. Päässä keikkuu ja olo on huono – krabulaa ilman viinaa. Ensi viikolla on jo klinikka käyntikin! Tuntuu, että plussa testistä on iät ja ajat, mutta jotenkin tuo ultra kuitenkin pääsee yllättämään. Raskaus ei vaikuta vieläkään yhtään sen todellisemmalta. Luin jostain, että raskauden alkuviikkojen aikana saattaa olla paljon mielitekoja salaatteihin, hedelmiin ja kaikkiin raikkaisiin asioihin. Onnea heille, joiden keho huutaa terveellisiä syötäviä… Mun kehoni huutaa päivästä ja hetkestä toiseen hampurilaisten perään… Ihan älytön hampurilaishimo. Ja mä en yleensäkään syö hampurilaisia kuin kerran parissa kuussa, jos edes sitä. Enkä usko, että sitä nyt kannattaisi alkaa yhtään sen enempää niitä syömään ;) Vaikka siis lääkärihän viimeksi klinikalla kertoi (keskustelun aiheena tosin oli kahvi), että mieliteot on kehon huutoja johonkin puutostilaan ja sille on parempi yleensä antaa sitä mitä se huutelee… Mihinköhän puutostilaan nämä hampurilaiset auttaisivat?

Seuraavat pari päivää meillä on kotona puolalaisia vierailijoita. Jännittävää.

Ei ihan tervettä?

2008-04-11T19:53:00.002+03:00

Kuvotusta ja huimausta... Kiitti!

Raitis ilma kuulemma auttaa ja niinhän sitä aamulla toivoisi. Kunnes tajuaa työmatkakävelyllään sen tosiasian, että eilisen illan sade ja aamun pieni pakanen aiheuttaa yhtälön, joka kuvottaa entistä enemmän enemmän: kuolleeksi kangistuneita kastematoja tiet täynnä! Ja se raikas ilmakin haisi ihan kastemadolta. Hyi hitto. Ei ehkä uskoisi, mutta tähän on tultu...

Rai(la)kasta viikonloppua!

Välitila

2008-04-09T13:29:00.001+03:00

Hyvää keskiviikkoa.

Vipinää ja viskettä on piisannut. On ollut työkuvioiden uusiutumista, kehityskeskustelua esimiehen kanssa, eläköitymiskahvitteluja työkavereille, kiinteistövälittäjän kanssa treffaamista, opiskeluhommien stressaamista… Joo ja joku raskauskin kai pitäisi olla. Se vaan on niin huomaamattomissa ettei sitä voi vieläkään uskoa. Jotenkin aina kuvittelin (älkää kysykö…), että raskaana olo on jotenkin niin kokonaisvaltaista, että sen tiedostaa jokaisena hetkenä. Luultavasti nyt kun tämä on kirjattu ylös tulen kokemaan maailman karmeimmat raskausoireet: ykä lentää seuraavat yhdeksän kuukautta ympärivuorokautisesti, turvotukseltani en pysty liikkumaan minnekkään ja viimeisinä viikkoina poksahdan pitkin seiniä. Ihan oikein mulle. Mitäs epäilen. Nyt kuitenkin on ihan välitila-olo. Väsyttää ja turvottaa ihan yhtä pahasti kuin aina kun on ollut hormoneilla. Vatsaa vääntää kuten yleensä kroonisena vatsakipuilijana sitä on vääntänyt. Ja kyllä, välillä kuvottaa. Sille mulla ei ole selitystä ;)

Kahden viikon päästä on klinikalla alkuraskauden ultra ja sen jälkeen saa uskoa jos jotain uskottavaa on. Näin mä ainakin itselleni olen luvannut. Toisaalta ensin oli ne kolme raskaustestiä: ”jos nämä on positiivisia niin…”, mutta ei se sitten kuitenkaan antanut uskoa enempää. Sitten tuli se verikoe: ”jos se on niin…” ja olihan se, mutta ei se kuitenkaan mun kohdalla sitä tarkoita… Ihan mielenkiinnolla näen kauanko jaksan suojella itseäni. Että onko yhdeksän kuukauden kuluttua sylissä punaisenaan kiljuva käärö käsissä ja silloin se on ihan pakko uskoa ;) Niin ihmeellinen on ihmisen mieli.

Ja mikä pahinta, olen varmaan tartuttanut vainoharhaisuuteni myös siippaan. Se kyselee vähän väliä, että eikö sitä millään tavalla saa selville, että siellä joku on ennen tuota ultraa. Pelkää, että tulee turha reissu tuijottamaan tyhjää ruutua. Se kyselee keskenmeno tilastoista ja tuulimunista ja kemiallisista raskauksista… Yritän selittää vaikkei mulla oikeastaan ole mitään käsitystä.

Ettei nyt jäisi käsitystä ettei tästä mitään iloa olisi niin on! Juhlittu on! Meillä on ollut jo ensimmäisestä klinikka käynnistä asti tapana juhlistaa pienempiäkin tapahtumia. Me olemme juhlistaneet jokaista toimenpide kertaa milloin kuppilassa, milloin jäätelöbaarissa, toisinaan syöppölässä. Saattaa tuntua ihan järjettömältä idealta, mutta musta silloin on juhlittava kun juhlimisen aihetta on. Sitä on aina ehtinyt myöhemmin sitten murehtia niitä kaikkia epäonnistumisia, mutta on ainakin sen pienen hetken saattanut olla onnellinen. No nyt tämä juhlinta ja onnessa olo on ehkä ollut vähän hillitympää kuin kaikilla epäonnistumisen kerroilla, mutta on kuitenkin maksimoitu sitä ravintolassa syömisen määrällä ;) Meillä on muuten myös valokuvia suunnilleen jokaisesta noista hetkestä, joista sitten aikanaan tulee kersalle kirja, josta näkee millaisia aikoja on eletty kun häntä on puuhattu. Tai huonossa tapauksessa siitä tulee meille muisto, että ainakin on yritetty… ja että on koettu ihan hyviä hetkiä vaikka toisinaan on ollut raskasta. Ja ainakin on saatu syödäksemme ;)

Enää kolme päivää rasvareitenä! Progesteronien kanssa säädettiin tuossa muutamaankin otteeseen ja eilen klinikalta ilmoitettiin, että nykyinen satsi puikkoja loppuun ja se riittää. Viime viikosta puikkosia on käytetty enää aamuisin ja iltaisin, joten sehän tarkoittaa, että lauantai-ilta on viimeinen. Mukavaa!

711

2008-04-05T17:35:00.000+03:00

Oltiin baarissa.

Tai oikeastaan on väärin sanoa, että on ollut baarissa jos on ollut kotona jo ennen puolta yötä - sisältäen Hessun Pulla -reissun. Se tekee vähän niin kuin vääryyttä niille baareiluille, jossa ollaan baarissa pilkkuun asti ja kotona joskus kun aurinko jo sarastaa. Joka tapauksessa oltiin. Olin kuski.

Mullahan meinasi eilen palaa ihan totaalisesti hihat Mehiläisen kanssa. Torstainen veren imuhan oli ihan loistavaa komiikkaa. Siinä vastaanottovirkailija moneen kertaan ja suureen ääneen kailotti mulle RASKAUSTESTIN hintaa ja että on olemassa kahdenlaista RASKAUSTESTIÄ ja kuinka RASKAUSTESTIT lähetetään yliopistolliseen sairaalaan tutkittavaksi ja RASKAUSTESTIN tuloksen saa seuraavana päivänä. Ei jäänyt varmaan keneltäkään odotushuoneessa olijalta selväksi millä asialla sitä oltiin. Ei haitannut mua, vähän nauratti. Virkailija kertoi, että mua kutsutaan numerolla sitten. Siitä sitten odottelin kutsua samalla kun "Pentti Virtasia" ja "Jukka Laaksosia" kutsuttiin omiin kokeisiinsa. Myöhemmin kutsuttiin "96". Mulla oli jo numero aikoja sitten hävinnyt, mutta oletin sen koskevan sitä ainoaa huoneessa odottavaa raskauskokeen ottajaa, jota ei kutsuttu omalla nimellä. Huomaavaista ;)

Tuloksen piti siis saada labraan soittamalla kello 14. Soitin labraan ja ihme ja kumma oli koko ajan varattu. Kun sain vihdoin langan päähän hoitsun selvisi, että kokeeni tai tulokseni olivat hukkuneet. Jes. Mun piti tiedottaa asiasta klinikkaa perjantain aikana ja kello kolme niiltä suljetaan puhelinyhteys eli siiheksi olisi hyvä löytyä. Sieltä luvattiin etsiä ja sai soitella ennen kolmea. Tässä vaiheessahan mä olin jo ihan varma, että testit on olleet niin huonot ettei niistä ole saatu mitän irti. Kymmentä vaille kolme soittelin labraan. Tai yritin. Lähinnä kuuntelin varattu tuuttausta kahdeksan minuuttia kunnes sieltä vastattiin ja kerrottiin että tulos on 711. Pelko persiissä sitten soittamaan minuuttia vaille kolme klinikalle ja toivoen, ettei yli aktiivinen toimistotäti ole laittanut nauhoitusta jo päälle. Ei ollut. Pääsin jonoon kuuntelemaan musiikkia.

IVF-hoitsulle kerroin, että tulos on 711. Se selasi papereita ja mutisi ääneen ja kysyi "montako alkiota teille oikein siirrettiin?" No yksi. Ainakin mun tietääkseni. "711 on aika paljon. 14 päivän kohdalla viitearvot taulukon mukaan ovat noin 64-400." Että so far so good.

Kiitos valtavasti peukkuja pitäneille ja onnitteluita lähettäneille! On merkinnyt paljon niinä (=suurimpana osana) hetkinä kun ei ole oikein jaksanut uskoa mihinkään. Nyt se oikea stressaaminen voi sitten alkaa ;)

Kevät

2008-04-04T10:54:00.001+03:00

En ole päässyt kirjoittelemaan kun on ilmestynyt varma kevään merkki. Se on nimittäin se, että palaverien määrä töissä lisääntyy potenssiin X – haittaa harmillisesti bloggailua… Nooh, niinhän se on, että puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja ”Kevät Organisaatiosta” ei päivääkään. Meidän firmassa uutta organisaatiota aletaan suunnitella heti kun edellinen on julkaistu.

Asiaan. Ei oo menkkoja ei. Toisaalta ei olisi vielä mitenkään hälyyttävää kun mennään KP30 ja viime kiertokin oli 34 päiväinen, mutta raskaustestit sitten… Ne vaan näyttelee samoja tuloksia. Kolmesta testistä 2 kertaa on näkynyt 2 viivaa ja yhden kerran plussa. Järkyttävää. Ihan oikeesti.

Tarina meni siis näin: keskiviikkona kun kammottavaa menkkakipua oli kestänyt kolme päivää (ilman tuhrun tuhrua) aloin aatella, että alkaisi nyt sitten suosiolla niin lopettasin heti burana-boikotin ja alkaisin vetää nappia naamaan. Toisaalta kipujen lisäksi oli hetkellisiä kuvotuspuuskia, joten mietin ettei tämä nyt ole ihan normaalia. Ulkona oli ihastuttava ilma. Mulla oli ensimmäinen vittuttamaton päivä aikoihin ja kevättä rinnassa. Kirjoitin kännykkääni kotimatkalla:

Aurinko paistaa, lämmittää. Kuljin töistä bussille tietä, joka on aina ruuhkassa kaahailevista meluisista autoista ja nyt se sama tie oli rauhallinen. Ei ollut liikenteen ääntä, ei ihmisiä – vain aurinko. Katsoin ojaan ja siellä oli leskenlehtiä. Pöly kutittaa nenää, hiekka rahisee hampaissa. Ihanaa. Tänään voi tapahtua jotain ihmeellistä.

Meni kyllä pitkään iltaan ennen kuin olin kotona ja ennen kuin siippa tuli matkoiltaan kotiin. Ajateltiin tehdä testi, mutta melkein jänistettiin. Se on niin vaikea tehdä päätös minä hetkenä sitä haluaa huonoja uutisia. Kävi kyllä sellainenkin ajatus, että ei tehdä testiä ollenkaan, näkeehän sen joka tapauksessa muutaman kuukauden päästä mitenkä siinä on käynyt ;) Mä olin aikaisemmin suunnitellut niin, että illalla tehdään testi ja sitten lähdetään paikallisen räkälän terassille siiderille. Olin nähnyt, että kanta-asiakkaat oli jo terassille löytäneet ja ottivat paidattomina aurinkoa, joten tietty olisi ollut hienoa noiden huolettomien ihmisten seuraan liittyä ;) Tehtiin testi. Testi, jossa joko näkyy + tai -, Mä olen kyllästynyt tulkitsemaan kumpi on kontrolliviiva ja kumpi oikea viiva ja onko siellä viivaa yleensä vai onko vaan jokin haalea varjo – nähty ja koettu. Se oli ihan epätodellinen tilanne kun tikussa oli ihan täysin selkeä +, niin vahvana kuin se vain voi olla. Katseltiin sitä siinä hiljakseen kunnes sitten alettiin pohtia, että mites tämän tuloksen nyt voi tulkita. Luettiin käyttöohjeet pariin otteeseen ja verrattiin ohjeissa oleviin kuviin. Ei lähdetty baariin.

Torstaiaamuna uusi testi ja tuli se ärsyttävä hailukka ”tässä-on-kaksi-viivaa-jos-haluat-niin-nähdä”-viiva kontrollin viereen. Toisella liuskassa se oli vähän tummempi. Soittelin palaverini lomassa (ei ole paljon ehtinyt ajatella kun on ollut onneksi muuta tekemistä) klinikalle, jossa oltiin onnesta soikeena. Menin illalla vielä Mehiläiseen teettämään verikokeen, jotta lääkäri voi sitten lukemista todeta onko kyseessä oikea raskaus vaiko jotain ihan muuta. Että iltapäivää odotellen. Ihan epätodellinen olo. Mä olen toiminut kuin robotti taikka psykopaatti viime päivät. Siis ilman tunteen hiventäkään. Tuntuu typerältä, mutta kun ei oikeasti sellaista mahdollisuutta ajatellutkaan… Vähän tyyliin ”mä nyt kävin klinikan hoidoissa vuoden ja sitten yks kaks pamahdin paksuksi – miten tässä näin pääsi käymään?”… Joten sen vuoksi, kun sitä on varmaan itsensä valmistanut ikuisiin pettymyksiin, ei oikein osaa ajatella mitään. Ei oikein osaa uskoa todeksi. Sitä olettaa, että jos nyt alkaisi riemuita asiasta, tulisi kuitenkin kohta tieto ettei tämä mitään ole. Jokin pilakamera homma ihan varmaan. Taikka uni. Sellaisia tuntemuksia. Taikka niiden puuttumista. Vaikka kuinka yrittäisi selittää niin ei sitä varmaan kukaan ymmärrä, en mä ymmärä itsekkään ;)

2008-04-03T08:43:00.000+03:00

No voi ny video...

Pientä kuohuntaa

2008-04-01T09:42:00.000+03:00

Ei oo alkanu. Se on päivän positiivisin juttu eikä edes aprillipilaa. Tosin eilen illasta asti vartalon keskiosa on jyllännyt pesukoneen lailla. Tänään lisukkeena on suonenvetoa muistuttava kipu ja kramppi munasarjoissa… Vähän niin kuin siitä vedettäisiin eri suuntiin. Tähän sitten vielä lisäksi rytmikäs tykyttävä särky nivusten yläpuolella ja reisissä polviin asti ulottuva hermosärky. Mukavaa. Nukuin vielä järkyttävän huonosti. Näin unta siittä kuinka menkat alkaa ja tavaraa tulee valtavana hyökyaaltona. Toisessa unessa joku ääliömäinen äijä oli mennyt heittämään klinikan odotushuoneen roskasäiliään tupakantumpin ja klinikka oli palanut poroksi. Vähän jäi huolettamaan oliko pakastetut puolijälkeläiset palaneet taikka sulaneet, mutta tähän kysymykseen ei tullut vastausta tällä erää.

Eilinen vitutus vaan jatkuu ja sitä lisää se, että siippa on työmatkallaan (hänen onni) enkä voi sillekään valittaa… Enkä nalkuttaa… Voinhan mä tietty aina soittaa ja toimittaa siten nämä asiat ;) Eilisen veettelyn kruunasi klinikalta tullut uusi lasku. Ei ollut kuin neljäsataa, mutta kun varta vasten sieltä kyseltiin sen kahden ja puolen (tonnin) jälkeen, että onko tässä nyt kaikki ja kerrottiin, että on niin tietty (tässä olotilassa, toim.huom.) se alkoi kyrsiä. Toisaalta on ihan sama miten paljon laskuja sieltä tippuu jos siitä saisi varmuutta, että nyt tulisi plussa. Muussa tapauksessa ei enempää kiitos. Nyt koitan olla rauhassa ja pysytellä omassa kolossani tap(p)aamatta työkavereitani – ihan kaikkien etujen vuoksi.

Positiivisin mielin sitten taas joskus toiste ;)

Hyvää huhtikuuta, älkääkä menkö lankaan!

*

2008-03-31T13:51:00.002+03:00

Tänään on huono päivä. En edes tiedä miksi. Ei ehkä mistään syystä, mutta vituttaa vaan. Ai niin, voihan se tosiaan olla PMSää. Se selittäisikin kaiken. Oletteko muuten koskaan ajatelleet, että KAIKKI muut raskautuvat muttei itse? No niinpä!

Touhuilua, ei-oireilua

2008-03-29T22:47:00.003+02:00

Muuttolaatikoita ja tutkintotöitä... Olen siis saanut jotain aikaiseksi. On myös kiinteistönvälittäjän kanssa puheltu. Ja pakastimen korjaaja on käynyt - pelkästään käynyt. Siis Jouluaattona herätyshän oli sellainen, että keittiö lillui sulanneiden mansikoiden, mustikoiden, vadelmojen jne. liemessä. Hienoa. Oli tunti aikaa Joulun viettoon lähtemiselle ja siinä ajassa ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pikasulattaa pakastin ja roudata jätesäkeillä koko sisältö roskiin. Meni kolme kuukautta ennen kuin sain korjaajan, joka avasi jääkaapin oven, kurkkasi sisään ja lompsotti pöydän ääreen kirjoittamaan lappua vakuutusyhtiölle ettei tuota kannata korjata ja laskua 60€ - aikaa tähän kului noin kymmenen minuuttia. Semmonenkin vielä sitten.

Oireiden saralla ei mitään uutta. Ei ole ollut tietoa tuhruttelusta eikä mistään minkä voisi olettaa johtuvan alkuraskaudesta. Mä en tosin ole hirveästi vainoharhaillut... Vähän ehkä kuitenkin, mutta ei ole ollut mitään niin vakuuttavia tuntoja, että olisi voinut kunnolla. Ajatusmaailma on jakomielitautinen sikäli, että vaikka sitä 110% toivoo, että tästä kerrasta tämä tärppää ja myös uskoo niin kuitenkin yhtä suurella määrällä sitä kuitenkin toppuuttelee itseään… Mikä tästä tekee erilaisen? Miksi nyt tapahtuisi poikkeus? Mahdollisuus sille, että jää lapsettomaksi ainiaaksi on kuitenkin niin suuri, ettei halua ajatusmaailman kokonaan uppoavan varmuuteen siitä, että tämä vielä onnistuu. En mä osaa selittää tätä ajatuksen kulkua muuten kuin ontuvalla esimerkillä: kerran kuukaudessa tilaa hintavan tuotteen TV-Shopista ja intona odottelee sitä muutaman viikon vain todetakseen ettei sitä koskaan tulekaan. Hinta on maksettu ja mihinkään ei voi valittaa. Sitä jotenkin turtuu jokaisena kuukautena vain tilaamaan uudestaan ja uudestaan – jonkun aikaa sitä odottaa ihan täpinöissään kunnes into hiipuu ja ajatus kohdistuu jo seuraavaan tilaukseen. Ei auta kuin odottaa ensi viikkoon. Klinikan mukaan testauspäivä olisi torstaina, mutta menkathan voivat päästää piinasta jo tiistaina. Jos niin käy niin sitten ei mitään. Siipan kanssa keskusteltiin ja ilmoitin olevani tauon kannalla, jos vaikka ottasi pakastuksesta kesän lämpöön sulaamaan seuraavat soturit... No mutta vielä noihin päätöksiin on aikaa. Ja toivoahan on niin kauan kunnes KP1 iskee oikealla suoralla naamatauluun. Mun puolestani niin ei tarvitsisi käydä ;)

Kotikulmilla taas

2008-03-25T13:40:00.001+02:00

Tulin töihin. Poden tylsyyttä ja roikun netissä ruokatunnin. Sen lisäksi, että osa porukasta on lomautettu, osa näyttää lomailevan, joten täällähän ei ole juuri ketään.

Reissu meni malliikkaasti ja eilen hurruuteltiin kymmenen tuntia kotia kohti. Olo on hyvä. Oireita en ole huomannut mitä nyt tissit ovat kipeät, kuten ovat olleet siitä lähtien kun piikittelyn aloitin. Toisinaan vatsaa viiltää ja toisinaan turvottaa, mutta olen todennut sen johtuvan noista puikoista… Niin ne puikot… Keltarauhashormoni-puikkojen kanssa elo on nimittäin ollut varsin vaihtelevaa. Parin sentin, koostumukseltaan talia muistuttavaa puikkoa käytetään kolmasti päivässä. Lääkärin mukaan ”ainoa tapa jolla voit haitata raskautta on jättää hormoni ottamatta”. Ei noissa puikoissa ole muuta vikaa, muuta kuin se sulamisefekti: niistä pakostakin valuu takaisin päin jonkin verran ”tahmaa” taikka ”voidetta”, joten ei ole yksi taikka kaksi kertaa kun nivuset reisiin asti ovat oleet kuin rasvatut keltarauhashormonilla. Lisäksi vessanpytty kuorruttuu – näkymä muistuttaa jauhelihakeiton pintaa kun kattilan ottaa jääkaapista seuraavana päivänä… Jätän kertomatta muut yksityiskohdat ;)

Olen laskeutunut taas adenaliini-huipulta tähän emmä-tiedä-kattoo-nyt –vaiheeseen. On se vaan ihme miten nämä tunneskaalat tulee aina niin samoissa kohdin. Mä huomaan yrittäväni kehittää itselle stressiä asioilla, jotka vain täytyisi hoitaa pois alta. Tyypilliseen tapaan mä vaan kiertelen ja kaartelen, pitäisi tehdä kaikkea ja sitten ei saa kuitenkaan tehdyksi mitään. Tämä on ihan tuttu juttu. Joka kerta sama homma kun on päässyt hoidoissa tiettyyn vaiheeseen ja edessä olisi parin viikon odotus. Sitä lamaantuu ja tippuu tyhjyyteen vain odottelemaan ja päivittelemään kuinka hitaasti aika kuluu. Sitten taas kun odottelu on loppu niin täysi tohina päällä järjestelemässä jos jonkinmoista. Tämän viikon agendana olisi siis laittaa asunto myyntiin (mulla ei ole mitään tietoa mitä pitäisi ottaa huomioon ja miten se homma hoituu ja siipasta ei ole tässä apua) ja saattaa tämä iänikuiselta tuntuva työnohessa ”opiskelu” eteenpäin. Töiden palauttamisen deadline on parin viikon päästä jos mielii kesäksi saada tutkintoa valmiiksi – voi itku.

Jaa-a vaan ei auta itku, töitäkin tarttis…

Munittu on - haudotaan taas

2008-03-20T20:06:00.003+02:00

Ihan mahtavaa! Yksi nelisoluinen pallero kelluu kohdussani ja toivotaan, että jaksaa pysyä kyydissä vähän pitempään. Pakkasessa odottaa muuta lisää... itseasissa yhdeksän lisää... Siis 9! Älytöntä! Tarkempaa reportaasia siirrosta tulee (ehkä) pääsiäisen jälkeen, mutta halusin nyt tulla hehkumaan tänne nämä kuulumiset ennen matkan jatkumista pohjoisemmaksi (reilu 400 km jäljellä).

Seuraavat pari viikkoa keltarauhashormonipuikoin, sekin tuntuu mahtavalta hommalta ;D

Iloista Pääsäistä kaikille! Syökää suklaata (se on terveellistä)!

Raskaana!

2008-03-19T18:56:00.004+02:00

Koska raskausviikot lasketaan hieman holmosti kuukautiskierron alusta, mahdollistaa tama hypetyksen siitta, etta todellakin taalla ollaan toista viikkoa raskaana... Okei, vaikkakin viljelymaljalla. Kahdestatoista solusta kymmenen oli hedelmoitynyt, huomenna saa kuulla kuinka moni yha on hengissa ja minka laatuisista yksiloista on kyse. Olen onnellinen jos siella olisi edes yksi vahva - edes yksi hyva. Siirron jalkeen paasiaisen viettoon ja nokka kohti pohjoista. Toivottavasti on paljon tekemista ja muuta ajateltavaa. Piinaviikkoihin alkaa olla jo niiin kyllastynyt ;)

Munaton

2008-03-19T10:58:00.002+02:00

Vointeja on pidellyt.

Ja hautomiset on talla eraa haudottu. (Ja hotellin internetista on varastettu scandinaaviset kirjaimet...)

Operaatio meni hyvin, kiitos mahtavien huumausaineiden. Kipua tuntui muutamia kertoja, mutta muuten olin kannissa kuin kaki. Huumauksen jalkeen iskikin todellisuus nopeasti ja kovaa ja jouduin melko pian tippaliuokselle kun ei meinannut ollenkaan olo kohentua. Useimminhan tuosta punktiosta paasee puolen tunnin seurannan jalkeen lahtemaan, mutta mulla kesti hieman kauemmin ja suoneen tuli lahes puoli litraa nestetta ennen kuin pystyi edes kuvitella istumista. Paiva ja ilta meni loistavasti. Tiettykin vatsa aristi ja paljon makoilin, muttei tarvinnut ottaa enempia kipulaakkeita. Pienella kavelyretkellakin olin, kavely kuulemma edistaa toipumista.

Nyt sitten rentoillen hotellissa, jonne paadyttiin pitkallisen pohdinnan jalkeen. Ensin oli ajatuksissa, etta tietenkin mennaan loisimaan joillekin kavereille taksi ajaksi, mutta tama oli niin niiin paljon parempi idea sitten kuitenkin... Saa olla niin kuin haluaa ja maata ja potea... ltapaivalla kuulee onko helmoityksia tapahtunut, hirvittaa! Eilen jo kerrottiin, etta 16 rakkulaa tyhjennettiin ja 12 munasolua niista lotyi - nyt tarvii viela toivoa, etta edes jokin niista olisi kelvollinen yksilo. Peukut pystyyn.

Turvoksissa

2008-03-17T23:40:00.002+02:00

Vatsa pömpöttää kuin raskaus olisi jo pidemmällekin edennyt ja kävely muistuttaa enemmänkin ankan vaapuntaa. Hitaasti eteenpäin, puolelta toiselle. Muuten olo on mitä mainioin! Ei malttaisi nukkua, mutta ehkä olisi syytä. Puolen vuorokauden kuluttua punktio on jo (onnellisesti?) ohi - toivottavasti en tule järkyttävän kipeäksi...

Uutta ultraa

2008-03-15T21:29:00.001+02:00

Hitaasti ja rauhassa on munia haudottu (lääkärin hauskaa vitsailua näin pääsiäisen alla). Ultrauksessa selvisi joukon kokoonpano:

O/ov: 6mm, 8mm, 10mm, 3x14mm

V/ov: 3x8mm, 3x10mm, 12mm, 2x14mm, 16mm

Endo: 11,4mm

Menopurilla (150IU) liikkeellä vieläkin sekä jarrutuspistoksilla. Olo ei ole mitenkään erikoinen. Päivittelin lekurillekin kuinka helposti (tähän asti siis ainakin) on mennyt. Mä tietenkin vertaan olotilaani aina Clomien aiheuttamiin oireisiin ;) Tulin kotisohvalle klinikkakaupungista viettämään viikonloppua ja ensi viikoksi palaan sinne takaisin talvilomailemaan keräyksen (ti) ja siirron (to) merkeissä. Ajatukset on risteilleet sekavasti sekä varmuudessa, että nyt tässä tärpätään ja siinä että mitä tästä kerrasta tekee yhtään sen erilaisemman kuin edellisissäkään. Jos käy hyvin niin mahtavaa. Jos puolestaan ei tuota tulosta niin eteenpäin jatketaan, mutta vasta joskus syksyllä taikka myöhemmin. Ehkä. Kattoo nyt.

Kuukauden tähtijoukko

2008-03-11T19:13:00.002+02:00

koostuu KP 6 seuraavasta:

O/ov: 11mm, 10mm x 3 ja pari pientä
V/ov: 10mm x 4 ja 6-8mm x 4
Endo: 8,3

Kasvatus jatkukoon.

Pistelty on!

2008-03-10T13:17:00.001+02:00

KP 5. Tuhrutuksesta huolimatta menkat antoi sittenkin odottaa itseään. Vuoto alkoi tasan sen jälkeen kun astelin kummallisesta työhaastattelusta pois.

Tässä on nyt sitten pistelty minimimäärää (75+75IUI) Menopuria. Mä olen tyytyväinen, että saan sählätä piikkien, liuottimien ja jauheiden kanssa. Ahdisti jo ajatuskin, josko taas joutuu pelailemaan muka-niin-kätevän Penin kanssa. Viime kerran Puregon Pen sai mut lopultakin niin vainoharhaiseksi etten varmaan koskaan enää tule käyttämään sitä – myöhemminhän toki selvisi, ettei Penin käytössäni ollut luultavasti mitään vikaa, aine ei muuten vain tehonnut. Joka tapauksessa nyt siis piikittelyä vaikeamman kautta, mutta ainakin näen, että määrätty määrä kohteeseen uppoaa ;)

Ohjelma on seuraavanlainen: kuluvalla viikolla olisi tarkoitus ultrata kaksi kertaa ja katsoa mitä siellä kehittyy ja pitääkö annosmäärää nostaa. Ensi viikolla punktio ja siirto, kunhan sinne asti vaan päästään. Vielä ei mitään sivuoireita. Ei ainakaan mitään huomattavaa taikka negatiivista. Olen yrittänyt juoda paljon vettä, joka taas johtaa siihen, että käyn paljon vessassa. Mä en yleensä juo vettä juuri yhtään – sen verran kuiva tyyppi kun olen, että veden juontikin aiheuttaa huonoa oloa ;) Tiedä sitten johtuiko hormoneista vaiko mistä, mutta nämä menkat on tähän asti olleet poikkeuksellisen helpot. Nythän oli siis jo kolmas kierron alku ilman ibuprofeiini-valmisteita… että olisi syytä kehon puhdistua kaikesta pahasta... Edelliset kierrot on hoituneet paracetamolein lievästi yliannostellen ja siltikin tuskaisena. Tällä kierrolla sitten riitti yhtenä päivänä 3000mg, joka piti kivut melko lievinä ja sitten seuraavana päivänä ei enää mitään. Mahtavaa! 15 vuotta ja tähän on tultu ;) Saattoi tosin olla jotain psykologistakin vaikutetta ilmassa sillä nämä menkat oli todella odotetut – pitkään ja hartaasti.

Siispä vielä parit piikit ja sitten kurkkimaan mitä palluroille kuuluu.

Vilinää vilskettä, helinää helskettä

2008-03-04T13:29:00.001+02:00

Työhaastatteluun tostaina!

Aluepäällikkö repii kohta peliverkkareitaan ;)

Koskaan älä aliarvioi…

2008-03-04T11:25:00.000+02:00

… blogin voimaa.

Päätä särkee, vatsa kramppaa ja viiltää, tissit on pinkeinä, pientä tuhruttelua…

Tästä ei voi erehtyä! Seuraavana parina päivänä saattaa todellakin tulla KP1.

Hitaasti hyvää tulee?

2008-03-04T07:49:00.000+02:00

KP33 – 3 vuorokautta menkoilla aikaa alkaa, muussa tapauksessa tulee lykkäystä projektiin.

Huihai

2008-02-27T14:46:00.000+02:00

On nimittäin keskustelutilaisuus takana. Kuten epäilinkin ovulointi oli tapahtunut viime viikolla, joten seuraavien menkkojen alkamiseen tarvitaan todellista ajoitustaitoa ja toivoa, ettei pääsiäisloma pilaa kaikkea. Sain läjän papereita, useita reseptejä, verikokeiden tulokset (jotka olivat siis ok - kaikki) ja pään täyteen informaatiota esim. miten IVF tapahtuu ja mitä haittoja saattaa olla. Haitoista käytiin läpi kaikki mahdollinen ja mahdoton kuten syövät ja tulehtumiset sekä tuulimunat, kohdun ulkopuoliset raskaudet, kehityshäiriöt, monisikiöraskaudet, ennen aikaisuudet… koko setti. Hetken oli pääpyörällä, mutta nyt taas täyttä höyryä eteenpäin.

Tällä hetkellä on niin monta rautaa tulessa (kämpän materiaalivalinnat [lopulliset], työnhaku [iik], ravintoremppaa&liikkumista [uuden vuoden lupauksen]…), että pitäisi varmaan hetkeksi pysähtyä ja vähän edes katsoa mistä tuo hoito-ohjelma koostuu.

KP28 – todellisessa elämässä KP1 pitäisi olla huomenna…

Muutoksen tuulet

2008-02-22T09:45:00.000+02:00

Sellainen viikko sitten. Enpä olisi maanantaina uskonut kun töihin lähdin, ettei sellaista päivää toista enää tule. Kaikki on ihan päälaellaan kun viikate on viuhunut ja oikein kunnolla. Me ollaan lomautuksen edeltäviä aikoja eletty jo useamman kuukautta ja viime viikolla ihmisiä alkoi tipahdella kyydistä. Se vielä menetteli kun kyseessä ei ollut ”kuin” päivittäin jonkin verran yhteistyössä olevia henkilöitä, mutta nyt alkuviikolla räjähti potti ja ihan puskasta saapui ilmoitus kolmen lähimmän työkaverin lomautuksesta – yksi sentään vielä jäi. Vähän orvoltahan tämä on tuntunut kun kämppis on poissa ja seinä naapurit myös, mutta minkäs teet…

Ja hyviä uutisia: IVF-palaveria aikaistettiin roimasti, joten siihen onkin sitten aikaa enää noin 70 tuntia! Hieman hirvittää. Onneksi on kaiken muunkin ajateltavaa niin paljon ettei keskittymiskyky riitä juuri minkään ajatteluun ;)

Paasausta

2008-02-19T14:07:00.002+02:00

Elämän oppitunti osa X:

Mä ajattelin joskus kun lueskelin lapsettomien kirjoituksia lähiympäristön välinpitämättömyydestä ja jonkinlaisesta vähättelystä. Mä kiitin, että onneksi mä en ole tuollaista kohdannut ja ne ihmiset jotka tietää taikka suuntaa antavasti luulevat tietävänsä käyttäytyvät hyvin ja ovat hengessä mukana. Ehkäpä sitä itsekin vähätteli hoitoja ja kokemuksien määrää, joten konflikteja ei päässyt syntymään. No nyt kun sattuneesta syystä tunteet on kuukausittain hieman pinnassa, epätoivo hetkittäin valtaa mielen ja ympäristöä tarkkailee ehkä liiankin aktiivisesti, alkaa nähdä merkkejä pienimuotoisesta vähättelystä.

”Kyllä sitä muillakin lapsen saanti kestää.”

ja

”Lapsia ei tehdä, niitä saadaan.”

Onko nuo tarkoitettu lohdutukseksi? Mä olen ihan täysin tietoinen, että maailmassa on ihmisiä joilla on ”todellisia” ongelmia lasten saannissa ja että tässä ollaan ihan esikoulu-tasolla sen suhteen, mutta on päiviä jolloin mua ei yksinkertaisesti kiinnosta. Ei kiinnosta, että jollain on asiat huonommin kuin mulla. On päiviä kun kiinnostus ulottuu vain itseen ja omaan napaan – hällä väliä muista. Joskus mä jopa unohdan, että Siippani käy läpi näitä ihan samoja hoitoja, vaikka fyysisesti kohde olenkin minä. Siksi tuntuu vielä pahemmalta, kun kuulee jonkun sanoneen sille, että kyllä se muillekin on vaikeaa… Varsinkin jos se joku on itse kahden lapsen huoltaja.

Tämä on herkkä asia, yritetään sitä huumorilla lieventää, mutta pohjalla on kuitenkin epätieto ja väsymys. Jokainen pari kokee sen niin tavallaan ja toisille muutaman hoidon läpikäyminen on jo vaikeampaa kuin toisille. Tunnen pariskunnan, joka onnistui insseillä saamaan lapsen viidennellä kerralla. Vielä viime vuonna se tuntui paljolta ja he itsekin kertoivat kuinka vaikeaa ja raastavaa elämä tuolloin oli. Varmaan kävivät myös ammattiauttajan puheillakin. Mä luen netistä kaikkia asiaa käsitteleviä blogeja joita vain suinkin löydän ja jokaiselle siellä asia on vakava omalla tavallaan. Ei mulle tulisi mieleenkään mennä niille sanomaan, että kyllä jollain vaan asiat on pahemmin kuin sulla, että koitappa ryhdistäytyä ja ajatella välillä jotain muutakin. Mun sympatiat ovat lapsettomuudesta enemmän tai vähemmän kärsivän puolella ja toivon jokaisen muun projektiin yhtä paljon onnea kuin omaanikin. Senkään vuoksi muiden ei tarvitse mulle kertoa miten asiat voisivat olla huonommin ;)

Opittua: Älä aliarvioi muiden ihmisten kokemuksia. Ne saattavat vaikuttaa vähäpätöisiltä, mutta ovat juuri niin vaikeita kuin kukin sen kohdallaan kokee.

KP19: Ovulaatiosta ei merkkiäkään - herkistä tunteista kyllä (esim. eilen tuli itkettyä Karhuveljeni Koda -leffa alusta loppuun) ;)

Hyviä ja huonoja uutisia

2008-02-15T09:40:00.002+02:00

Että sellainen Ystävänpäivä sitten, kerrassaan synkeä.

Huono uutinen selvisi gynellä. Lempparigynelle on vaikea saada pikaisia aikoja joten olin nyt kolmatta kertaa tällä miekkosella, joka on mukava ja asian tunteva ja jolla on jo hyvä perustieto siitä mitä tässä hommaillaan. Pikainen vilkaisu kohdusta näytti, että kaikki oli juuri niin kuin pitikin: limakalvo kierron mukainen, ei normaalia enempää vettä jne. Munasarjoissa puolestaan parveili 8 millisten follikkeleiden armeija johtajanaan 12 millinen kääpiö. Siis aivan avuttoman pieniä. Soittelin klinikalle ja lääkärin pohdittua asiaa tultiin siihen tulokseen, että tämä kierto jätetään väliin ja jos ensi kiertoon vielä ajattelee inseminaatiota niin se hoidetaan Clomeja tiukemmalla lääkityksellä ja Menopurilla. Mä ilmoitin, että nämä inssit on nyt nähty ja voidaan siirtyä "suoraan" IVF-hoitoihin.

Hyvät uutiset sitten? Sellaiseksi voinee luokitella tiedon, ettei hoitajan mukaan näillä näkymin verikokeissa ollut mitään vikaa, vaan kaikki vaikutti hyvältä. Tässä on vähän sama ongelma kuin selkätutkimustenkin kanssa oli – ristiriita siitä, onko se ettei vikaa löydy hyvä vaiko huono asia. Toisaalta jos tuloksissa olisi näkynyt vaikka kilpirauhasten häiriötä, olisi sitä voitu jotenkin hoitaa. Taikka jos olisikin jokin sellainen vika, jota ei voida hoitaa, voisi nämä haaveilut lopettaa tähän ja siirtyä eteenpäin. Päästiin/jouduttiin siis tällä hetkellä kategoriaan ”Selittämätön lapsettomuus”, mutta lääkärien mukaan ”moni asiaa ratkeaa IVF:ssä”.

IVF-mörön suunnittelu tilaisuus siis parin viikon päästä. Taas jotain uutta odoteltavaa.

Koita tässä sitten elää

2008-02-14T10:32:00.000+02:00

kun menee hermot noiden munasarjojen epäkypsään käytökseen. Siis tikussa ei vieläkään mitään.

Kuluneen vuoden aikana mulla on yksi kierto venähtänyt normaalista 27/28 päivästä 36 pituuteen ja tuolloin ovulointi oli hukassa. Sille selitys oli munasarjojen stressaantuminen kesälomamatkasta, jolloin lienivät jääneen kesälomille ja jäi tuo varsinainen työ hoitamatta. En tiedä minkä ne nyt syyksi ovat keksineet, mutta jälleen näyttää hitaanlaiselta tuo oman hormonin eritys. Ehkä munikset ovat tottuneet, että kun muinakin kuukausina pilleri/piikki hormonit hoitaa homman niin ei niiden tarvitse enää ollenkaan vaivautua. Toisaalta joulukuun välikierrossa, vaikkei inssiä tehtykään eikä hormoneja syöty, tikutuksen tuloksena oli plussa KP13 ja 14 päivinä. Huokaus.

Iltapäivällä menen ultraan, sittenpä se selviää, että mikäs neitejä tällä kertaa risoo.

Hajanaisia ajatuksia

2008-02-13T12:04:00.001+02:00

Munasarjat ovat laiskotelleet taas tämän kuukauden ja tikussa ei näy irtoamisen suuntaa näyttävää merkkiäkään. Siispä odotellaan…

Tuleeko muuten koskaan mietittyä mitä kaikkea työpaikan vessassa voi tapahtua? Jos sinne kukaan keksisi asentaa kameraa (ja mä voin vaan kuvitella, että meillä pojat saattaisivat jonkin webbikameran sinne helpostikin ujuttaa) niin mä ainakin tarjoan kuukausittaista hupia piikittelemällä siellä itseäni ja pissimällä kuppiin. Meidän vessassa ei edes toimi lukko, että riemulla sitä päivää odotellen kun joku törmää muhun siellä piikki vatsassa törröttäen. Tulipa vain mieleen...

Tänä keväänä tuntuu kuin lähipiirissä olisi raskautuneita ja tuoreita vauvoja enemmän kuin ikinä. Tai sitten siihen tulee vain kiinnitettyä taas paljon enemmin huomiota kuin ennen. Näillä näkymin näyttää vahvasti siltä, että kesän kääntyessä loppua kohden musta tulee todellakin täti-ihminen. Mä en vielä ole osannut käsitellä asiaa – ihan kuin siinä jotain käsittelemistä nyt siis olisi. Tämän vuoden ensimmäinen lähipiiri vauva syntyi muutamia päiviä sitten. Tuo pariskunta oli viettämässä viimeisiä parisuhdeiltoja meillä (ainakaan vähään aikaan) pari viikkoa sitten. Muisteltiin silloin kuinka hieman alle vuosi sitten keskusteltiin lapsi-asioista yhdessä. Meillä oli klinikalla asiat käynnistynyt ja heilläkin oli mietitty, että lapsi olisi mahdollisesti tervetullut jossain vaiheessa. Nyt sitten laskeskeltiin, että se oli hyvinkin juuri noina hetkinä tapahtunut tuo hedelmöityminen. Siis lähestulkoon sormia napsauttaen. Frankfurtilainen (jonka luona siis alkuvuodesta piti käydä) puolestaan kertoili, kun hänelle selitystä matkan peruuntumisesta annettiin, että toisille se haikara yrittää nyyttiä kiikuttaa väen väkisinkin. Hänelle oli abortti tehty jo kaksi kertaa. Siis oikeesti! Ei kyllä näytä kysyntä eikä tarjonta tässä kohtaa kohtaavan ollenkaan.

Nooh, kaipa se on jokin tasapainottava asia, että maailmassa aina tulee olemaan niitä ihmisiä, jotka lasta ei halua ja sellaisen saa ja niitä jotka lapsen haluaa ja eivät saa.

Tikusta asiaa

2008-02-12T14:10:00.000+02:00

KP(tai CD)12. Vanhalla kaavalla viimeistään eilen olisi ollut ensimmäinen ultraus vaan nyt mennään ilman ultria ja extra-hormoneja – tikutellen vaan. Tähän mennessä tikku ei ole näyttänyt mitään, mutta luulisi sen huomenna taikka viimeistään torstaina näyttävän. Jännityksellä voikin vaan odotella, että miten omat hormonit purevat ja onko siellä yhtään mitään kehittynyt.

Mä olen alkanut epäillä noiden klinikoiden asiantuntemusta näiden hoitojen suhteen ;) Siis kun mua edellisessä klinikassa ärsytti se toiminta, joka välillä näytti hutiloinnilta ja välillä ammattitaidottomuudelta, ettei siellä ollut mitään yhteneväistä kantaa näihin hoitoihin vaan tuntui että kaikki talsivat tavallaan ja sooloilivat omin käsityksin. Sen mä vielä ymmärrän, että klinikat tekee näitä erillä tavoilla (lempigynekin on jo monta kertaa kyllä sanonut ettei näihin hoitoihin ole yhtä oikeaa tapaa vaan monia erilaisia variaatioita), mutta nyt täällä uudessa paikassa kaikki tuntuvat olevan eri mieltä jo pelkästään oviksen tikuttelun ajankohdassa, että mä en uskalla edes aatella mitä tuleman pitää ;) Viime viikolla siis lääkäri sanoi, että pitää tikutella kello 11-13 välillä (edellisellä klinikalla tämä tapahtui aamuvirtsasta…) ja sitten ilmoitella niin saadaan aika seuraavalle päivälle. Verikokeen ottanut hoitaja puolestaan sanoi, että tuo on ihan liian myöhään: tikutus pitää tehdä ihan viimeistään kello 10. Nyt vielä eilisessä soitossa klinikalle kolmas henkilö kertoi, että se pitää tehdä mahdollisimman aikaisin aamulla, mutta ei siis aamuvirtsasta (pitää vaikka laittaa herätys muutama tunti ennen varsinaista herätystä, että saa hoidettua ensimmäisen vessa käynnin pois alta), jotta klinikka ajan saisi vielä samalle päivälle kun seuraavana päivänä se voi olla jo myöhäistä. Haloo! Mä haluan kuulla vain yhden ja ainoan version, jota kuuliaisesti sitten noudattaisin, ilman miettimistä, että meneekö tämä nyt oikein :)

Viikonloppuun

2008-02-07T11:30:00.000+02:00

Tuleva viikonloppu (joka muuten alkaa mulla jo viiden tunnin kuluttua) onkin pyhitetty kakkosprojektille. Kakkosprojekti on edennyt ihan odotusten ja suunnitelmien mukaan (mitä sitten taas ei voi sanoa ykkösprojektista) ja niinpä viikonlopulla on aika käydä valitsemassa asuntoon sisustukset. Ajatuksena on ihanaa päästä valistelemaan maalit, tapetit ja parketit, koko hela hoito… Mutta jos nyt totta puhutaan se on aika ahdistavaa. Pitäisi tehdä päätöksiä, eikä edes kunnolla pysty visioimaan millaisiin tiloihin. Maalit nyt on helpot, nehän pystyy aina maalaamaan uudestaan, mutta entäs sitten kaapit ja kaakelit ja sen semmoiset! Voihan nekin vaihtaa, muttei ihan heti viitsisi. Ehkäpä se siitä, silmät kiinni ja sormi pystyyn – niin niitä valintoja syntyy :) Jälkikasvulle huonompi homma, ettei ole vielä suostunut näyttäytymään. Suunnitellusta lastenhuoneesta tulee väritykseltään tylsän toimistohuoneen oloinen. Ajateltiin sen olevan pienempi riesa kuin se, ettei lasta loppujen lopuksi tulisikaan ja huone olisi lattiasta kattoon vuorattu muumitapeteilla.

Ensi viikolla selviää, miten munarakkulat kehittyvät ilman hormonia, sekä selviää verikokeiden tulokset. Jännittävää!

Askeleen päässä…

2008-02-05T14:06:00.000+02:00

… IVF:stä.

Viikonloppu meni kaiken kaikkiaan sekavasti. Olin kipeä flunssasta sekä menkoista ja mieli risteili taas ”mitään lasta ikinä tule enkä edes halua” -ajatuksilla, eikä auttanut että muusta syystä (taikka juuri tästä) parisuhdekin oli yhtä rasittavaa tarpomista ojasta allikkoon ja välillä suossa… No näitähän tulee ja menee.

Nyt on mieli jo korkealla lennolla sitten taas. Vanhalle klinikalle on ilmoiteltu tämänkin inssin tuloksettomuudesta ja myös siitä, että pistetään taukoa heillä käyntiin. Lisäksi on tullut myös suoritettua ensi visiitti uudella klinikalla! Odotukset eivät olleet tuon suhteen kauhean korkealla, joten ei ollut ehkä ihmekään, että ne täyttyivät ja ylittyivät monin kerroin. Lääkäri oli asiantunteva ja sympaattinen ja turhat lässytykset jätettiin aiheellisesti väliin – tässä kuitenkin on jo aika tutusta asiasta kyse. Kun vanhalla klinikalla ei IVF:ään otettu oikein kantaa puoleen eikä toiseen, vaikka sitä kuinka ruinasi, niin täällä uudessa se oli ihan selvä vaihtoehto. Tämä uusi lääkäri sanoi heti, että edellytykset IVF:ään lähtöön on ylitetty nyt jo roimasti kun yleensä 3-4 inssin jälkeen voi todeta, että jotain vikaa jossakin on ja rankemmat keinot olisi aihetta ottaa käyttöön. Tuo saattaa jonkun korvaan kuulostaa lohduttomalta tuomiolta, mutta mä otin asian vastaan helpottuneena – vihdoin joku uskoo, ettei se lapsi sieltä aio tulla ellei sitä vähän enemmän kuin väkisin koita alulle laittaa. Yritän pitää taka-alalla vitutuksen siittä, että on rahaa syytänyt inssistä toiseen hukkaan tuolla vanhalla klinikalla, mutta jossain kai se elämänkoulu on käytävä ja ihmisten osaltahan tuo oli ihan hyvä paikka sellaiseen. Hämmästyttävää kuitenkin miten erilailla klinikat asioihin suhtautuu ja miten erillä tavoin siellä hommiin ryhdytään: uudella klinikalla otettiin heti verinäytteet (maksa, kilpirauhaset, taudit, yms.) kun vanhalla noista ei ollut edes puhettakaan…

Kierron olleessa vielä tässä vaiheessa otetaan ehkä yksi inssi (omasta halusta - jos vaikka kuitenkin se innostuisi tästä uudesta lähestymistyylistä ;) ja samalla taikka myöhemmällä kerralla IVF-suunnittelu, jonka jälkeen mahdollisesti ensi kuussa hihat heilumaan. Mä olen pitänyt IVF:ää isona pahana mörkönä aina tähän kiertoon asti. Koko koeputki-homma on kaikunut jotenkin huonoa vibaa ja etenkin SE hoito on saanut ajattelemaan, että siihen jos lähdetään niin on OIKEASTI jotain vialla. Ihan kuin muuten ei olisi, tässä vain luomuillen insseillään, hah. Faktaahan on, ettei tässä nyt olla yhtään sen sairaampia kuin viime vuonna samoihin aikoihin. Suurin syy tuon pelotukseen on kuitenkin ollut ehdottomasti ajatus siittä, että mitä jos se ei tälläkään onnistu? Sitten ei kyllä jaksa enää mitään. Se on se ehdoton loppu muka - piste tarinalle. No mutta nyt on loppu tältä erää kuitenkin tuo pelotus. Kävin miten kävi, katsotaan nyt tämäkin polku :)

Hellmikuu?

2008-02-01T09:17:00.000+02:00

Tämä on taas näitä päiviä… Bussista ei näy enää perävaloakaan horisontissa määränpäänään (mahdollisesti) jotain mukavaa ja mä puolestani istun töissä koneeni ääressä pää täynnä räkää, aivastellen ja voiden huonosti sekä kirjoitellen blogia. Just! Mun matkani peruuntui ihan siitä syystä ettei tässä olotilassa voi minnekään lähteä, mutta töihin tarvi tietenkin silti tulla muutamaksi tunniksi kärvistelemään. Ja mikä parasta: menkat ne siellä hiljalleen starttailee - se ilo ja riemu tästä vielä puuttuikin.

Pakkohan se on joskus vielä iloksi muuttua.

CD 27/12 DPO

2008-01-30T14:19:00.000+02:00

… eli kuukautisia odotellessa. Mä olen pähkäillyt millä tabuilla itseni pidän toimintakunnossa kierron ensimmäiset päivät kun tähän asti vain burana on purrut ja kun se asiantunteva vyöryterapeutti ilmoitti melko kärkkäästi, että ”Se buranan syönti muuten loppu sitte tähän!”. No onhan se uskottava juu. Oon mä koittanut kierron alkuja clotameilla, paracetamolilla ja ties vaikka millä ja ne ovat yleensä päätyneet, jos nyt ei ihan aina sairaslomaan, niin toimintakyvyttömyyteen, oksenteluun ja hetkelliseen sokeuteen (tämä on se kaikkein ”mielenkiintoisin” vaihe). Että ei hirveästi kannusta ;) Lähden huomenna keikka-matkalle, josta paluu kotiin yöllä, jotta voi taas perjantai aamulla lähteä firmapäivälle jonnekin päin Suomea. Sikäli siis ei huvittaisi olla kaameassa kunnossa kun ottaa huomioon tuon reilun kolmen tunnin bussimatkan, päivän aktiviteetit, illan kipottelut ja taas uusi kolmen tunnin matka kotia kohti joskus aamuyön tienoilla. Ja lauantaina kaverin polttarit, rankka viikko ;)

Uusi luku alkaa

2008-01-29T14:41:00.000+02:00

Projektissa on siis uusi sivu käännetty.

Aika on mennyt niin nopeasti, että todellakin ensi viikolla olisi jo ensimmäinen palaveri ajankohta uudella klinikalla. En ole edes ehtinyt ajatella asiaa kuin nyt vasta. Tarvitaan muutamia lappuja nykyiseltä klinikalta ja tuli siinä itkut tirautettua kun sinne piti ilmoittaa ja puhelimen toisessa päässä oli tuo mahtava hoitaja, joka on niin elänyt tässä mukana ja ollut aina mukava, ja hän kyseli, että mihinkä nyt moisia tarviitte. Ei kehdannut siinä kohdin valehdellakaan vaan sanottiin suoraan, minne ollaan matkalla ja leikkisästi hoitsu meitä torui. Vannotti kuitenkin, että oltaisiin yhteyksissä ja mielelläänhän ollaankin. Eikä ole mitenkään pois suljettua, ettei sinne vielä palattaisi. Tietenkin toiveena olisi, että se sieltä pian tärppäisi, mutta mistä sitä koskaan tietää…

Nyt on olo vähän kuin loikkarilla. Vaan asiakkaitahan tässä vaan ollaan. Ja kuitenkin, vaikka hyvää palvelua onkin saatu, niin tuolla seuraavassa klinikassa inssi on yli puolet halvempi kuin nykyisessä. Siis oikeesti, ”säästöä” n. 600 euroa per kerta! Ihan älytöntä!

"No sen vaan sit tuntee…"

2008-01-25T20:29:00.000+02:00

No mulla ei kyllä ole mitään tunnetta ollut. Maaginen kuudes kerta ei liennytkään niin maaginen, mutta odotetaan nyt varmistusta vielä viikko.

Sen sijaan, että olisin murehtinut näitä haikara-asioita olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja saanut jotain toimeksi! Kaksi vuotta nollatoleranssia kaikesta vapaaehtoisesta liikunnasta ja tämän viikon aikana olen harrastellut sitä jo enemmänkin: viiden päivän aikana neljä kertaa! Ihan ihmeellistä, eikä ole tuntunut juuri edes pahalta. No niin no toisena päivänä kroppa yritti irtisanoutua sopimuksesta ja liikunta aiheutti pahoinvointia, mutta muuten ookoo. Muutama vuosi sitten olisin nauranut hysteerisesti jos kukaan (varsinkaan lääkäri kuten nyt) olisi ehdottanut tällaisia lällylajeja kuten pilates ja vesijuoksu. Kyllä liikunnassa pitää olla vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja niitähän mulla kyllä sitten riittikin, että osittain saa ihan itseään kiittää mihin kuntoon on kehonsa saanut. No joo, menneet on menneitä eikä paljon enää naurata. Pilates on ollut jees, enhän mä siellä tietenkään mitään vielä osaa enkä tule pitkään aikaan osaamaankaan. Vesijuoksu on myös mukavaa. En kyllä millään olisi uskonut. Ja en kyllä koskaan tule sitä parille kaverille tunnustamaankaan ;) Niin ne ajat muuttuu ja vanhuus iskee.

Työrintamalla on hiljaista. On ihan ihmeellistä totutella tekemään 7,5 tunnin työpäivää kun viimeiset neljä vuotta on vipeltänyt kuin elohiiri ympäriinsä. Muutama sata tuntia ylitöitä per vuosi ja lomiakin sai pitää pätkissä – ja yleensä silloinkin soitettiin takaisin töihin. Vuodet ovat olleet ihan hulluja ja kaikkemme ollaan firmalle annettu ja mitä nyt sitten – lomautusuhat! Mulle se on aivan se ja sama. Olen joka tapauksessa ollut siellä jo kolme vuotta liikaa ja enää olisi reilu puoli vuotta lusittavana, joten samalla vaivalla voisin ottaa vähän lomaa vaikka jo nyt ;)

Ja, että olisi vielä vähän enemmän mietittävää parin viikon päästä pitäisi valita tulevaan kotiin maalit, värit, tapetit… koko hela hoito. Mulla ei ole aavistustakaan. Mä en ole edes miettinyt koko asiaa ja nyt oisi syytä alkaa. Miten sitä sitten tietää mikä olisi kiva ja mikä sinne sopisi? Mistä sitä tietää valita jotain sellaista joka ei paikan päällä näytäkään kivalta ja jotain sellaista mihin ei ihan heti kypsyisi? Joo, tokihan ne aina saa uusittua ja vaihdettua, mutta kun ei uuteen asuntoa millään viitsisi heti rempata. Kaikki järjestynee, näin täytyy toivoa.

Sitten viikonlopun viettoon!

Täti...

2008-01-23T11:25:00.000+02:00

[…ei se hämmentävä punainen, jonka joissain blogeissa silloin tällöin kohtaa.]

Oltiin viikonloppuna 600 kilometrin kiertoajelulla Suomen valtateillä kyydissä mukana myös veljeni tyttöystävä. Alkumatkasta tuli tunnustuksia, että pahoinvoinnin vuoksi matka saattaa keskeytyä – sitä ollaan raskaana nimittäin. No jopas! Mä kun olin saanut sen käsityksen etteivät he ikinä aio lapsia hankkia. Näin mulle oli kerrottu ja näin mä olin myös eteenpäin kertonut. Jo tämänkin vuoksi asia tuli hieman puskista. Meillä on veljen kanssa pientä ikäeroa kun hän huitelee 4-kympin rajamailla ja tämän kälyn kanssa me mennäänkin lähes samoilla lukemilla. No, puskista tuli myös tieto, että viime vuonna pari raskautta oli päättynyt onnettomasti ja tässä oli nyt jännittävät paikat miten tämän kanssa käy. Mä kun en ikinä uskonut, en siis koskaan, tädiksi tulevani. Olen onnellinen. Ja toivon tietenkin, että kaikki menee hyvin ja parhain päin.

Toisaalta mä en pysty kieltämään, ettei mulla olisi myös omituista tunnetta. Pientä epätoivoa…

Sitä itteensä nimittäin

2008-01-18T16:14:00.000+02:00

Perjantai, onneksi. Olin jo toisena päivänä tällä viikolla töissä! Pieni breikki kannattaa aina.

Lueskelin Projekti –blogin mietteitä pause-tilasta ja olinkin ajatellut omalta kohdaltani, että tämä blogi mahtaa vaikuttaa siltä, että elämä pyörii ainoastaan lapsettomuuden ympärillä. Hyvin pitkälle se sitä tekeekin, mutta toki muuta elämää päiviin mahtuu kuin 24h lapsettomuutta. Päivässä voi jopa olla jokin hetki, jolloin ei edes ajattele lapsettomuutta! ;) No myönnettäköön, että asiaan ja ajatuksiin voi tietty vaikuttaa seuraavat seikat eli muodostuneet rutiinit:

- viime vuodesta asti, jokainen aamu on alkanut herätyskellon soitolla tiettyyn kellon aikaan, jonka jälkeen nappaa lämpömittarin suuhun ja herää seuraavan kerran sen hälytykseen

- pitää muistaa syödä aamu- ja iltavitamiinit – tarkassa järjestyksessä
- noin 13 päivää/kk odottaa, että vihdoin taas alkaisi kuukautiset

- noin 15 päivää/kk kauhulla odottaa ettei kuukautiset vain alkaisi

- noin 7 päivää/kk odottaa kuukautisten loppumista

- 5-7 päivänä/kk syö hormoneja

- 5 aamuna/kk pissii kuppiin/tikkuun ja odottaa ovulointia

- odottaa ultraääntä

- odottaa inssiä

- odottaa raskautta

- odottaa, odottaa ja odottaa

ja siltikään tämä ei edes vielä ole odotus-blogi!

Mä en ole kyllä yhtään varma, että se elämäni muu osuus olisi lapsettomuutta kiinnostavampaa, joten en enää tunne huonoa omaatuntoa kirjoittaessani lapsettumuusblogissa lapsettomuusasiaa. Siispä:

Munasoluasiaa ja angstia:

Näin vain kävi, ettei Puregon juurikaan tepsinyt. Että se niiden ylivertaisuudesta ja oireettomuudesta ;) Itse asiassa ensimmäisessä ultrassa oli viitteitä, että se on jopa vaikuttanut päinvastoin ja KP11 johtofollikkeli oli vain 14mm. Siis 14mm! (Edellä olevasta blogimerkinnästä tuo kaunis, iso ja pyöreä möllykkä voisi jopa vaikuttaa suuremmalta, esim. peukalon kokoiselta.) Clomikuurilla tuossa vaiheessa kiertoa se on yleensä ollut lähes 20mm ja seuraavana päivänä inssi vaan ei nyt – pistelin vielä pari extra päivää ja KP14 rakkula oli 17-18mm. Vttu! Luomunahan munasolun pitäisi kasvaa suunnilleen pari milliä päivässä, elikkä johdossa oli todella vastahakoinen munis, joka ei pahemmin hormoneista piitannut eikä siitä miten sen pitäisi kehittyä. Inssi tehtiin kuitenkin, pienuudesta huolimatta. Jos se vaikka olisi sitten sitäkin pippurisempi yksilö?

Inssiasiaa:

Oman lääkärin kiireistä johtuen operointilääkärinä toimi kakkos-inssistä tuttu lapsettomuuslekuri. Moni asia lekurin lisäksi oli viime vuodesta erillä tavalla mm. huone oli eri (iik, hirveää – no ei kai ;) ja mukana oli myös sairaanhoitaja (ihan tuttu tosin tuokin). Nuo tilaisuudet ovat kyllä niin koomisia – mä en siis ole vielä käynyt siellä liian montaa kertaa etteikö huvittaisi aina tuo sama asia: maata "salakolo" levällään spottivalojen loisteessa jutellen niitä näitä. Siinä on kuulkaas suuren urheilujuhlan tunnelmaa kun sekä lääkäri, että sairaanhoitaja tuijottavat silmäkovana monitoria (katetria käytettäessä) ja nousevat yhtä aikaa seisomaan henkeä pidätelle ja samalla yhä monitoria tuijottaen. Siinä odottaa hetkenä minä hyvänsä MAALI! -huutoa ;) Tällä erikoislaatuisella kerralla myös ultrattiin sekä sisältä, että ulkoa. Sehän olikin vekkulin näköistä kun saatiin kerrankin myös itse (ehkä kuudennella kerralla saa bonusta ja varmistusta, että siellä todellakin oikeasti jotain laitetaan sisään ;) todistaa tapahtumaa kun katetrin kautta kohtuun putkahtaa siittiöitä ja kuinka valkoinen vana lähtee matkalle juurikin oikeaan munatorveen. Hianoo! Sanoinkin niille, että ei kun lykkyä matkaan! Toivottavasti saavat jotain myös aikaiseksi. Lääkäri ja hoitsu olivat suunnattoman ylpeitä. Lääkäri kertoi kuinka mittatilaus työnä homma tuli tehtyä ja kuinka hän levittimillä vähän käänsi kohtua ja pääsi katetrillaan perille. Mä kyllä tunsin kaiken sen. Levittimet jo itsessään ovat vastenmielisen tuntuiset ja kun niitä vähän vielä kääntää… Hyi! Mutta kaikki ne unohtaa jo hetken kuluttua, on se kummallinen tämä ihmisen mieli.

Sitten vaan odotellaan odottelua. Vatsa on seitsemän Puregonin ja yhden Pregnylin jäljiltä arka neulatyyny, joka on turvoksissa, punoittava ja syyhyävä. Kramppaa ja kuvottaa eli Pregnyl on tehoamassa näin 2 vrk jälkeenpäin ja munasolu on melko selkeästi repimässä itseään irti. Jippii!

[Ultra]ääntä kohti

2008-01-14T20:19:00.000+02:00

Musta on hellyyttävää nähdä vauvablogeissa onnellisten raskautuneiden ultraääni kuvia sikiöistä. Ne hehkuttavat kirjoituksissaan kuinka kauniita ja isänsä (joskus äitinsäkin) näköisiä nämä muutaman sentin merihevosilta näyttävät "masuasukit" ovat. Kahdeksan senttisenä siellä jo laskeskellaan sormia ja varpaita ja tutkitaan haarojenvälistä vinkkejä sukupuolesta - tuolloinkin näkymä on ennemmin Alien leffasta kuin iloisesta perhetapahtumasta. Myös minä haluaisin tulevaisuudessa blogissani syyllistyä yltiöpäiseen sikiö-hössötykseen ja imelään lirkutukseen sikiön kauneudesta, mutta siihen "masuasukki"-hommaan mä en kyllä ryhdy, mulla on antipatiat siihen sanaan.

No mutta siis, koska tällä hetkellä mulla ei ole mahdollisuutta edellä mainittuun ja laatikkoni täyttyvät ultaraäänikuvista, joissa päätähtenä on tyhjä kohtu ajattelin näin maanantain kunniaksi julkaista kuvakavalkaadin tämän hetkisestä kohdustani (1 kuva) sekä munasarjoistani (2 oikeaa + 2 vasenta kuvaa). Että täytettä kuviin odotellessa:

Kyllä on muuten kantajansa näköinen kohtu!

;)

Oikeaa ja vaihtoehtoista hoitoa

2008-01-11T18:44:00.000+02:00

Täytyy kyllä sanoa, että mä olen erittäin tyytyväinen näin Puregon-kuurini loppupuolella. Ei nimittäin ole vielä tässä vaiheessa ollut minkäänlaisia haittavaikutuksia. Sitä jopa pelkää, ettei lääke ole vaikuttanut taikka päässyt kohteeseensa kun on ollut niin normaali olo. No, sehän nähdään ensi viikolla sitten onko lääkkeellä ollut minkäänlaista stimuloivaa vaikutusta. Edes se, että on viimeiset viisi iltaa piikitellyt ei saa mun kantaani muuttumaan siittä, etteikö Puregon vaikuttaisi huomattavasti mukavemmalta lääkkeeltä kuin viime kiertoina napsitut Clomifenit. Toisaalta jos Clomien 60 euron kuurista sai syödäkseen 4 kiertoa niin tämä 175 euron (ei tullut Kelan korvauksia kun lekuri oli rastitellut ruudun muu kuin sairaus – nooh, oikeinhan se sikäli on ettei mitään todettua sairauden aiheuttajaa ole [löytynyt], lapsettomuus kun ei itsessään ole sairaus) Puregon riittää vain tähän yhteen kiertoon.

Ja mitä sitä ei sitten tekisi edesauttaakseen raskauden alkua? Mä koen menneeni jo ihan äärimmäisyyksiin sillä kävin jopa vyöhyketerapiassa. Todellakin! Mä jätän mainitsematta mielipiteeni vaihtoehtoisista hoitomuodoista kun en niihin pahemmin ole perehtynyt. Touhusta oli rentoutuminen kaukana ja vielä pari päivää jälkeenpäinkin sain inhoreaktioita. Puistatti pelkkä ajatus jalanpohjien ja korvien hinkkaamisesta. Hyi yök! Jokatapauksessa ajattelin ammentaa tuosta käynnistä kaiken positiivisen ja luottaa siihen, että kyllä vain vyöhyketerapia se vasta onkin lapsettomuushoitojen parannukseen oikea asia ja nyt jos koska tärppää. Ja mä aion myös sysätä pois mielestä kaiken negatiivisen kerronnan, jota hoitavalta vyöhyketerapeutilta sain kuulla.

Niihin kuuluvat esim.

- lantio on niin tukossa, ettei raskaus luultavasti sen vuoksi onnistu
- selkä on niin tukossa, ettei raskaus luultavasti sen vuoksi onnistu
- jos raskaus onnistuisikin niin lantion ja selän ollessa niin tukossa se luultavasti keskeytyy ennen aikojaan
- jos sitten ei keskeydykään niin ei se lapsi ainakaan mahdu syntymään tukkoisesta lantiosta (Harvemmin ne kuitenkaan ovat sisälle jääneet? Toim.huom.)
- klinikat on moraalisesti vastuuttomia rahastaessaan hädässä ja hinnoittelut vaikuttavat laittomilta (Bisnes on bisnestä – ei niitä ruumisarkkujakaan ilmaiseksi jaella. Toim.huom.)
- lapsen tulee tietää lahjasolujen luovuttaja, jotta oppivat tuntemaan toisen vanhempansa... (Alku on ihan totta, mutta miten niin "vanhempansa"?? Tällä mahdollisella lapsella on juu kaksi aikuista vanhempaa, mutta niistä toinen ei tosiaan ole se Tanskalainen [tms.] mieshenkilö, joka on korvausta vastaan käynyt vartissa pusertamassa purkkiin. Toim.huom.)
- ...ja jotta eivät aloita suhdetta esim. sisarpuolensa kanssa (kaikki on mahdollista – toisaalta mistä sitä loppujen lopuksi tietää minne oma isä on siemeniään levitellyt. Toim.huom.)

Saakohan tuollaisilla luontaishoitajilla muuten olla noin kärkkäitä mielipiteitä? Tai varmaan saa olla, mutta saavatko he niitä auliisti jaella? Kun ajattelee omaa työpaikkaani (joka ei muuten ole yhtään vastaava) ei siellä ole kauhean suositeltavaa (vaikka joskus mieli tekisi) tuoda omia mielipiteitä vahvasti esille.

Noo, mutta tuo oli osa mahtavaa elämänkoulua!

Follikkelia stimuloimaan

2008-01-09T16:39:00.000+02:00

Ainiin, näillä mennään siis tällä kertaa:

Terve

2008-01-07T17:51:00.000+02:00

Kaikki on hyvin! Kuvien perusteella olen kokenut ihmeparantumisen ja viime keväiset epäilyt vakavasta skolioosista, välilevyn tyrästä ja jos jonkinmoisesta muusta ovatkin vaihtuneet diagnoosiin, jonka mukaan omaan terveen selkärangan (joskin hieman muttei pahasti skolioisen), terveen lannerangan ja terveen jalan. Ei ollut tyriä, ei ollut kasvaimia - ei kerta kaikkiaan mitään. Kuten lääkärikin totesi oireet pysyvät diagnoosinkin jälkeen eli ei auta kun urheilla ja syödä särkylääkettä ja tutkia mahdollisesti joskus taas lisää.

Mä en vielä tiedä mitä mieltä olisin, pääasiassa nyt tyytyväinen kuitenkin.

Eikä pelkästään lapsettomuutta

2008-01-07T08:30:00.000+02:00

... vaan välillä myös muita vaivoja.

Kerrottavaa olisi jos jonkinlaista, mutta ne saa nyt odottaa.

Muutamien tuntien päästä saan toivottavasti pisteen vuoden kestäneille selkätutkimuksille. Tai edes jonkin välimerkin. Vähän ristiriitaiset tunteet tämän koko jutun suhteen: siis halutako, että sieltä löytyy jotain vaiko ei. Jos sieltä löytyisi jotain selittäisi se nämä kivut ja vaivat ja sille voisi ehkä tehdä jotain. Taikka voisi olla ettei sille voisi tehdä mitään. Toisaalta jos sieltä ei mitään löytyisi oltaisiin takaisin pisteessä A – jokin sitä vaivaa muttei sille voida mitään tehdä. No, oli miten oli se selviää hyvin pian. Jos siellä sitten jotain onkin, valtavan suuri toive olisi ettei se olisi missään kolmannen nikaman lähettyvillä. Tosin siitä saattaisi löytyä syy lapsettomuuteen. Jopa pysyvä syy…

Peukut pystyyn, taas.

Uuden vuoden käynnistys

2008-01-05T12:03:00.000+02:00

Hyvää tätä vuotta kaikille!

Relaksoiduin Joulun kokonaisvaltaisesti ja töihin pääsin turhautumaan vasta muutama päivä sitten. Olipa mukavaa vain olla, löhöillä ja nukkua paljon - tuntui että olisi lomaillut vähintään kuukauden vaikka kyseessä olikin vain 1,5 viikkoa.

Uusi kierto alkoi kuten FF sen lupailikin, joten luultavasti "tosi toimiin" päästään muutaman viikon sisään. Klinikkakin saanee joululomansa siihen mennessä vietettyä. Meillä olisi itseasiassa alle viikon päästä tiedossa miniloma Frankfurtissa mutta mutta... Pitkällisten pohdinnan jälkeen se on varmaan pakko jättää väliin. Joku pitää mua hulluna ja varmaan ajattelee, että kylläpäs saankin asiat monimutkaiseksi, mutta kun faktaa on se, että matkaan pitäisi ottaa nuo hormoonit, jotka pitäisi säilyttää jääkaapissa niin lentokone ja bussimatkailu ei jotenkin oikein sovi kuvaan. Eikä myöskään se, että kävisi ultraamassa follikkelit saksanmaalla. Mulle on helpompaa jäädä koto-suomeen hoitamaan vauva-asiat ensin ja katsotaan matkustelua sitten myöhemmin. [Todellakaan ei tullut alkusyksyllä mieleen kun matka hetken mielijohteesta varattiin, että tämä projekti pitkittyisi tänne asti ;) ] Vähän harmittaa, mutta toisaalta kyseessä on vaan pientä priorisointia.

Tästä vuodesta on tulossa jännä - tulee lapsi sitten taikka ei. Jonkin ajan kuluttua pitäisi alkaa myydä tätä vanhaa asuntoa pois sillä uusi piskuruinen paritalon puolikas se siellä kohisten kohoaa jo. Elikkä muutto olisi siis tapahtumassa luultavasti elokuussa. Jännittää jo jonkin verran sillä silloin laitetaan elämän peruspalikat uuteen uskoon. Mä en ole töissä vielä vihjaillut, että aion ottaa hatkat ja muuttaa 160,2 kilometrin päähän (nykyiseltä ovelta uudelle ovelle). Ajattelin, että josko se raskaus nyt jotenkin alkaisi olisi sekin jo oiva selitys ;)

Pakkohan tästä kämpästä olisi kyllä nopeesti päästävä eroon. Alkaa olla harmittavaa, kun tietää tulevasta muutosta, että täällä kodinkoneet yksi toisensa jälkeen alkaa hajoilla. Jouluaattona oli mukava herätä siihen tosiasiaan, että keittiö lainehti pakkasesta sulanneesta nesteestä. Siinä kun on roskikseen kantanut säkkikaupalla sulanneita marjoja, lihoja jne. tyhjentäen sekä pakkasen, että jääkaapin ei paljoa naurattanut. Sittemmin Joulun jälkeen kun palasin takaisin kotiin selvisi, että jääkaappi itseasissa toimiikin. Noissa tornimalleissa se nyt vain on turhaa jos toinen toimii kun ne molemmat on kuitenkin pois heitettävä (vai voisikohan sen sahata jotenkin kahtia ;) No ei se mitään, mutta eilen sitten meni rikki tiskikone! "Ei kaksi ilman kolmatta" ja "kolmas kerta toden sanoo" elikkä sitä kauhulla odotellen. Ehkäpä ihan hyvä idea pysyä kaukana kaikista lentokoneista ;D

2007-12-24T10:36:00.000+02:00

Iloista Joulua ja onnea vuodelle 2008!

Biologinen pommi

2007-12-19T09:38:00.000+02:00

Miten niin se on kello joka tikittää?

Tässä aletaan selkeesti tavoittamaan SITÄ ikää jolloin joko pitää tehdä lapsia taikka pitää olla lapsia. Jos ei ole niin pakkohan siihen on ainakin suunnitelma löytyä. Ja ellei suunnitelmaa saada puristettua ulos sellainen kyllä ihan pyytämättäkin tälle lapsettomalle tehdään. Kun se on tehty niin hiillostus siihen, että suunnitelma otetaan käyttöön jatkuu niin kauan että joko niitä lapsia alkaa tulla taikka jos ei ala niin lapseton alkaa vältellä tilanteita joissa joutuu suunnitelmantekijöiden kanssa olemaan ja selittelemään, että mikä tässä nyt mättää.

Mulla palaa proput jos vielä yksikin hollaa lapsiasiaa. Joulunaikahan on toisaalta otollista aikaa uteluille kun tapaa sukulaisia ja ystäviä. Kyllähän mä sen toisaalta ymmärrän, että kolmeakymmentä lähenevä naisihminen saattaisi olla siinä potentiaalisessa iässä, jolloin suvunjatkaminen pitäisi olla jo vakaana suunnitelmana, mutta mä en ymmärrä sitä jankkausta ja sitä ahdistelua asiasta. Se on kuitenkin henkilökohtainen asia! Toisinaan mun tekisi mieli sanoa, että koko ajanhan tässä yritetään, muttei se s**tanan Ciconia ciconia suostu laskeumaan meidän katolle käärönsä kanssa. Kyllä tässä halutaan lapsi ja sitä myös yritetään alulle laittaa, muttei se näytä tapahtuvan sormia napsauttamalla. Mutta en mä viitsi sanoa. Mä en jaksa selittää enkä selvittää kaikkia näitä koukeroita. En varsinkaan ihmisille, jotka eivät sitä voi ymmärtää. Varsinkaan ihmisille, joille lapsia nyt vain putkahtaa: ”Tadaa, minä olen raskaana vaikka syön pillereitä ja kondomikin oli käytössä… Eikä me edes sitä lasta haluttaisi, mutta tulkoon nyt kun on tullakseen.” Mä jotenkin ajattelen ettei tätä asiaa ymmärrä kokonaisvaltaisesti kuin ne jotka kokee taikka ovat kokeneet samaa. Tässä ei vain ole kysymys siitä ettei lasta nyt ole muutaman yrityksen jälkeen tullut. Tässä on kyseessä se, ettei lasta välttämättä i k i n ä tulekaan. Tässä on kyseessä se, että joka kuukausi laittaa itsensä peliin 110 prosenttisesti ja kerta toisensa jälkeen joutuu nöyrtymään ja toteamaan ettei siitä mitään taaskaan tullut. Ja tässä nyt ikävä kyllä on kyseessä se, että tämä on ihan hirvittävän kallista puuhaa – ilman mitään kunnon takeita, että ne kymppitonnit joskus tuottavat tulosta.

Mä toivottavasti muistan lopunikäni, etten koskaan enkä milloinkaan vihjaile naisille painonnoususta, biologisenkellon tikittämisestä enkä siitä kuinka lapset olisi hyvä tehdä nuorena – ennen kuin kuolee vanhuuteen lapsen ollessa tarhaikäinen. Ja mä toivottavasti muistan etten koskaan taputtele kenenkään mahaa ja kysy: ”Noooooooo?!?”.

Suunta kohti uusia aikoja

2007-12-18T10:18:00.000+02:00

Joulu alkaa jo kolkutella ovea. Mä luotan taas viime hetken paniikkiin ja lähden joululahjojen metsästykseen vasta kun on ihan pakko… parin päivän päästä ;)

Tammikuun lähestymistapaa projektiin nimeltä lapsettomuus on tullut lisää valaistusta. Klinikan lääkäri soitti ja hänen kanssaan keskustelimme vaihtoehdoista ja päätimme sen olevan IUI#6 - ilman clomeja, mutta piikityksin. Sen lisäksi, että lahjasolujen hinnat pompsahtavat vuoden vaihteen jälkeen älyttömiin hintoihin, saattaa myös olla ettei niitä ole. Tämäpä ei ole juuri tervetullut uutinen, mutta tosiasioille ei mitään voi. Ennen piikitysrumban aloittamista olisi hyvä tietää onko niitä vaiko eikö, saattaisi hieman auttaa eteenpäin jos olisi. Näillä näkymin Kutonen on se viimeinen sitten tätä lajia. En nyt sano että ”ei koskaan”, mutta hyvin todennäköisesti ei ainakaan vähään aikaan.

Paras joululahja olisi tieto siitä, että hoidot tuottaisivat tulosta…

Keula kohti tulevaa

2007-12-12T11:57:00.000+02:00

Ah, tätä ihanaa elämää ilman extra hormoneja!

Kierto siis alkoi, niin kuin arvata saattoikin, viikonlopulla. Tällä kertaa tosin myöhässä, mutta kun vilautin raskaustestiä niin ei ollut kuin puolisen tuntia ja hanat oli auki. On se niin kummallista, että mistä se sen tietääkin ;)

Karkeat linjaukset ensi vuoden alun suhteen on hoidoissa tehty. Tammikuu nyt ehkä menee samalla kaavalla kuin tähän asti. Mutta ilman clomeja. Elikkä silloin siis mahdollinen IUI#6. Sitä seuraavalle kuulle on varattu ensimmäinen tutustumiskäynti sille joskus jo mainitsemalleni toiselle klinikalle. Tietenkin toivoisi, että tuo numero kuusi onnistuisi eikä tarvitsisi lähteä uuteen paikkaan. Se on kuin aloittaisi koko rumban alusta, kun hoitajat ja hoidot olisivat ennen kokemattomia. Tuo inssitys alkaa olla jo niin rutiinia, että vähän jopa tuntuu oudolta ettei seuraavien viikkojen aikana ole mitään jännitettävää: ei kammottavia hormonimyrskyjä, ei UÄllä follikkeleiden etsintöjä, ei itse toimenpidettä ja ei varsinkaan epämääräisten muka-raskausoireiden analysointia, eikä odotusta, odotusta, odotusta…

Tämä vuosi nyt ei sujunut ihan niin kuin alun perin oli ajateltu, sillä jos asiat olisivat menneet suunnitelmien mukaan, tässä kirjoittelisi raskautunut henkilö, jolla kevätvauva tai kesävauva siintelisi pilkkeenä silmäkulmassa. Hoitojen tässä vaiheessa kun itsestä tuntuu, että odotuksen odottamista on takana jo iäisyys (lääkäreiden vakuuttaessa, että tässä ollaan vasta alkutaipaleella), on varsinaisessa välitilassa… Oikeammin väliinputoajien tilassa. Ei ole enää untuvikko hoitojen aloittaja, katse kirkkaana tulevaisuudessa. Eikä ole vuosikausia lapsettomuudesta kärsinyt, jolla on oikeus olla katkera ja valittaa. No saan mäkin valittaa, siltä vain lähtee pohja kun kuitenkin on ihmisiä, jotka ovat yrittäneet kauemmin ja kaikkea mahdollista hoitoa. Mua ei hirveästi houkuttele tolkuttoman kauan kestävä hoidoissa ravaaminen eli täytyy kaivaa joulupuuroista kaikki mantelit ja toivoa kääröä ensi vuoden lopulle.

Explosion

2007-12-07T08:23:00.000+02:00

Testipäivä. Niin kuin siinä olisi jotain ihmeellistä. Testit ovat pysyneet kaapissa eikä niiden sijaintiin ole mitään muutosta tulossakaan sillä eilen alkanut tihkuvuoto enteilee riemastuttavaa viikonloppua jo ilman negan ottoakin. PMS-oireilua on ollut havaittavissa ja jonkin aikaa. Olen ollut naurettavan huonolla tuulella koko tämän viikon ja etenkin viimeisenä parina päivänä. On hirveää huomata oma pillastumisvaaransa ja sen vaikka kuinka yrittää itseään rauhoitella niin katastrofi tulee, siihen ei tarvita kuin pieni sana taikka pieni teko – ei siihen oikeastaan tarvita mitään edellä mainituista sillä oma väärin ymmärtäminen riittää. Mun on välillä, kuten nyt, äärettömän vaikeaa elää temperamenttini kanssa, joten mitä se on sitten muilla! Ihan sääliksi käy kaikkia jotka joutuvat kanssani asioimaan ;)

Iloisia asioita

2007-12-04T13:46:00.000+02:00

Koska mua alkoi itseäkin (uskon siis, että muitakin) veettämään oma äskeinen ruikutus päätin, että tänne blogiin on tultava jotain mukavaakin kerrottavaa. Suurimmaksi osaksi lapsettomuusblogit nyt vaan ovat angstista luettavaa ja saavat sitä ollakin, mutta tässä blogissa riemuitaan tänään veronpalautusten tuloa (kelle niitä nyt tuleekaan) ja pian koittavaa itsenäisyyspäivä vapaata. Kivaa!

Aalloissa

2007-12-04T13:19:00.000+02:00

Projektin osalta ei ole mitään päivitettävää. Mä en pidä mitenkään todennäköisenä tämän(kääään) kuun onnistumista, joten raskaustestit ovat saaneet pysyä kaapissa ovulointitestien rinnalla, sillä nyt ”nautitaan” tauosta. No tunnustetaan, ei tämä ihan lomailun merkeissä ole mennyt. Vuoden vaihteessa pitää viimeistään tehdä päätös jatketaanko insseillä vai lähdetäänkö IVF-hoitoihin. Ajatus stressaa valtavasti. Ensimmäistä kertaa lähinnä rahallinen osuus tuosta hommasta. IVF on kuluineen +lääkkeineen nelisen kertaa inssin hintaista ja vaikkei raha tässä ratkaisekaan niin onhan se ihan järkyttävän kallista. Analysoin tilannetta ja tulin tulokseen, että alkuhoidot tuli käytyä ehkä liiankin huolettomalla asenteella. Nyt vasta kun hoitoja on takana alkaa tajuamaan, ettei tässä olekaan tilastojen kanssa mitään tekemistä. Eihän tässä koko hommassa ole mitään varmuutta, että tuloksia missään vaiheessa syntyy. Mutta siis se IVF… Päätös IVF-hoitoihin ryhtymisestä vaatii vielä paljon pohdintaa. Siinä on niin monia asioita mukana ja pitäisi laskeskella mikä olisi järkevin vaihtoehto. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat kutakuinkin järjettömiltä. Joka tapauksessa ensi vuonna saattaa tulla klinikan vaihto ja hoidon vaihto. Mitkä nyt ainakin tulee on paikkakunnan ja työpaikan vaihto.

Jotta lyötyä lyötäisiin vieläkin enemmän niin eilen kun sain ajatuksen päähän ettei raskaus koskaan osu minuun tuli vieläpä tieto, että Odotus-lehti lopetetaan! Ennen kuin pääsin edes odottajaksi! Voinette kuvitella, että tässä mielentilassa sekin ilmoitus vaikutti enteeltä ;)

Ärsyttävän minäkeskeistä. Maailmassa on monta muutakin asiaa ja päässä pyörii ällötykseen asti ”minäminäminäminä vauvavauvavauva”…

Mikäli teksti vaikuttaa jotenkin masentavalta painotettakoon nyt kuitenkin, että mä en ole masentunut. Mä saisin olla masentunut… Mulla olisi syytä olla masentunut… Mutta mä en jaksa. Mä vaan välillä käyn aallon pohjalla, mutta taas ollaan matkalla kohti harjannetta ;)

Muuta puuhaa

2007-11-27T11:58:00.001+02:00

Näin on viikko lähtenyt käyntiin ja johan se taas on kohta jo loppukin. Meillä on firmassa puuhattu muuttoa, koska niin… meidän osasto myytiin. No firma jonnekka meidät myytiin vaihtoi viime viikolla omistajaa uudestaankin ja nyt ollaan sitten ulkolaisten leivissä. Tiedä mihin tämä sitten johtaa. Joka tapauksessa, 30 ihmisen muutto tavaroineen (50 työpöytää, 50 tietokonetta, jne.) on valtavaa sirkusta, voinette kuvitella. Mutta se on ihan mukavaa puuhaa, antaa työpäiviin jotain muuta kuin iän ikuista napsuttelua, jonka lomassa olisi muuten niin hyvä pähkäillä, että onkohan sitä raskaana…

No oiskohan sitä raskaana? Mulla ei ole mitään tuntemuksia. Olen koittanut pitää yllä positiivista mielialaa (jes, nyt tämä onnistuu!), mutta toisaalta järki sanoo, että miten tämä olisi erilainen kerta kuin nuo muut. Miksi se juuri nyt onnistuisi? Lääkäri sanoi, että nämä hoidot onnistuvat ennemmin taikka myöhemmin. Kuulemma klinikan historiassa on vain muutama tapaus, ettei lasta ole saatu hedelmöitettyä. Lohduttavaa? Kaipa hoidot tosiaan tepsii, mutta tepsiikö ne nyt viidennellä kerralla vai pitääkö kertoja olla 50? Aika näyttää. Päässä on paljon kaikenlaisia kysymyksiä ja pohdintoja, joskus tuntuu että niitä haluaisi jakaa jonkun ulkopuolisen kanssa. Saisi vähän uutta perspektiiviä. Sitten taas toisaalta… Mä en jaksa. Ollaan pidetty matalaa profiilia tämän projektin kanssa, että ei tulisi enempää stressiä. Tästä tietää lähipiirissä vain muutama ihminen (=alle 5). No parin kanssa asiasta ei oikein osata jutella. Heille voi sanoa, että klinikalla on käyty, muttei siitä tule mitään muuta puhuttua. Ei juuri terapeuttista, mutta ihan ookoo. Sitten on tämä yksi pariskunta. Heille kerrottiin, koska he ovat käyneet täysin samat rumbat läpi ja heiltä saa vinkkejä. Pitkähkön hoidon jälkeen heillä on vuoden ikäinen lapsi. Tästä kuviteltiin, että onpa mukavaa saada tukea ihmisiltä jotka ovat kokeneet saman, mutta hormoonimyrkyissäni mua toisinaan v i t u t t a a, että eikö ne voi muistaa omalta kohdaltaan miltä tässä tuntui. Siis kun minä EN HALUA testipäivänä tekstiviestejä ENKÄ sähköposteja, joiden sisältö on, että ”siellä varmaan onkin testipäivä tänään… No mikä oli tulos, toivottavasti positiivinen…”. Kun haaveet on taas kertaalleen musertuneet ei kiinnosta vastata yhteenkään uteluun, että negaahan sieltä tuli, mutta ei se mitään, kiitos kysymästä. Mä uskoisin, että asiasta kertoisin (oli tulos kumpi hyvänsä) kunhan olen siihen valmis. Ja jos nyt en jostain kumman syystä kertoisikaan niin tulevaisuudessahan sen joka tapauksessa näkisi – sitä kun joko olisi vatsa pystyssä taikka sitten ei. Joojoo. Hyväähän ne varmaan ajattelee, mutta silti… Tämä on jotenkin niin vaikea ja henkilökohtainen asia… Oma asia. Sanoo hän ja kirjoittaa blogia ;)

Mikä-lie-kerta toden sanoo?

2007-11-22T22:56:00.000+02:00

Viikkoon on taas mahtunut huonoja uutisia, mutta onneksi jotain hyvääkin. KP10 ultrailussa luottogyne löysi vain kaksi follikkelia vasemmaltapuolelta, kolmas peräkkäinen clomitus on mun kropalleni selkeästi liikaa sillä "tavara" oli ohutseinäistä ja jotta tilanne oli kruunattu "täällä näyttäisi vähän kystiselta". Jes! Ainiin ja tulihan sieltä jossain välissä myös se pelätty "voihan olla ettei näissä folliikkeleissa kehitykkään munasoluja". Tuo on ehkäpä juuri pelko-TOP3, joita ei haluaisi kuulla.

No hyviin uutisiin sitten... IUI#5 takana! Parin päivän aikana oon saanut itseni nostettua suosta melko korkealla, jopa niin että fiilis on ihan loistava. (ja toiveikas....) Pregnylillä toivottavasti irtoaminen saatiin ajoitettua ihan hyvään aikaan. Koska viimeiset 3 olkea on ollut samalta luovuttajalta vaihdettiin sekin tällä kertaa uuteen, kaikkeahan kannattaa yrittää. Hmm, mitäköhän asiasta muuten. Eipä varmaan kummempaa. Klinikan lomien vuoksi tämä oli siis viimeinen inssi tälle vuodelle. Hieman keskusteltiin mahdollisesta IVF:stä, muttei tehty päätöksiä vaan pitää vielä miettiä. Muuten klinikalla oli mahtavaa, taas. Olen miettinyt meneekö muillakin samoilla kaavoilla tuo tilanne? Meillä on sekä toimenpiteen aikana, että varsinkin jälkeisellä toimistoistunnolla hersyvää huumoria asiasta kuin asiasta. Ensimmäisellä kerralla silloin kesällä oli tunnekuohuja ja itkeskelyä läpi toimituksen. Sitä seuraavat ovat jo menneet melkeimpä rutiinilla. Onhan se tietenkin tunteikas tilanne yhä, mutta eri tavalla ja olen tyytyväinen kaikkeen siihen hauskuuteen mitä siellä ilmenee, rentouttaa kummasti. Nyt sitten odotellaan.

7 päivää

2007-11-16T18:01:00.000+02:00

Ajatuksessa oli, että en kyllä jaksa enää kierrostakaan näitä hoitoja. Enkä ainakaan yhtään clomia. Enkä todellakaan kirjoittele blogia. Eli tiukkoja ylämäkiä ja sitäkin jyrkempiä alamäkiä tarjonneet seitsemän päivää ovat saatelleet minut tähän: clomikuurin puoleen väliin, blogin ääreen.

Viime perjantaina tapahtui siis niin, että alkoi olla havaittavissa pientä tihkuvuodoksi luokiteltavaa toimintaa. Mulla ei-koskaan-ei-ikinä-ei-milloinkaan ole sellaista ennen kuukautisia (= järjettömän paljon vuotoa ensimmäisestä päivästä alkaen) ollut, joten toivo pilkahti ja ynnäsin 1+1=X: ehkäpä sittenkin voisin olla raskaana jos ovis olisikin ollut päivän oletettua myöhemmin ja DPO10 olisi ollut perjantaina. Lauantaina sitten testaamaan ja kun sieltä miinus tuli oli olo kummallinen muttei vielä mitenkään lyöty. Olin jo melko varma, että jotenkin ihmeellisellä tavalla maanantaina testi voisikin olla plussa. Että sitä sitten odottelemaan... Välissä oli kuitenkin sunnuntai, joka näytti kyntensä jo aamuvarhaisella - KP1 pyörähti käyntiin. Sunnuntai oli henkisesti karmea päivä - ajattelin ettei se koskaan lopu. Maanantai oli sitten henkisen kärsimyksen lisäksi fyysisesti karmea, ehdin olla töissä aamulla jonkun tunnin kunnes kivut oli niin suuret etten kyennyt mihinkään järjelliseen toimintaan. Aamu kymmeneen mennessä olin syönyt paracetaa 3000mg (päiväannoksen) eikä olo ollut helpottanut yhtään. Säryn lisäksi vuosin kuin seula. Kotiin päästyäni nukuin reilu kolme tuntia aivan tajukankaalla lämpöpussi vatsalla. Heräsin vähän paremmin voivana pienet palovammat vatsassa ja sen jälkeen ollaan oltu nousussa taas. Tämä kierto nyt katsellaan kehkeytyykö tästä jotain, sitten mahdollisesti inssiin ja loppuvuosi lomaa. Mietitään sitten mitä sitä ensi vuodeksi keksittäisiin.

...

2007-11-10T10:28:00.000+02:00

Testata vai eikö testata, kas siinäpä pulma

2007-11-09T08:38:00.000+02:00

Kaksi viikkoa kolmannesta inseminaatiosta. Muistaakseni lääkärin mukaan lauantaina sai testata ”jos on sellainen olo” ja ellei ole niin maanantaina (tosin FFkin ilmoittaa maanantain testauspäiväksi). Nyt onkin ristiriita, koska olo ei t o d e l l a k a a n ole ”sellainen”, mutta toisaalta uutiset kuin uutiset olisi helpompi ottaa vastaan lauantaina kun päivän saa viettää rauhallisesti kotosalla, toisin kuin maanantaina jolloin pitäisi heti skarpata itsensä työkuntoon. Hmm…

Jottei täällä olisi ihan vain odotellut ja odotellut sitä ikävää tosiasiaa, että sieltä nyt mahdollisesti tulee negatiivinen (silti toivoen positiivista), ollaan suunniteltu jo seuraavaa hoitokertaa. Mä olin aivan varma muutamia viikkoja sitten, että haluan tämän seuraavan kierron jättää väliin ja levätä. Nyt kuitenkin vaikutta, siltä että seuraavakin kierto mennään mahdollisesti IUI:llä ja tähän tulokseen johtivat seuraavat faktat: klinikan joululoma (kestää mahdollisesti kaksi kiertoani?!) ja tammikuun uusi hinnasto (hoitoihimme tulee noin 500 euron ekstramaksu lahjasolujen kallistuessa, hitto!). Soittelimme siis myös toiselle klinikalle, jonne voisi varata suunnitteluajan. Harkitsemme tätäkin vaihtoehtoa. Mutta ensin siis se testi. Ehkäpä huomenna.

Ei

2007-11-08T09:38:00.000+02:00

Ei mitään. Ei yhtikäs mitään. FF tiesi kertoa, että ”yleensä” ja ”useimmilla” naisilla on 7-10 päivän (ovuloinnista) aikana tihkuvuotoa JOS raskautuminen on tapahtunut. Ei ole näkynyt. Suurella toivolla jokikinen kerta yritän löytää viitettä jostakin punaisesta (tai edes ruskeasta), mutta ei näy vaikka kuinka haluaisi. Rinnat on kyllä arat ja iho kukkii – merkit on selvät, mutta sellaiset joita toivoi. Silti hölmössä ihmismielessä jaksaa vielä jokin toivon hiven pilkahtaa ;)

Välähdys

2007-11-05T12:24:00.000+02:00

Olipa mukava viikonloppu. Oli rentouttavaa ja samalla touhukasta. Oli vain yksi mutta… Oltiin lauantaina kylässä perheellä, johon kuuluu alle vuoden ikäinen muksu (valloittava tapaus!), juteltiin kaikenmoisia ja sivuttiin näitä hoitojakin – sellainen täysin normaali leppoisa illan vietto… Mulle vain ihan yhtäkkiä ilman mitään ajatteluita, ilman mitään kummempia puheita välähti kuin salama kirkkaalta taivaalta, että en mä kyllä tälläkään kerralla raskaaksi tullut. Olo tuli jotenkin niin selvänä ja voimakkaana, ihan käsittämätöntä. Enkä mä ollut edes ajatellut, että ollakko vaiko eikö ennen tuota hetkeä. Tämä ajatus vain tuli ja nyt se vain pysyy ja pysyy. joopajoo, vähän hölmöfiilis.

Unenlahjoja

2007-11-02T15:23:00.000+02:00

Olen nukahtanut viimeisenä parina iltana yhdeksältä ja herännyt kuudelta… Siis yhdeksän tuntia unta! Enkä kuitenkaan koe, että olisin yhtään sen pirteämpi taikka energisempi päivisin. Normaalisti yöunet ovat paljon lyhyemmät, mutta nyt on vain kokoajan pohjaton väsymys. Taitaa viikontakainen retkeily vielä vaatia veroonsa, tulihan sitä kuitenkin lähemmäs 700 kilometriä matkattua kodin ja klinikan välillä.

Näin sitten taannoisena yhdeksän unitunnin yönä ensimmäisen vauvaunen! Mä olen jotenkin pystynyt aina tähän päivään (tai siis oikeastaan yöhön) asti pysyttäytymään erossa niistä, mutta nyt semmoinen filmi sitten pyörähti. Mutta se oli oikein mukava uni: raskaus oli lyhyt (eli n. 2 kk, unessa harmittelinkin että se jäi niin lyhkäiseksi etten ehtinyt opiskella kaikkea tarpeellista esim. imetystä), synnytys helppo ja lapsi valloittava – eli siis täysin epärealistinen uni ;)

Hyvää viikonloppua!

Rentoillen

2007-11-01T15:16:00.000+02:00

Olin eilen lillumassa kylpylässä. En ole mikään hai uimaan, mutta kieltämättä kuumassa porealtaassa oli ihan rentouttavaa kellua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan mulla piti olla lannerangan magneettikuvaus, mutta magneettikeskus lääkäreineen tuli siihen tulokseen, ettei sinne kannata tulla jos on hedelmöityshoidot käynnissä ja juuri inssi tehty. Papereissa oli huomautettu, että jos olet tai epäilet olevasi raskaana ei voi tutkimuksiin tulla. Mä en epäile, mutta aivan valtavasti toivon, että näin tulee kohta puoliin olemaan. Onneksi tuli kysytttyä kuitenkin sieltä, sillä hh-lääkärini oli kovasti sitä mieltä ettei niistä tutkimuksista ole haittaa. No mutta toki otin varman päälle ja jätin menemättä. Olen tosin ollut julkisella puolella tuossa jonossa puoli vuotta, mutta odotan sitten hieman lisää. Magneettikeskus (mielestäni erittäin hienosti keksitty nimi muuten!) ilmoitti lähettävänsä uuden ajan ensi vuoden alussa, johon totesin, että toivottavasti senkin joudun perumaan. Niin kovasti toivon, että ensi vuoden alussa olisi perumisen syynä jokin muu kuin ehkä-mahdollisesti-jossain-vaiheessa-nyt-tai-joskus-muulloin-oleva-epäilty-raskaus...

Ainiin ja kyllä taas tietää miksi käy töissä! Klinikan lasku tuli ja oli 200 e suurempi mitä ajattelin. Hyvänä puolena asiasta sanottakaan, että nelinumeroinen luku ei alkanut kakkosella... ihan. Mua on oikeastaan naurattanut vain koko lasku, koska jos sitä alkaisi itkeä olisi peli menetetty. Näissä hommissa on ihan turha edes laskea kuluja ja sitä kuinka monta taulutelevisiota/ulkomaanmatkaa näillä rahoilla tekisi. Sellaisia elämän pikku valintoja. Lapsi on tervetullut, hinnoista viis (en kyllä yhtään hanttiinkaan pistäisi jos tekisi sen pika vauhtiin ;), näitähän varteen sitä on sukanvarteen aikoinaan säästetty. Yllättäviin menoihin. Positiivisin mielin!

Jospa neljäs kerta toden sanoisi

2007-10-31T10:44:00.000+02:00

Asiat sujuivat nyt siihen malliin sitten, että IUI#4 oli maanantaina. Sunnuntaina sekä aamulla, että illalla tikutus näytti postitiivista - aamulla tulos oli jo negatiivinen, mutta klinikan kanssa sovittiin, että käyn kuitenkin heti aamulla ultrassa. Ultrassa todettiin, että ovulointi on jo tapahtunut. Aateltiin kuitenkin asia niin, että ehkä parempi tuikata neloskierros sisään vaikkei siitä suurempia onnistumisprosentteja saakaan kuin ettei sitä olisi tehnyt kuin mietiskellä sitten jälkeen päin olisikohan tulos ollut parempi jos sen olisi tehnyt. Iltapäivällä oli siis inssi numero neljä. Tilaisuus hoitui rutiinilla: kesto oli kymmenen minuutin luokkaa, ei tuntunut juuri missään ja vuotoakaan ei tullut. Perin leppoinen tilaisuus - lääkäri kätteli ja toivotteli tervetulleeksi mahdollisesti neljän viikon kuluttua alkuraskauden ultraan.

Nyt mentiin sitten vauhdilla ohi tilastollisen todennäköisyyden siitä, millä aikataululla hoidoissa saadaan tulosta aikaiseksi. Lisäksi tämän kuun osalta klinikan lasku tulee olemaan jotain niin järkyttävää, etten uskalla edes ajatella. Voi kunpa nyt tuottaisi tulosta...

Ei niin positiivinen Positiivinen

2007-10-28T17:41:00.000+02:00

Nyt sitten vaikuttais, että ajoitus olikin ihan päin honkia (tähän voisi sanoa, että "mitä mä sanoin") nimittäin tänään vasta tuli positiivista tikutuksessa. Huonolta vaikuttaa siispä.

Taas sitä mentiin

2007-10-26T21:56:00.000+03:00

Ei tässä mukana ole pysynyt edes itse, saati sitten blogi.

Kp kymppinä siis oli ultra. Jotta saisi ultran supermukavalle gynelle, siellä pitää käydä melko myöhään. Mulla aika oli hieman ennen neljää ja klinikan kanssa sovittiin, että homma ookoo, kerkee sen soitella sitten perjantai aamullakin. Gynellä oli oikein mukavaa ja pääsinpä sieltä paria vaille neljän ja soitin klinikalle, jossa juuri oltiinkin puhelimia sulkemassa. Hoitsu lupaili saada lääkärin vielä kiinni ja sanoi, että kerkeehän tuon huomennakin vaan ei selkeesti kerennyt… Hoitsu soitteli takaisin samana iltana ja kertoi uuden hoito-ohjelman: seuraavana päivänä klinikalle ja inssi. He olivat hoitaneet ”tavaran” pikapikaa sulatukseen ja se olisi sitten odottamassa aamulla. Aaargh! Mä mietin, että miten mä sinne pääsen, miten mä hoidan kiireisen työpäivän ja mitä ihmeen hosumista tämä nyt oikein oli? Kyse oli kuitenkin kp kympistä, ettei noin niin kuin yleensä ole ollut tapana saada ovulaatiota siiheksi vielä aikaiseksi. Ilta tuli käytyä ylikierroksilla, kuten myös yö. Todella aikaisin suuntasin töihin ja pääsin sieltä lähtemään suunnilleen samoihin aikoihin kun muut vasta tulivat. Sitten parin tunnin matkaan. Mulla oli kyllä koko matkan vielä epätoivoinen olo, koska tuntui rahan ja ajan haaskaukselta lähteä klinikalle ja vielä kun aamun ovistesti näytti negatiivistakin. Mä en ymmärtänyt sitä ideaa, vaikka järki sanoi, että siellä on lääkäri joka tietää nämä hommat.

Nooo, klinikalla sitten jännitti ehkä vieläkin enemmän kuin illalla ja aamulla yhteensä. En mä muista jännittäneeni näin paljon edes ensimmäisellä kerralla. Ihan ihmeellistä. Yksi jännitysmomentti lisänä oli, ettei tiennyt kuka lääkäreistä toimenpiteen aikoi suorittaa. Siellä on mulle nimetty lääkäri, joka hoitaa kaikki hoitosuunnitelmat ja reseptit ja muut, mutta viimeksi (se taisikin jäädä täältä mainitsematta) toimenpiteen suorittajana oli toinen lääkäri. Ei siinä mitään, mutta kun tilanne nyt muutenkin on hieman herkkä ja sitten lääkäri on vaihtunut ilman mitään selittelyitä – käsipäivää ja housut pois – niin kyllähän se vähän ihmetyttää ;) Oli kuitenkin ”oma” lääkäri, mahtavaa, ja alusta asti mukava fiilis. Mun mielestä huumori tilanteessa, jossa spottivalo valaisee omaa alastonta alapäätä ja haarojen välissä työntouhussa on täysin tuntematon ihminen mitä kummallisimpien tikkujen ja pihtien kanssa, niin silloin jos koskaan on aihetta jäänsärkemiselle… Silloin on aikaa alapäähuumorille ;) Kun lääkäri esimerkiksi kehuu kuinka hyvä ja kaunis limakerros kohdussa on niin pakkohan siihen on sanoa, että mä nyt vaan olen sisäisesti niin kaunis... Ultraa oli aluksi ja sieltä löytyi heti valtavat möllykät… eli siis rauhaset… Ne olivat kasvaneet käsittämättömästi eli kun
Kp10: endo 8,4 mm – oikea foll. 18 mm – vasen foll. 17 mm
niin
Kp11: endo 11 mm – oikea foll. 21 mm – vasen foll. 21 mm ja 25 !!!

Siis ensinnäkin mistä se kolmas follikkeli sinne oli tupsahtanut? Ja miten ne noin valtavia olivat? Oltiin kaikki ihmeissämme, mutta lääkäri oli tyytyväinen: hetki inssille oli juuri ja nyt. Toimenpide kesti kauan (20 min.), oli kivulias (noin paljon ei olekaan ennen koskenut), mutta muuten oli mukavaa. Jäi todella hyvä olo, enkä taas vähään aikaan epäile lääkärien ammattitaitoa.

Toimenpiteen viimeiseksi sanoiksi lääkäri lausahti: ”Vähän se nipistystä vaati, mutta kyllä sinä tästä nyt raskaaksi tulet.” :)) Sitä kovastikovastikovasti toivoen…

Hormonit, ne hormonit

2007-10-23T12:16:00.000+03:00

Kammottavaa.

Tämän kerran hormonimyrsky onkin ollut sitten astetta pahempaa kuin viimeksi. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan hirveä ja viime yö huipentui siihen, että sain nukuttua tuskin silmäystäkään. Vähän väliä tulee kuumia aaltoja, niiden välissä viluttaa ja mieliala vaihtelee ihan miten sattuu. Muutaman päivän päästä olisi siellä gynellä käynti ja sitten näkyilee onko siellä mitään kehitystä tapahtunut. Tähän mennessä kaikki on sujunut tismalleen samaan päivä tahtiin kuin viimeksikin. Elikkä jos siis gynellä kaikki näyttää hyvältä luvassa on jännityksellinen viikonloppu ja ensi viikon alussa IUI. Siis JOS. Tiettykään mikään ei ole varmaa, mutta toivoa sopisi. Vaikuttaa nimittäin siltä ettei tuota clomisatsia voi vetää kolmatta kertaa peräkkäin eli tiedossa luultavasti ensi kierrolla (jos tällä kertaa pääsee siis inssiin muttei tärppää) yritys ”luomuna” (hahaa, hedelmöityshoidoissa kun puhutaan luomusta niin onhan se vähän arveluttavaa!) taikka huilauskierros. Mä kirjoitan tämän mutten sano ääneen, mutta olen itsekseni vähän miettinyt ja epäilen kallistuvani jälkimmäiseen. Täytynee puhua vielä lääkärinkin kanssa. Järkeiltynä siis ihan maalaisjärjellä antaisin kroppani levähtää kierron taikka pari ja sitten voisi koittaa… iiveeäffällä… Se kyllä jo tuntuu… hmm… radikaalilta? Näin tosin puhuttiin jo klinikan ensimmäisellä käynnillä. Silloin ei kyllä ollut ajatustakaan, että hoidot menisivät edes tälle clomi-tasolle kun lapsi oli tarkoitus saattaa alulle kertalaakista. Vaan niin ne ajat muuttuvat ja näillä eväillä mennään. Suunnitellaan jatkoa paremmin sitten ensi kuussa.

Hormonihoitoa

2007-10-18T09:32:00.000+03:00

Päätettiin, että suunnitelma on aivan sama kuin viimeksi. Siispä clomeja viisi päivää ja ensi viikolla ultraan. Jännää nähdä onko yhtään yhtäläisyyttä kiertojen välillä kp10 kohdalla. Viime kierrossa jo luomun ja clomien välisen eron huomasi selvästi

Luomuna kp10: endo 7,7 mm, johtofolliikkeli oikea 10 mm, vasemmalla pari pienempää (melko pieni siis, mutta tämähän päättyikin sittemmin huonosti).

Clomeilla kp10: endo 7,8 mm, johtofolliikkeli vasen 16 mm + 2x14 mm, oikea 15 mm.

On se niin ihmeellistä. Tämä kaikki siis. Jaksan hämmästyä yhä uudelleen ja uudelleen aamulämpötilojen säännöllisyyttä ja yleensäkin tätä kuukauden rytmiä – toisinaan säännöllistä sellaista ja toisinaan ei niin säännöllistä. Tämän vuoden alkuun mennessä en ollut jaksanut kiinnostua kuukautisten aluista ja lopuista edes sen vertaa, että niitä olisin minnekään merkinnyt. Gynekologillakaan en ollut käynyt, koska pelkäsin toimenpiteitä hysteerisesti. Totta kai mä tiesin, että olisi pitänyt. Nooh, sitten tuli tämä lapsiasia… Kaikki asiat alkoivat ratketa. Kuukautisten tarkkailu alkoi sujua kuin itsestään ja gynellä käyntikin on jo ihan luonnollinen asia, sen verran usein siellä tulee nykyään ravattua ;) Niin ne ajat muuttuvan, eipä olisi vuosi sitten mitenkään voinut uskoa. Mikäli muuten haluaa aktivoitua lämpötilojen, limojen ja muiden kiinnostavien asioiden tutkimiseen yhtä intensiivisesti kuin minä (eli vähän liikaa?!) suosittelen lämpimästi hedelmällisyyskamua (fertilityfriend.com). Mulla on fertsikassa jo kymmenisen kiertoa ja voi sitä iloa ja riemua, jota voi kokea tutkiskellessaan kaavioita, käppyriä ja analyysejä. Niin ja on se oikeasti ihan hyödyllinenkin ;) Hienosti se ainakin osaa ennustaa kuukautiset ja ovuloinnit…

Kuulostaapa pateettiselta. On mulla muutakin elämää! Nyt esimerkiksi voisi aloittaa työelämän ;)

Tuulta päin

2007-10-16T11:58:00.000+03:00

Olipas mukava viikonloppu. Sain työviikonkin alkuun vaikkakin vähän myöhemmin kuin normaalisti eli viikonloppu tuntui melkeimpä minilomalta. Toisaalta on hyvä fiilis, toisaalta aivan turta. Viikonlopulla oli kovaa kuhinaa mahanpohjassa ja ehti jopa toivoa, että jospa siellä jotain... Vaan ei. Kyllä ne kuukautiset nyt vaan alkoivat. Masentaa, kyllästyttää, eikä juuri kiinnosta. Pitäisi soittaa klinikallekin kierron uudesta alusta, että saisi uuden ohjelman, mutta ei kerta kaikkiaan inspiroi. Lapsi kiinnostaisi kovasti, ihan liikaakin, mutta kaikki tämä "tekeminen" vie ihan järjettömästi energiaa. Vaikkakin sitä yrittää toppuutella, että ei nyt innostuisi kauheasti ja pitäisi matalaa profiilia niin aina, oikeasti ihan aina, sitä tipahdetaan korkealta ja kovaa. Mua ärsyttää nämä pettymykset. Ärsyttää nämä laajat tunneskaalat, jossa mennään tuhatta ja sataa laidasta laitaa kun samalla minuutilla voi nauraa sydämensä kyllyydestä ja seuraavaksi jo itkettääkin hysteerisesti.

Seuraavaksi menen juttelemaan ystäväni kanssa, joka on sairastunut synn.jälk.mesennukseen. Koita siinä nyt tsempata sitten. Meistä on varmaan piristävää seuraa toisillemme...

Muuta elämää

2007-10-12T11:38:00.000+03:00

Valtavaa vilskettä. Sitä havahtuu vain muutamina hetkinä tuntoon, ettei ole yhtään raskautunut olo. Oikeastaan mikään ei juuri enää muistuta taannoisesta inssistä nyt kun vatsanahan mustelmatkin on lähes tulkoon kokonaan haalenneet. Ai niin no klinikan maksu muistuttaa, pitääkin muistaa se maksaa :)

Itse asiassa tälle viikonlopulle oli kaavailtuna lyhytloma Tallinnassa vaan siitä tulikin tynkämatka eli päivän saa siellä viettää. Yritän olla ostamatta y h t ä k ä ä n vauva-asiaa. Se tulee olemaan vaikeaa ja tuskin onnistun ;) Sen jälkeen pitääkin kiirehtiä Keski-Suomeen ja viettää siellä alkuviikko. Jos ei ole kotiin tultua vielä uusi kierto alkanut teen testin. Ehkä. Tai ehkä vain odotan.

Tuskinpa...

2007-10-08T11:57:00.000+03:00

Olen ollut todella rauhallisin mielin koko viikonlopun. Asia on käynyt mielessä muutaman kerran tunnissa (suunnaton parannus alkuviikkoiseen muutama kerta minuutissa -tahtiin). Mä olen nimittäin täysin varma ettei mikään ole kiinnittynyt minnekkään, vaan keho on valmistautumassa ensi viikon kuukautisiin. Huolimatta jomottavasta ja vihlovasta kivusta alavatsassa (välillä vasemmalla, välillä oikealla) loogisesti ajateltuna nekin oireet pystyy selittämään ruokatottumuksilla ja kroonisilla vatsavaivoilla. Mä tutkin tilastojani ja näyttäisi, että tämän kuun hoito ajoittui paremmin kuin viimeksi, muttei siltikään ihan kohdilleen. Ovulointi tapahtui reilu vuorokausi inseminaation jälkeen, joten mahdollisuudet olisi, mutta... IUI:ssä muuten onnistumisprosentti on 5-20 (suunnilleen sama kuin perusyhdynnässä?) eli keskimäärin neljännellä kerralla tärppää. Toisaalta, kuten psykologikin kevätpuolella sanoi, tärppääminen voi tapahtua minä tahansa niistä neljästä kerrasta - tai paljon neljännen kerran jälkeen. Ei tässä nyt olla niiiin kauaa yritetty eikä myöskään mitään järjetöntä kiirettä ole, mutta tiedän, että seuraavilla kerroilla tullaan jo suunnittelemaan aikaa jolloin siirrytään IVF-hoitoon, jos niihin siis siirrytään. IVF-hoidossa ei muuten onnistumisprosentti ole kuin noin 20-35 eli ei mahdottomasti varmempi vaihtoehto kuin IUI. Olisin luullut, että siinä nyt lähemmän 50% päästäisiin... Hormonien kanssa pelaillessa saattaa sitten onni potkia vähän kovemminkin ja väistämättä saa kuulla monta kertaa luennot tuplaraskauden vaarasta. Mullakin se on oikein merkitty papereihin: "varoitettu monisikiöraskauden vaarasta". Mielestänini "vaara" on aika liioiteltu sana kun puhutaan esimerkiksi omalla kohdallani olleesta kahden munasolun irtoamisesta, jossa monisikiöraskaus on 2-5 prosentin luokkaa. Melko vähän siis. Vaan onhan se parempi varoitella ennakkoon kuin sitten herätä jossain vaiheessa todellisuuteen kun molemmissa tisseissä roikkuu penska ja kolmas huutaa nälkäänsä sängyssä ;)

Join viikonlopulla muuten lasillisen punaviiniä. Vihaan punaviiniä, mutta se on kuulemma hyväksi (ei siis se viha vaan se juominen) raskautta yrittäessä, mahdollisesti raskaudenaikanakin. Punaviiniä juovat ihmiset ovat muka rennompia - hommasta oli rentous kaukana kun naama irvessä yritti vaivuttaa "talon parasta" viiniä kitusista alas haistamatta ja maistamatta sitä ;)

Ihmetys

2007-10-05T20:58:00.000+03:00

Olen jo huomattavasti rauhallisempi. Itse tyyneys.

Olen suurella hämmästyksellä lukenut Suvi Lindénin blogin kommentteja. Nyt jo niitäkin rauhallisemmin mielin, mutta viime viikolla (toim.huom. ne hormoonit ;) raivolla. En voi käsittää miten siellä joku voi olla niin julma. Pöyristyttävää.

Hysss

2007-10-04T13:24:00.000+03:00

Mä olen miettinyt hieman lisää…

KARMEETA jos siellä nyt kehittyisikin lapsi… Enhän mä sellaisesta osaa huolehtia! Mistä mä edes tietäisin minkä perään se milloinkin itkee? Ja olisinko edes hyvä äiti? Jos siitä tulee joku nuorisohuligaanimummonpotkija ja se vihaa vanhempiaan? Apua!

Toivon hartaasti, että tämä on vain ohimenevää hysteriaa. Jos tässä tämän päivän kelaan kaikki kauhuskenaariot läpi (alkaen siitä ettei tälläkään kertaa tärppää - loppuen siihen että jos sitten tärppääkin) niin lopun vuotta voin olla näitä miettimättä. Mä en ole oikein voinut ymmärtää hysteerisiä naisia, jotka hötkyilevät lapsettomuuden ja raskauksiensa ympärillä. TA-DA-DA-DAA, sovin ihan hyvin joukkoon, eikö? ;)

Että onnea matkaan vain, kaikille meille hysteerisille naisille. Jatketaan samaa rataa.

Kunhan mietin

2007-10-04T11:56:00.000+03:00

Miltä nyt pitäisi tuntua? Vai pitäisikö miltään? Järki sanoo, ettei tässä vaiheessa tunnu vielä mitään, mutta silti sitä yliherkkyydellä tutkailee omaa olotilaansa ja tuntemuksia. Jos vaikka vatsa vähän nipistelisi, nipisteleeköhän se vai luulenko vain? Jos se nipistelee, onko se hyvä vaiko paha asia? Järki käskee rauhoittumaan, olemaan stressaamatta. Pitäisi varmaan ajatella jotain muuta? Yritän ajatella, yritän työskennellä, suunnitella viikonloppua… Se onnistuu ehkä minuutin kerrallaan ja taas saan itseni kiinni miettimästä:

MITÄ ON TAPAHTUMASSA?

ONKO JOTAIN TAPAHTUMASSA?

TAPAHTUISIKO NYT JOTAIN?

MILLOIN SEN PITÄISI TUNTEA, ETTÄ JOTAIN TAPAHTUU?

Tiedän, ihan naurettavaa. Sitähän mun järkikin sanoo ja samalla menen ylikierroksilla ja analysoin, tarkkailen ja luulen sekoavani ;) Hauskintahan tässä on, että aikaa on vielä vaikka kuinka pähkäillä näitä… Aikaa niihin, raskaustestiin ja uuden kierron mahdolliseen alkuun, on vielä hyyyyvin paljon. Ehkäpä mä otan tekemättömien töiden kasautuvan nipun kauniiseen käteeni ja alan naputella ;)

Ollakko vaiko...

2007-10-03T22:55:00.000+03:00

Viikko on kulunut viuhunnissa ympäriinsä, joka toisaalta on ollut ihan hyväkin - ei ole miettinyt ja stressannut ihan niin paljon kuin voisi olettaa.

Viime viikolla siis ultrassa koettiin jänniä hetkiä kun kp oli vasta yhdeksässä ja gynegoli ihmettelikin miten se klinikka jo UÄ:lle käski. Onneksi olivat käskeneet! Olin lempigynelläni, siis jos gynellä käynti vain koskaan voi olla mukavaa puuhaa on se tuon kyseisen gynen luona, jonka pakeilla olen näissä merkeissä pariinkin otteeseen ravannut - milloin on aikaa häneltä saanut ja milloin on omaa aikaa ollut. Olin lempigynelläni myös kerran (kolmesta) viime kierrossa, itseasiassa kp9:n kohdalla silloinkin, jolloin kaikki näytti lupaavalta, mutta pienemmältä. Ja josta ei sitten kuitenkaan tullut mitään. Nytpä siellä sitten möllöttelikin viisi oikein suurta (ja muutamia vähän pienempiä) rakkulaa ja seuraavaksi päästiinkin siihen huoleen, että viikonloppu oli uhkaavasti edessä. Tämä on sellaista säätämistä saada munasolut kypsiksi juuri silloin kun klinikka on auki ja saada ajallaan lahjasolut sulatetukseen. Lempigynen kanssa päätettiin, että jarrutuspiikkiä tähän väliin. Seuraavana aamuna ensi töiksi soitto klinikalle, jossa suunniteltiin uusi hoito-ohjelma: jarrutuspiikkejä (Orgalutran) viikonlopun yli, sitten irrotuspiikki (Pregnyl) ja klinikalle. Piikkien väleillä tikutusta ja toivomista, että munasolut pysyy menossa mukana.

Mulla oli alunperinkin vähän epäilyttävä olo siitä, että pitäisi itseä piikittää vatsaa, mutta kun sen aika tuli ei ollut muuta mahdollisuutta. Klinikalta tuli käsky, että pitää piikittää ja niinpä piikitin... keskellä päivää... töissä... Mä en ole varma kumpi on pahempi asia töissä: se että on aikeissa hankkia lapsia vaiko se, että jää kiinni pukuhuoneessa kun piikki on pystyssä vatsassa ;) Seuraavat piikit olivatkin sitten jo paljon helpompia.

Viikonlopun jälkeen munasoluineni matkattiin parisen sataa kilometriä klinikalle katsomaan mitä jäljellä on. Kuka nyt tätä blogia sitten lukeekin on varmaan tutustunut tai tutustumassa klinikoihin (ainakin luulen niin, en itsekään huhtikuussa vielä tiennyt aiheesta, nyt luen ihmisten kertomuksia lapsettomuudesta... tusinoittain) ja tietää, ettei lapsen teko siellä ole taljan päällä makailua kynttilän valossa (tai jos jossain on, kertokaa ihmeessä ;)) Se on ihan rehellistä lääketiedettä: lahjasolut mikroskoopista ruiskuun, ruisku kohtuun/munajohtimeen/minne-lie ja asiakas tyytyväisenä ulos. Kuten olen ennenkin kirjoittanut olen tosi tyytyväinen klinikkaani ja kaikkiin ihmisiin, joihin olen tämän projektin myötä tavannut. Tässä on niin suuria tunteita pelissä, että uskoisin senkin olevan syy klinikoiden etäisempään käytökseen. En mä osaa selittää... Enkä mä tiedä miten muut näitä asioita kokevat, mutta ainakin omasta puolestani voi sanoa, että suurimman osan aikaa on valtavan herkistyneessä tilassa ja luo täysin käsittämättömiä tunnesiteitä auttaviin ihmisiin. No joka tapauksessa käynnistä siis, "operaatio" kesti tällä kertaa jonkun verran kauemmin kuin viimeksi. Lääkärini oli eri (syytä en edes tajunnut kysyä ja eipä niitä tunnuta siellä selittelevän ;)) ja hänpä löysi kaksi onnekasta rakkulaa vasemmalta, oikean puoleiset yksilöt olivat surkastuneet, mutta vasurithan riittää. Toivottavasti ainakin. Tovin juttelimme ja kertasimme mitä tuleman pitää.

Mä en osaa ollenkaan ajatella oonko nyt sillä fiiliksillä, että se onnistuisi vaiko ei. Sitä toivoo niin kovasti, että se onnistuisi, mutta samalla koittaa olla realistinen, se on kuitenkin muutamia kymmeniä prosentteja onnistumisen mahdollisuus. Ja tiettykin yrittää suojata itseään pahimmalta pettymykseltä. Vähän niin kuin heinäkuussakin luuli tekevänsä, mutta siltikin putosi korkealta ja kovaa. Onneksi silloin oli poissa kaikesta täältä, arkisista askareista ja oli kaukana kotoa niin paljon nähtävää ja koettavaa siitä selviytyi. Ja niin selviytyisi nytkin, jos on sellainen tarve. Mutta odotetaan nyt pari viikkoa, sittenhän sen tietää. Parasta toivoen... Odotellen...

Olo kuin omenalla...

2007-10-02T14:55:00.000+03:00

... punaiset posket ja sisus siemeniä täynnä.

Jarrutuspiikkejä

2007-09-30T12:38:00.000+03:00

Apua.
Nyt pysytte jokikinen munasolu kyydissä mukana. Ainakin huomiseen. Ja kasvatte isoiksi. Muuta toivetta ei tällä hetkellä olisi. Vatsa alkaa olla jo melko reikäinen ja sinertävän lila ja vielä pitäisi pistää. Kaikkeen todellakin tottuu ja mitäpä sitä ei tämän eteen tekisi :)

Hormon Horror

2007-09-25T14:17:00.000+03:00

Hormonihirviö tässä hei!

Piti viime viikolla kirjoitella monestakin asiasta muun muassa siittä kuinka naurattaa nuo lääkeselosteissa olevat kauhuskenaariot käytön mahdollisista haittavaikutuksista. Ei muuten naurata enää! Tai kyllä nyt taas jo vähän ;) Klomikuuri on tältä erää syöty ja nyt vaan odotellaan. Loppu viikosta olisi tarkoitus käydä ultrassa toteamassa mitä siellä kehittyy, jos kehittyy, ja koska siellä saattaisi olla johtopallero valmiina vastaanottamaan siimahäntärykmenttiä. Tässä viime kuukausien epäonnesta ollaan niiden parin ystävän, jotka projektista jotain tietävät, revitty huvia ajatuksella kuinka heinäkuinen rauhallisesti matkaa tehnyt munasoluraukka onkin joutunut vastatusten 8 miljoonan nuijapään kanssa. Pitihän se arvata, että se on luikkinut pakoon omaan koloonsa ja kertonut muillekin ettei kannata tukikohtaa jättää, siispä tästä johtunee ettei sikiä keväistä vauvaa mahassa eikä liioin ole ovulointia hetkeen tapahtunut :)

No mutta hormoneista siis… Olivatpa ne erinomaisia hempeän värisiä pikkupillereitä. Olen heräillyt viiden aikaan aamuisin. Pyörinyt sängyssä. On ollut kuuma ja on ollut hiki. Seuraavaksi tulee vilu ja sitä rataa. Lämpöaaltoja on koettu myös päivisin, ihan hyvää harjoittelua vaihdevuosien varalle siis. Olen potenut käsittämätöntä melankoliaa, itkustellut ihan mitä tahansa (OIKEASTI ihan mitä tahansa) ja ärsyyntynyt asioista jotka ei muutoin ärsytä. Esimerkiksi kestoärsytyksen kohteeksi joutuivat onnellisten ihmisten blogit. Mä en ole viime päivinä voinut lukea blogeja ollenkaan, koska olen ärsyyntynyt liikaa teksteistä, joissa hämmästellään kuinka onnellisia ko. blogin pitäjät ovat ja kuinka he ovat elämänsä rakkauden kohdanneet ja maailma pyörii heidän ympärillä. Mä en millään tavalla kykene itselleni tätä jäsentelemään, että miten nämä asiat ottaa mua päähän, mutta jurppiintuminen on jotain valtavaa. Olen hämmentynyt ja hämmästynyt :) ”Kyllä nyt jotain suomalaista masennusta tarvii elämässä olla ja jos ei olekaan ei sitä onnea tartte koko maailmalle toitottaa” :D

Mutta on mulla ollut hyviäkin hetkiä. Usko tai älä. Esimerkiksi viikonlopulla oltiin katsomassa Deliriumia. Mielenkiintoinen… Ei juuri sirkusta, mutta hyvin mielenkiintoinen.

Odotus on katossaan, pääsisispä ensi viikolla klinikoimaan.

Eritteiden erittelyä

2007-09-18T12:07:00.001+03:00

Hahaa, suomenkieli on niin ihana ja monipuolinen.

Kuten ehkä voi arvata m i t ä ä n ei viime päivinä tapahtunut. Paitsi otsakkeessa mainittua harrastetta. Kun kierto alkoi huitelemaan jo 35-40 päivien välissä (normaalisti 25-27) klinikan kanssa mietittiin pitäisiköhän vuotoa jotenkin avustaa käyntiin. Päätettiin kuitenkin odotella vielä jokunen päivä ja kas, löytyihän sieltä oikea ulostuloreitti kauan kadoksissa olleelle menstruaatiolle.

Helvetillinen olo selkäsärkyineen ja vatsakramppeineen. Päivä on vasta puolillaan ja paracetasta on käytetty sallittava 3000mg:n määrä, että ellei illalla tule suoritettua rankkaa lääkkeiden väärinkäyttöä (kiitos pilleriannosten rajaajille) siitä ei voi selvitä hengissä. Mutta onhan se kaiken tämän arvoista… että ne vihdoin alkoivat. Jips!

Pieni paketti - iso asia

2007-09-13T09:41:00.000+03:00

Posti oli kiikuttanut luukusta klinikan lähettämän ruiskusetin. Kaiken moisia paketteja sitä saakin, ja niistä vieläpä iloitsee. Siinä sitten ihmettelin pöydän ääressä ruiskuineni, foolihappoineni ja hormonipillereineni, että kylläpäs lapsen teko onkin mukavaa. Ei lainkaan yliarvostettua puuhaa! ;)

Kauhulla pyörittelin yhtä ruiskun neuloista hyppysissäni ja ajattelin, että en kyllä ikinä saa tuota tökittyä vatsaani. Se oli jotenkin niin paksu ja pitkä ja vielä se reikä keskellä… Vähän samaa koko luokkaa kuin verenluovuttamisessa käytetyt. Onneksi tuli kuitenkin tajuttua, että ehkä tuo nimenomainen ruisku olikin tarkoitettu käytettäväksi nesteen siirtoon pullosta putkeen ja sillä pienemmällä piikillä pistetään. Olisi saattanut muutama itku ja kirosana sen suuremman version käytöstä tulla ;) Joka tapauksessa, oli piikki suuri taikka ei, tulee se silti olemaan vastenmielinen kokemus. Vaan mitäpä sitä ei tekisi raskautta yrittääkseen. On se lapsi sen verran toivottu tapaus…

Ootellaan... Ehkä vähemmän angstisena kuin kuin muutama edellisenä päivänä ;)

...

2007-09-12T10:56:00.000+03:00

... Ei mitään... vieläkään... v*ttu...

Kuis suu nyt pannaan?

2007-09-11T11:52:00.000+03:00

Työpaikka kutsui jokaiselle pakolliseen terveystarkastukseen pissimään kuppiin (tuttu juttu!), antamaan verta ja testauttamaan muilla keinoin, vieläkö on sopivainen työhön vai löytyisikö jotain valituksen aihetta. Ajattelin, että ok, hieno juttu! Saa taas pitkästä aikaa selonteon miten keho voi... Kunnes tajusin: mun on pakko keplotella itseni vastaanotolle tällä viikolla tai ainakin ennen kuin hormoonikuuri on alkanut! Tai ennen kuin on seuraava klinikkakäynti takana!! Täällä äijäalalla raskautta yrittävä/raskaana oleva alle kolmekymppinen on niiiiiin helppo maalitaulu, että voisi suoraan siivota pöydän. Tai itseasiassa ei tarvitsisi edes, tulosten tultua joku tekisi senkin varmasti puolestani. Se nyt vain on karu totuus. Olen nähnyt nuorten naisten rivistön vaeltavan ikkunani alla pahvilaatikot käsissä ettei ajatus ole niin kovin etäinen.
Jos miehet olivat kohdunkantajia+synnyttäjiä isyyslomat olisivat tuplasti pidemmät, tuplasti rahakkaampia ja heidän tekemänsä työ tuplasti arvokkaampaa kuin nykyisten kotiäitien. Uskoisitko? Tulipa vain mieleen.

...

Kierron alkamissaralla ei mitään uutta, vieläkään.

Risukasassa

2007-09-10T12:30:00.000+03:00

Auringon paistelua odotellessa.

Viikko metsässä idässä, keskellä ei mitään… Löytämässä uutta perspektiiviä työasioihin, mutta taisin enemminkin ajatella kaikkea muuta… Ainakin hetkittäin ;) Nyt kun on palautunut takaisin konttorin tunkkaisuuteen ja kun orastava flunssa kutittaa nenää ja kuukautiset on muutaman päivän myöhässä voikin aloittaa saman odottelun ja tuskailun kun oli ennen metsään lähtöä. Kuukautiset ovat tervetulleita myöhästymään ensi kuussa. Saavat myöhästyä vaikka paljon. Itse asiassa niiden ei tarvitsisi tulla hetkeen ollenkaan. Mutta nyt ne kyllä voisivat alkaa ja kiireen vilkkaan. Olen kyllä koko viikonlopun aistinut tulon läheisyyden. Alavatsa on krampannut ja ärsytyskynnys on todella matalalla. Olin saada hermoromahduksen kun viikonloppuvieras kaikessa ystävällisyydessään ehdotti tiivistämään kylpyhuoneen oven, ettei se kolahtaisi kun sitä suljetaan. Argh! Tässä nyt on muutakin ajateltavaa kuin tiivistelyt – kolahtelu ei muuten itseä haittaa yhtään.

Asunnossa on toinenkin hormoneilla kulkeva, joten tuskin jaksan odottaa, että pääsen napsimaan omia punaisia tablettejani… Saatetaan lähteä puukkohippasille – huonoimmassa tapauksessa tietenkin ;)

Onnea onnettomuudessa…

2007-08-30T11:23:00.001+03:00

… vai mitä on tämä optimismi?

Koen olevani hoidossa maailman parhaalla klinikalla, lääkärini on ihanin (kaikessa etäisyydessäänkin) ja toimiston koko henkilökunta on herttaisinta ja huolehtivinta sakkia mitä kuuna päivänä olen tavannut…Optimismi kannattanee aina. Ja tällä hetkellä varsinkin.

Lääkärini oli ehtinyt jo toimittaa kotiini reseptit ja materiaalit hormonihoidoista näinkin pikaisella aikataululla. Mahtavaa! (Välihuomautuksena sanottakoon etten ehkä olisi ikinä uskonut riemuitsevani näin ”saadessani” aloittaa hormonien popsimisen ;) Koska klinikan ja munasolujeni välillä on niin monta vehreää metsää, laajaa peltoa ja pitkää asfalttitietä (no pitkä ja pitkä… muutama sata sinne tänne, mutta kun töissäkin tarvitsisi käydä) meillä suositaan melkoisesti puhelin-ja kirjeinformointia. Ultrat hoituvat paikoissa minne ajan sattuu muutaman päivän varoituksella kulloinkin saamaan, loput ovatkin sitten itsestä kiinni. Jos ei jaksa (ja aina ei kyllä jaksaisikaan) mitata lämpöä, tutkia limaneritystä, lirkkiä kuppiin ja suorittaa jatkuvaa mielen ja kehon tarkkailua saa ihan itseä kiittää. JOS raskaus nyt sattuisi jossain vaiheessa saapumaan, mahtaa sitä olla jonkin aikaa ihmeissään, että millä sitä nyt päivänsä täyttää. Uskoisin siinäkin tosin hommaa riittävän ;)

Elämää jälkeen Ei-O:n

2007-08-29T11:11:00.000+03:00

No olihan se hirmuinen pettymys. Kuukaudet kun koostuvat siitä, että odottaa kuukautisten alkua ja sitten niiden päättymistä ja muutama viikko siihen päälle, että tulisi se odotettu ovulaatio (jolloin vasta homma oikeastaan pääsee alkuun). Kaikki menee samaa rataa, mutta vain se tärkein, O, jää puuttumaan ja jäljelle ei jää mitään. Sitä odotellaan turhien kuukautisten alkua (ne tulevat vaikka ei tähän väliin olisi tarvettakaan), jotta saataisiin aloittaa koko härdelli alusta. Kaikki toiveet oli laitettuna tähän kuuhun, koska (kiitos uuden lain) ensi kuusta ei ole tietoa, mutta onnea epäonnessa niin ensi kuuksi jäi tämän epäonnisen episodin jälkeen olki johon tarrautua :)

Täytyy myös myöntää, että ehkä tässä nyt saattoi olla ruusuiset kuvitelmat. Alle kolmekymppinen, terve ihminen. Kohtu onteloineen ja limoineen priima-ainesta. Ei sairauksia eikä epäterveellisiä elämäntapoja. Lapsettomuuskin on ollut ihan oma valinta, tähän asti siis. Sitä kuviteltiin, että tämä on ihan läpihuuto juttu: ensimmäisestä kerrasta tärppää ja yhdeksän kuukauden kuluttua voikin jo huutavaa sinappikonetta tervehtiä. Ehkäpä tämä nyt siis kuitenkin tarvitseekin vähän enemmän aikaa. Ensi kuussa sitten taas uutta yritystä. Clomeilla vaikka.

Ei oo mulla lanttia taskussa…

2007-08-28T11:15:00.000+03:00

… eikä munasoluja munasarjoissa. Tai no, oikeastaan on ja paljon onkin, ne vain on käyttökelvottoman pieniä. Että tässä tapauksessa nyt määrä korvaa laadun. Yksikin olisi riittänyt vaan ei, sitä sitten kehitellään kymmeniä ja taas kymmeniä pienen pieniä, joista yksikään ei päättänyt tässä kuussa irrota. Odottelemisiin – se alkaakin olla tuttua puuhaa.

Kadonneen follikkelin metsästys

2007-08-27T09:38:00.000+03:00

Ultrassa vielä viime viikon alussa se siellä oli ja muutaman päivän päästä ei missään. Minne voi yksi follikkeli kadota? (No okei, paikkojahan on monia…) Toisaalta tuo jälkimmäinen lääkäri vaikutti hieman epäilyttävältä enkä yhtään ihmettele, vaikka sen käsittelyssä yksi jos toinenkin follikkeli jonnekin hukkuisi. Tänään etsimään uusiksi, onnea meille matkaan.

Vuokralle

2007-08-23T11:42:00.000+03:00

Siihen on nyt tultu, että pikaista asukasta yksiö kaipaa. Suunnitelmana olisi, että asukas sisään nyt tai ainakin seuraavan parin kuukauden kuluessa ja ulos... no riippuen, koska päättää asettua tiloihin... ensi kesäksi. Suunnitelmat ei aina kuitenkaan mene niin kuin toivoisi, mutta peukut pystyssä.

Tällä hetkellä ainakin näyttää tyhjältä.