...

Hengissä ollaan.

Olen ollut vähän risteyksessä tämän blogin suhteen. Enkä ole siis vieläkään päättänyt miten sille käy, mutta väliaikatietoja nyt kuitenkin päätin kirjoitella.

Olo on kuin raskaalla: turvonnut (normaalit vaatteet alkaa jo kiristellä), pahoinvoiva (kaikki poppakonstit käytössä), väsynyt (nukkua voi siis ihan koska vain ja missä vain – koettu on esimerkiksi sightseeing-bussi ja tavaratalon parkkipaikka) ja ihan jatkuva nälkä (24/7). Riesana mulla on parina aamuna esiintynyt pientä vuotoa… Se voi olla aivan harmitonta tai sitten merkki jostain ikävästä. Mistä niistä tietää? Menen parin päivän päästä lapsettomuuslekurin tutkittavaksi ja sittenhän se nähdään. Neuvolassa on nyt myös käyty. Terkka oli ihan mukava. Kovin nuori, mutta kaipa se täytyy hyväksyä vaan ettei sitä ole enää sieltä nuorimmasta päästä ;) Tänään pitäisi mennä labraan verikokeelle, ensi viikolla neuvolalääkärille ja parin viikon päästä np-ultraan ja fysioterapiaan (mun ”terve” selkäni saattaa sitten kuulemma kuitenkin tykätä kyttyrää raskaudesta). Ei tässä mitään vapaa-ajan vietto ongelmia tule.

Me ollaan siipan kanssa kertoiltu asiasta vasta muutamalle harvalle ja valitulle. Klinikkalääkärihän silloin alkuraskaudenultrassa käski antaa palaa vaan. Mä olin aina kuvitellut, että se rv12 on jotenkin kaikkivoipa ja niin merkittävä, että se on se rajapyykki vaan näinhän asia ei olekaan. Meille annettiin seitsemännellä raskausviikolla keskenmenon todennäköisyydeksi noin 0,5% eli siis positiivisemmin ajateltunahan raskauden jatkumisen todennäköisyys olisi 99,5%. Siitäkin huolimatta ollaan asiaa varjeltu, eikä nyt olla mitenkään suunniteltu odottavamme johonkin tiettyyn hetkeen. Mua ei millään houkuttaisi kertoa omille vanhemmilleni, mutta ehkä ne sen kuitenkin tulee jossain vaiheessa huomatuksi ;P Jos vaikka ristiäiskutsun sitten lähettäisi. Mun vanhemmat olisi ihan liian pitkä kappale kenenkään luettavaksi, joten todettakoon että ne nyt on hieman erikoislaatuisia eikä niille tee oikein koskaan mieli kertoa mitään. Niin nehän ei siis edes tiedä tästä muutosta, että voi sitten pommina pudottaa nämä kaikki asiat. Niillä on ollut pientä sulattelua jo tuossa veikkapojan tulevassa perheenlisäyksessä (joo, on se ihmeellistä, että melkein nelikymppinen haluaa nuoruutensa pilata perheenlisäyksellä) ja mä tulen luultavasti olemaan vieläkin kovempi pala. Innolla odotellessa. Mutta ei mun vanhemmissa vielä kaikki! Mun ainoa elossa oleva isovanhempani, isoäitini, on myös aikamoinen tapaus. Se on ollut hysteerinen jo muutaman viikon kun kuuli tuosta veikkapojan iloisesta perhetapahtumasta. Se on nyt sitten ”tehnyt kuolemaa” siitä asti, koska vanhan kansan mukaanhan suvussa joku kuolee, jotta uutta sukuun voi syntyä. Kun mun toinen isoäitini pari vuotta sitten kuoli tämä nykyinen ainokainen hiillosti tooodella pitkään sekä mua että veikkopoikaa… Se suvunjatke olisi nimittäin ollut silloin pakko tulla, mutta ei sitä sitten kummallekkaan siunaantunut. Isoäiti raukka, joutunee vielä kuoleentumaan tuplasti tänä vuonna jos saa korviinsa vihin tästä raskaudesta…

Mitäköhän muuta sitten... No kurssit on todistuksia vaille valmiit, ikää on taas tullut lisää ja kämppä myyty. Johan siinäkin sitä sitten ;)

Aurinkoista kevättä kaikille!