Ojasta alikkoon

On se kumma miten ovulaatiobongailusta, limoista ja eritteistä löytyy niin paljon jutun juurta ja nyt ei pitkään aikaan mitään. Vaikka kaikkea olisi. Vaikeuksista ja vastoinkäymisiä kait on helpompi jakaa kuin häivähtäviä onnen hetkiä.

Tuliko koskaan mieleen, että Sinä voisit kärsiä lapsettomuudesta? Ei mulle ainakaan. Hoitoihinhan joutuu häviävän pieni osuus pariskunnista ja mulla on sen verran sikiävä suku ettei lasten tekemiseen tarvita siellä edes seksiä. Kas, lapsia vaan tulee. Niinpä mäkin luulin, että vahinkoja sattuu ja lapsia tulee. No ei tullut meille. Mä en myöskään uskonut, että kuuluisin siihen pieneen ryhmään, joilla inseminaatiot eivät tehoa ja toisaalta IVF tehoaa heti ensimmäisellä. Pelkäsin, että kuulun niihin 15-20 prosenttiin, joilla raskaus päättyy jo heti alkuvaiheessa. Prosentuaalisesti ollaan siis pärjätty huonosti ja toisaalta sitten myös aika hyvin. Onkohan nyt siis taas vuorossa huonot prosentit? Siltä ainakin vähitellen alkaa haiskahtaa. Mä en nimittäin pysty muistamaan ajattelinko tosissani missään vaiheessa sitä, ettenkö kuuluisi niihin 99,5 prosenttiin, jotka pääsevät np-seulasta läpi. Muistan, että mahdollisuus kävi mielessä, mutta hei come on! 0,5%! No joillekin se vain tapahtuu. Meille se vain tapahtui. Kuulutaan siihen iloiseen porukkaan, joka kurvaa perinnöllisyyspoliklinikalle hakemaan neulaa istukkaan. Porukkaan, joka jännittää viikon jos toisen ja toivoo kuuluvansa niihin 70 prosenttiin, jotka voivat huokaista helpotuksesta ja niihin 95,5 prosenttiin, joiden penskalle ei neulasta aiheudu pahaa.

Yritän ottaa tilannetta kylmän rauhallisesti. Sille nyt ei vain voi mitään. Ei se murehtimalla parane... Kuitenkin asiat… lapsettomuus… raskaus… kaikki… ne ovat mielessä päällimmäisinä, ihan jok’ikinen hetki. Me tukeudutaan pieniin prosentteihin ja havaittuun nenäluuhun – kaikki muu on yhdentekevää.