No

oli siellä sitten Joku! Kasvettu oli viime näkemästä komiasti, pituutta oli jo sentti!



Vasemmassa kuvassa sitä ollaan jossain tuolla 4-soluisena ja oikealla vähän suurempana, eväspussin kera.

Niiskniisk

Terveiset sairasvuoteelta!

Aloittelin uraani viime viikolla vatsataudilla. Viikonlopun kuluessa siirryttiin kurkkupöpöön ja nyt ollaankin sitten jo flunssassa ja kuumeilussa. Olo on puolikuntoinen, mutta pitäisi vielä vääntää opintohommat kansioihin (grande finale part 1 huomenna - oivoi) ja matkustaa iltapäväksi klinikkakaupunkiin (tuomiolle?). Ei sitten ihan lomailuksi mennyt tämäkään päivä.

Pelottaa.

Jorinat

On ollut jutut vähän vähissä ;)

Oikeastaan on ollut kiirettä. Muka. Opiskelujen parissa loppukansiota olen pakertanut viimeisen viikon ja se on jo näyttöjä vaille valmis. Ensi viikolla on arviointikeskustelumikälitilaisuus ja silloin selviää napsahtaako nakkia vielä lisää. Kyllä se on kuulkaas niin, että jos on rimaa hipoen ja aidan matalimmista kohdista kulkenut koko peruskoulun ja lukion ja vielä ammattikorkeatkin niin sitä on ihan turha kuvitella, että olisi jotenkin yhtäkkiä muuttunut superopiskelijaksi näin vanhemmalla iällä. Ei todellakaan.

Kämpässä oli ensimmäinen näyttö viikonlopulla. Ja ei ole kukaan vieläKÄÄN ostanut sitä ;) Kunpa tuon kaksion myyminen nyt olisi edes vähän helpompaa kuin tämän yksiön vuokraaminen…

Töissä on sitä samaa. Aamukahvilla tänään oli hauska episodi:
Pojat (työasioissa pojat=40-60-vuotiaita äijänköriläitä) keskustelivat Jenkeissä lanseeratusta Marijuana-automaatista Siinä sitten puhuttiin sivuvaikutuksista ja mihin vaivoihin se auttaa ja haittapuolista… Yksi pojista nyökkäsi mua päin ja alkoi selittää, että odottaville äideillehän tuo lääke ei sitten ollenkaan sovi – ja muut löivät karvaisia käsiä polviin ja nauroivat. Mulla jäi vähän avoimeksi missä se vitsi piili… Että miten ihmeessä se oli niin hauska juttu ;) Mä nauran sitten joskus niille kun kerron, että tässä todellakin ollaan pieniin päin :P

Mutta ei sen siis vielä pitäisi näkyä! Mahan nimittäin. Onhan mulla ihan järkyttävästi kupu kasvanut sitten viime vuosien (syytän hormonilääkityksiä vaikka tietenkin voi siihen vaikuttaa myös liikunnan puute, huonot ruokatavat…).BMI on ennen keikkunut 18-19 hutikoilla ja nyt se viime vuodesta kivunnut reiluun 21. Tosin, lieventävänä asianhaarana pidettäköön sitä, että viime kuukausien aikana suurin osa painosta on ihan selvästi siirtynyt tisseihin. Mulla alkoi ne kasvaa jo oikeastaan Menopuria piikitellessä ja nyt ne on jotain valtavaa. Ei ne koskaan pienet ole olleet, mutta jos tätä tahtia kasvetaan (kuten olen antanut itseni ymmärtää raskauden edetessä niin yleensä tapahtuu ;) niin kohta mun pitää niitä varmaan jollain kottikärryillä työntää tuossa edessä.

No jopas taas juttu riistäytyi ;)

Mutta siis: olo ei ole sitten viime kerran muuttunut. Olo on sellainen kuin olisi ollut laivalla viettämässä mukavaa iltaa. Päässä keikkuu ja olo on huono – krabulaa ilman viinaa. Ensi viikolla on jo klinikka käyntikin! Tuntuu, että plussa testistä on iät ja ajat, mutta jotenkin tuo ultra kuitenkin pääsee yllättämään. Raskaus ei vaikuta vieläkään yhtään sen todellisemmalta. Luin jostain, että raskauden alkuviikkojen aikana saattaa olla paljon mielitekoja salaatteihin, hedelmiin ja kaikkiin raikkaisiin asioihin. Onnea heille, joiden keho huutaa terveellisiä syötäviä… Mun kehoni huutaa päivästä ja hetkestä toiseen hampurilaisten perään… Ihan älytön hampurilaishimo. Ja mä en yleensäkään syö hampurilaisia kuin kerran parissa kuussa, jos edes sitä. Enkä usko, että sitä nyt kannattaisi alkaa yhtään sen enempää niitä syömään ;) Vaikka siis lääkärihän viimeksi klinikalla kertoi (keskustelun aiheena tosin oli kahvi), että mieliteot on kehon huutoja johonkin puutostilaan ja sille on parempi yleensä antaa sitä mitä se huutelee… Mihinköhän puutostilaan nämä hampurilaiset auttaisivat?

Seuraavat pari päivää meillä on kotona puolalaisia vierailijoita. Jännittävää.

Ei ihan tervettä?

Kuvotusta ja huimausta... Kiitti!

Raitis ilma kuulemma auttaa ja niinhän sitä aamulla toivoisi. Kunnes tajuaa työmatkakävelyllään sen tosiasian, että eilisen illan sade ja aamun pieni pakanen aiheuttaa yhtälön, joka kuvottaa entistä enemmän enemmän: kuolleeksi kangistuneita kastematoja tiet täynnä! Ja se raikas ilmakin haisi ihan kastemadolta. Hyi hitto. Ei ehkä uskoisi, mutta tähän on tultu...

Rai(la)kasta viikonloppua!

Välitila

Hyvää keskiviikkoa.

Vipinää ja viskettä on piisannut. On ollut työkuvioiden uusiutumista, kehityskeskustelua esimiehen kanssa, eläköitymiskahvitteluja työkavereille, kiinteistövälittäjän kanssa treffaamista, opiskeluhommien stressaamista… Joo ja joku raskauskin kai pitäisi olla. Se vaan on niin huomaamattomissa ettei sitä voi vieläkään uskoa. Jotenkin aina kuvittelin (älkää kysykö…), että raskaana olo on jotenkin niin kokonaisvaltaista, että sen tiedostaa jokaisena hetkenä. Luultavasti nyt kun tämä on kirjattu ylös tulen kokemaan maailman karmeimmat raskausoireet: ykä lentää seuraavat yhdeksän kuukautta ympärivuorokautisesti, turvotukseltani en pysty liikkumaan minnekkään ja viimeisinä viikkoina poksahdan pitkin seiniä. Ihan oikein mulle. Mitäs epäilen. Nyt kuitenkin on ihan välitila-olo. Väsyttää ja turvottaa ihan yhtä pahasti kuin aina kun on ollut hormoneilla. Vatsaa vääntää kuten yleensä kroonisena vatsakipuilijana sitä on vääntänyt. Ja kyllä, välillä kuvottaa. Sille mulla ei ole selitystä ;)

Kahden viikon päästä on klinikalla alkuraskauden ultra ja sen jälkeen saa uskoa jos jotain uskottavaa on. Näin mä ainakin itselleni olen luvannut. Toisaalta ensin oli ne kolme raskaustestiä: ”jos nämä on positiivisia niin…”, mutta ei se sitten kuitenkaan antanut uskoa enempää. Sitten tuli se verikoe: ”jos se on niin…” ja olihan se, mutta ei se kuitenkaan mun kohdalla sitä tarkoita… Ihan mielenkiinnolla näen kauanko jaksan suojella itseäni. Että onko yhdeksän kuukauden kuluttua sylissä punaisenaan kiljuva käärö käsissä ja silloin se on ihan pakko uskoa ;) Niin ihmeellinen on ihmisen mieli.

Ja mikä pahinta, olen varmaan tartuttanut vainoharhaisuuteni myös siippaan. Se kyselee vähän väliä, että eikö sitä millään tavalla saa selville, että siellä joku on ennen tuota ultraa. Pelkää, että tulee turha reissu tuijottamaan tyhjää ruutua. Se kyselee keskenmeno tilastoista ja tuulimunista ja kemiallisista raskauksista… Yritän selittää vaikkei mulla oikeastaan ole mitään käsitystä.

Ettei nyt jäisi käsitystä ettei tästä mitään iloa olisi niin on! Juhlittu on! Meillä on ollut jo ensimmäisestä klinikka käynnistä asti tapana juhlistaa pienempiäkin tapahtumia. Me olemme juhlistaneet jokaista toimenpide kertaa milloin kuppilassa, milloin jäätelöbaarissa, toisinaan syöppölässä. Saattaa tuntua ihan järjettömältä idealta, mutta musta silloin on juhlittava kun juhlimisen aihetta on. Sitä on aina ehtinyt myöhemmin sitten murehtia niitä kaikkia epäonnistumisia, mutta on ainakin sen pienen hetken saattanut olla onnellinen. No nyt tämä juhlinta ja onnessa olo on ehkä ollut vähän hillitympää kuin kaikilla epäonnistumisen kerroilla, mutta on kuitenkin maksimoitu sitä ravintolassa syömisen määrällä ;) Meillä on muuten myös valokuvia suunnilleen jokaisesta noista hetkestä, joista sitten aikanaan tulee kersalle kirja, josta näkee millaisia aikoja on eletty kun häntä on puuhattu. Tai huonossa tapauksessa siitä tulee meille muisto, että ainakin on yritetty… ja että on koettu ihan hyviä hetkiä vaikka toisinaan on ollut raskasta. Ja ainakin on saatu syödäksemme ;)

Enää kolme päivää rasvareitenä! Progesteronien kanssa säädettiin tuossa muutamaankin otteeseen ja eilen klinikalta ilmoitettiin, että nykyinen satsi puikkoja loppuun ja se riittää. Viime viikosta puikkosia on käytetty enää aamuisin ja iltaisin, joten sehän tarkoittaa, että lauantai-ilta on viimeinen. Mukavaa!

711

Oltiin baarissa.

Tai oikeastaan on väärin sanoa, että on ollut baarissa jos on ollut kotona jo ennen puolta yötä - sisältäen Hessun Pulla -reissun. Se tekee vähän niin kuin vääryyttä niille baareiluille, jossa ollaan baarissa pilkkuun asti ja kotona joskus kun aurinko jo sarastaa. Joka tapauksessa oltiin. Olin kuski.

Mullahan meinasi eilen palaa ihan totaalisesti hihat Mehiläisen kanssa. Torstainen veren imuhan oli ihan loistavaa komiikkaa. Siinä vastaanottovirkailija moneen kertaan ja suureen ääneen kailotti mulle RASKAUSTESTIN hintaa ja että on olemassa kahdenlaista RASKAUSTESTIÄ ja kuinka RASKAUSTESTIT lähetetään yliopistolliseen sairaalaan tutkittavaksi ja RASKAUSTESTIN tuloksen saa seuraavana päivänä. Ei jäänyt varmaan keneltäkään odotushuoneessa olijalta selväksi millä asialla sitä oltiin. Ei haitannut mua, vähän nauratti. Virkailija kertoi, että mua kutsutaan numerolla sitten. Siitä sitten odottelin kutsua samalla kun "Pentti Virtasia" ja "Jukka Laaksosia" kutsuttiin omiin kokeisiinsa. Myöhemmin kutsuttiin "96". Mulla oli jo numero aikoja sitten hävinnyt, mutta oletin sen koskevan sitä ainoaa huoneessa odottavaa raskauskokeen ottajaa, jota ei kutsuttu omalla nimellä. Huomaavaista ;)

Tuloksen piti siis saada labraan soittamalla kello 14. Soitin labraan ja ihme ja kumma oli koko ajan varattu. Kun sain vihdoin langan päähän hoitsun selvisi, että kokeeni tai tulokseni olivat hukkuneet. Jes. Mun piti tiedottaa asiasta klinikkaa perjantain aikana ja kello kolme niiltä suljetaan puhelinyhteys eli siiheksi olisi hyvä löytyä. Sieltä luvattiin etsiä ja sai soitella ennen kolmea. Tässä vaiheessahan mä olin jo ihan varma, että testit on olleet niin huonot ettei niistä ole saatu mitän irti. Kymmentä vaille kolme soittelin labraan. Tai yritin. Lähinnä kuuntelin varattu tuuttausta kahdeksan minuuttia kunnes sieltä vastattiin ja kerrottiin että tulos on 711. Pelko persiissä sitten soittamaan minuuttia vaille kolme klinikalle ja toivoen, ettei yli aktiivinen toimistotäti ole laittanut nauhoitusta jo päälle. Ei ollut. Pääsin jonoon kuuntelemaan musiikkia.

IVF-hoitsulle kerroin, että tulos on 711. Se selasi papereita ja mutisi ääneen ja kysyi "montako alkiota teille oikein siirrettiin?" No yksi. Ainakin mun tietääkseni. "711 on aika paljon. 14 päivän kohdalla viitearvot taulukon mukaan ovat noin 64-400." Että so far so good.

Kiitos valtavasti peukkuja pitäneille ja onnitteluita lähettäneille! On merkinnyt paljon niinä (=suurimpana osana) hetkinä kun ei ole oikein jaksanut uskoa mihinkään. Nyt se oikea stressaaminen voi sitten alkaa ;)

Kevät

En ole päässyt kirjoittelemaan kun on ilmestynyt varma kevään merkki. Se on nimittäin se, että palaverien määrä töissä lisääntyy potenssiin X – haittaa harmillisesti bloggailua… Nooh, niinhän se on, että puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja ”Kevät Organisaatiosta” ei päivääkään. Meidän firmassa uutta organisaatiota aletaan suunnitella heti kun edellinen on julkaistu.

Asiaan. Ei oo menkkoja ei. Toisaalta ei olisi vielä mitenkään hälyyttävää kun mennään KP30 ja viime kiertokin oli 34 päiväinen, mutta raskaustestit sitten… Ne vaan näyttelee samoja tuloksia. Kolmesta testistä 2 kertaa on näkynyt 2 viivaa ja yhden kerran plussa. Järkyttävää. Ihan oikeesti.

Tarina meni siis näin: keskiviikkona kun kammottavaa menkkakipua oli kestänyt kolme päivää (ilman tuhrun tuhrua) aloin aatella, että alkaisi nyt sitten suosiolla niin lopettasin heti burana-boikotin ja alkaisin vetää nappia naamaan. Toisaalta kipujen lisäksi oli hetkellisiä kuvotuspuuskia, joten mietin ettei tämä nyt ole ihan normaalia. Ulkona oli ihastuttava ilma. Mulla oli ensimmäinen vittuttamaton päivä aikoihin ja kevättä rinnassa. Kirjoitin kännykkääni kotimatkalla:

Aurinko paistaa, lämmittää. Kuljin töistä bussille tietä, joka on aina ruuhkassa kaahailevista meluisista autoista ja nyt se sama tie oli rauhallinen. Ei ollut liikenteen ääntä, ei ihmisiä – vain aurinko. Katsoin ojaan ja siellä oli leskenlehtiä. Pöly kutittaa nenää, hiekka rahisee hampaissa. Ihanaa. Tänään voi tapahtua jotain ihmeellistä.

Meni kyllä pitkään iltaan ennen kuin olin kotona ja ennen kuin siippa tuli matkoiltaan kotiin. Ajateltiin tehdä testi, mutta melkein jänistettiin. Se on niin vaikea tehdä päätös minä hetkenä sitä haluaa huonoja uutisia. Kävi kyllä sellainenkin ajatus, että ei tehdä testiä ollenkaan, näkeehän sen joka tapauksessa muutaman kuukauden päästä mitenkä siinä on käynyt ;) Mä olin aikaisemmin suunnitellut niin, että illalla tehdään testi ja sitten lähdetään paikallisen räkälän terassille siiderille. Olin nähnyt, että kanta-asiakkaat oli jo terassille löytäneet ja ottivat paidattomina aurinkoa, joten tietty olisi ollut hienoa noiden huolettomien ihmisten seuraan liittyä ;) Tehtiin testi. Testi, jossa joko näkyy + tai -, Mä olen kyllästynyt tulkitsemaan kumpi on kontrolliviiva ja kumpi oikea viiva ja onko siellä viivaa yleensä vai onko vaan jokin haalea varjo – nähty ja koettu. Se oli ihan epätodellinen tilanne kun tikussa oli ihan täysin selkeä +, niin vahvana kuin se vain voi olla. Katseltiin sitä siinä hiljakseen kunnes sitten alettiin pohtia, että mites tämän tuloksen nyt voi tulkita. Luettiin käyttöohjeet pariin otteeseen ja verrattiin ohjeissa oleviin kuviin. Ei lähdetty baariin.

Torstaiaamuna uusi testi ja tuli se ärsyttävä hailukka ”tässä-on-kaksi-viivaa-jos-haluat-niin-nähdä”-viiva kontrollin viereen. Toisella liuskassa se oli vähän tummempi. Soittelin palaverini lomassa (ei ole paljon ehtinyt ajatella kun on ollut onneksi muuta tekemistä) klinikalle, jossa oltiin onnesta soikeena. Menin illalla vielä Mehiläiseen teettämään verikokeen, jotta lääkäri voi sitten lukemista todeta onko kyseessä oikea raskaus vaiko jotain ihan muuta. Että iltapäivää odotellen. Ihan epätodellinen olo. Mä olen toiminut kuin robotti taikka psykopaatti viime päivät. Siis ilman tunteen hiventäkään. Tuntuu typerältä, mutta kun ei oikeasti sellaista mahdollisuutta ajatellutkaan… Vähän tyyliin ”mä nyt kävin klinikan hoidoissa vuoden ja sitten yks kaks pamahdin paksuksi – miten tässä näin pääsi käymään?”… Joten sen vuoksi, kun sitä on varmaan itsensä valmistanut ikuisiin pettymyksiin, ei oikein osaa ajatella mitään. Ei oikein osaa uskoa todeksi. Sitä olettaa, että jos nyt alkaisi riemuita asiasta, tulisi kuitenkin kohta tieto ettei tämä mitään ole. Jokin pilakamera homma ihan varmaan. Taikka uni. Sellaisia tuntemuksia. Taikka niiden puuttumista. Vaikka kuinka yrittäisi selittää niin ei sitä varmaan kukaan ymmärrä, en mä ymmärä itsekkään ;)

No voi ny video...

Pientä kuohuntaa

Ei oo alkanu. Se on päivän positiivisin juttu eikä edes aprillipilaa. Tosin eilen illasta asti vartalon keskiosa on jyllännyt pesukoneen lailla. Tänään lisukkeena on suonenvetoa muistuttava kipu ja kramppi munasarjoissa… Vähän niin kuin siitä vedettäisiin eri suuntiin. Tähän sitten vielä lisäksi rytmikäs tykyttävä särky nivusten yläpuolella ja reisissä polviin asti ulottuva hermosärky. Mukavaa. Nukuin vielä järkyttävän huonosti. Näin unta siittä kuinka menkat alkaa ja tavaraa tulee valtavana hyökyaaltona. Toisessa unessa joku ääliömäinen äijä oli mennyt heittämään klinikan odotushuoneen roskasäiliään tupakantumpin ja klinikka oli palanut poroksi. Vähän jäi huolettamaan oliko pakastetut puolijälkeläiset palaneet taikka sulaneet, mutta tähän kysymykseen ei tullut vastausta tällä erää.

Eilinen vitutus vaan jatkuu ja sitä lisää se, että siippa on työmatkallaan (hänen onni) enkä voi sillekään valittaa… Enkä nalkuttaa… Voinhan mä tietty aina soittaa ja toimittaa siten nämä asiat ;) Eilisen veettelyn kruunasi klinikalta tullut uusi lasku. Ei ollut kuin neljäsataa, mutta kun varta vasten sieltä kyseltiin sen kahden ja puolen (tonnin) jälkeen, että onko tässä nyt kaikki ja kerrottiin, että on niin tietty (tässä olotilassa, toim.huom.) se alkoi kyrsiä. Toisaalta on ihan sama miten paljon laskuja sieltä tippuu jos siitä saisi varmuutta, että nyt tulisi plussa. Muussa tapauksessa ei enempää kiitos. Nyt koitan olla rauhassa ja pysytellä omassa kolossani tap(p)aamatta työkavereitani – ihan kaikkien etujen vuoksi.

Positiivisin mielin sitten taas joskus toiste ;)

Hyvää huhtikuuta, älkääkä menkö lankaan!