190

Olen raskaana. Yhä. Vieläkin. Asia, jonka sisäistämistä tarvitaan jokainen päivä. ”Sulla on järjetön maha” kertoo siippa, mutta mä olen jo tullut sokeaksi sen kasvulle. Mutta silloin kun eteen osuu kokovartalopeili on silmät pudota. Siis MAHA! Ihan järjetön! Ai niin, olen raskaana.

Odotus on mennyt hyvin. Mulla ei ole valittamista. Ei niin mitään. Asiat menee omalla painollaan ja kaikkeen on oppinut suhtautumaan. Voisihan asiat sujua paremminkin ja huolettomammin, mutta toisaalta sitä ajattelee että voisihan ne olla pahemminkin:

Lapsettomuushoidot – Ne on vain vahvistaneet meitä.

Niskaturvotus – Jonkunhan siihenkin seulaan on jäätävä.

Kromosomitutkinta – ”Mielenkiintoinen” kokemus.

Rakenneultra – Hienoa, että näitä tutkimuksia on kehitetty.

Istukkatutkimus – No, kaikkea sattuu ja tapahtuu.

Konrolli, kotrolli, kontrolli… - Hyvää huoltahan ne meistä pitävät…

Raskaudessa tällä hetkellä menossa 28.viikko. Tarkalleen ottaen mennyt on 190 päivää. Noin 90 päivää jäljellä. Kukaan ei tiedä paljonko oikeasti päiviä on jäljellä. Muutama viikko sitten diagnosoitiin istukassa ongelmaa, joka saattaa vaikuttaa jatkossa Tytön hapen- taikka ravinnonsaantiin. Taikka voi aiheuttaa raskausmyrkytyksen. Taikka ennen aikainen synnytyksen. Taikka hätäsektion. Oli miten oli ei se stressaamalla parane, joten me mennään päivä kerrallaan ja iloitaan jokaisesta hetkestä. Se mitä istukassa tapahtuu selviää aikanaan ja on tutkimuksen alla. Sille ei mitään voi, eikä asiaan voi omilla tekemisillä vaikuttaa, joten me odotellaan ja toivotaan että likka mahdollisimman kauan viihtyy yksiössään.

Olen niin kiitollinen, että olen saanut kokea tämän ihmeen. Että kantaa jotain niin pientä ja haurasta sisällään. Mitäs pienistä krempoista: selkä on kipeä (voisi olla kipeämpikin), tissit tursuilee jo E-kupissakin, nukkua pitää aina kun voi, nälkäkohtaus yllättää aina silloin kun ruokaa ei ole saatavilla, vessaa ei ikinä pidä ohittaa sillä hätä tulee noin 10 minuuttia sen jälkeen… Olen saanut nauttia jalkojen potkiskelusta ja käsien ojenteluista jo 14 viikkoa! Eli puolet koko raskaudesta. Se on ensisynnyttäjälle ilmeisesti hyvin. Luulen että nappula edes jotenkin yrittää hyvittää ”aiheuttamaansa” vaivaa ja kertoa näin, että kunnossa (ja etenkin hengissä) ollaan, ei hätää.

Ja onhan elämä toki muutakin kuin raskaanaoloa! Ei ehkä uskoisi, mutta on se. Joitakin minuutteja päivässä ;) Me olemme esimerkiksi muuttaneet. Koti on yhä sekaisin pahvilaatikoista, mutta koti silti. Uudeksi asunnoksi siellä on hämmästyttävän paljon remontoitavaa. Välillä koti-ikävä toisaalle kiristää kurkkua, mutta olen päättänyt että koti on siellä missä tämä oma pikkuinen perhe. Muutossa vaihtui myös työpaikka, työt sen sijaan eivät. Oikeastaan kaikki perusasiat elämässä on kuluneen parin kuukauden aikana muuttuneet, Siippa se vain on sama ja hyvä niin.

Lisäksi minusta on tullut täti. Se se vasta uskomatonta onkin!