Kevät

En ole päässyt kirjoittelemaan kun on ilmestynyt varma kevään merkki. Se on nimittäin se, että palaverien määrä töissä lisääntyy potenssiin X – haittaa harmillisesti bloggailua… Nooh, niinhän se on, että puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja ”Kevät Organisaatiosta” ei päivääkään. Meidän firmassa uutta organisaatiota aletaan suunnitella heti kun edellinen on julkaistu.

Asiaan. Ei oo menkkoja ei. Toisaalta ei olisi vielä mitenkään hälyyttävää kun mennään KP30 ja viime kiertokin oli 34 päiväinen, mutta raskaustestit sitten… Ne vaan näyttelee samoja tuloksia. Kolmesta testistä 2 kertaa on näkynyt 2 viivaa ja yhden kerran plussa. Järkyttävää. Ihan oikeesti.

Tarina meni siis näin: keskiviikkona kun kammottavaa menkkakipua oli kestänyt kolme päivää (ilman tuhrun tuhrua) aloin aatella, että alkaisi nyt sitten suosiolla niin lopettasin heti burana-boikotin ja alkaisin vetää nappia naamaan. Toisaalta kipujen lisäksi oli hetkellisiä kuvotuspuuskia, joten mietin ettei tämä nyt ole ihan normaalia. Ulkona oli ihastuttava ilma. Mulla oli ensimmäinen vittuttamaton päivä aikoihin ja kevättä rinnassa. Kirjoitin kännykkääni kotimatkalla:

Aurinko paistaa, lämmittää. Kuljin töistä bussille tietä, joka on aina ruuhkassa kaahailevista meluisista autoista ja nyt se sama tie oli rauhallinen. Ei ollut liikenteen ääntä, ei ihmisiä – vain aurinko. Katsoin ojaan ja siellä oli leskenlehtiä. Pöly kutittaa nenää, hiekka rahisee hampaissa. Ihanaa. Tänään voi tapahtua jotain ihmeellistä.

Meni kyllä pitkään iltaan ennen kuin olin kotona ja ennen kuin siippa tuli matkoiltaan kotiin. Ajateltiin tehdä testi, mutta melkein jänistettiin. Se on niin vaikea tehdä päätös minä hetkenä sitä haluaa huonoja uutisia. Kävi kyllä sellainenkin ajatus, että ei tehdä testiä ollenkaan, näkeehän sen joka tapauksessa muutaman kuukauden päästä mitenkä siinä on käynyt ;) Mä olin aikaisemmin suunnitellut niin, että illalla tehdään testi ja sitten lähdetään paikallisen räkälän terassille siiderille. Olin nähnyt, että kanta-asiakkaat oli jo terassille löytäneet ja ottivat paidattomina aurinkoa, joten tietty olisi ollut hienoa noiden huolettomien ihmisten seuraan liittyä ;) Tehtiin testi. Testi, jossa joko näkyy + tai -, Mä olen kyllästynyt tulkitsemaan kumpi on kontrolliviiva ja kumpi oikea viiva ja onko siellä viivaa yleensä vai onko vaan jokin haalea varjo – nähty ja koettu. Se oli ihan epätodellinen tilanne kun tikussa oli ihan täysin selkeä +, niin vahvana kuin se vain voi olla. Katseltiin sitä siinä hiljakseen kunnes sitten alettiin pohtia, että mites tämän tuloksen nyt voi tulkita. Luettiin käyttöohjeet pariin otteeseen ja verrattiin ohjeissa oleviin kuviin. Ei lähdetty baariin.

Torstaiaamuna uusi testi ja tuli se ärsyttävä hailukka ”tässä-on-kaksi-viivaa-jos-haluat-niin-nähdä”-viiva kontrollin viereen. Toisella liuskassa se oli vähän tummempi. Soittelin palaverini lomassa (ei ole paljon ehtinyt ajatella kun on ollut onneksi muuta tekemistä) klinikalle, jossa oltiin onnesta soikeena. Menin illalla vielä Mehiläiseen teettämään verikokeen, jotta lääkäri voi sitten lukemista todeta onko kyseessä oikea raskaus vaiko jotain ihan muuta. Että iltapäivää odotellen. Ihan epätodellinen olo. Mä olen toiminut kuin robotti taikka psykopaatti viime päivät. Siis ilman tunteen hiventäkään. Tuntuu typerältä, mutta kun ei oikeasti sellaista mahdollisuutta ajatellutkaan… Vähän tyyliin ”mä nyt kävin klinikan hoidoissa vuoden ja sitten yks kaks pamahdin paksuksi – miten tässä näin pääsi käymään?”… Joten sen vuoksi, kun sitä on varmaan itsensä valmistanut ikuisiin pettymyksiin, ei oikein osaa ajatella mitään. Ei oikein osaa uskoa todeksi. Sitä olettaa, että jos nyt alkaisi riemuita asiasta, tulisi kuitenkin kohta tieto ettei tämä mitään ole. Jokin pilakamera homma ihan varmaan. Taikka uni. Sellaisia tuntemuksia. Taikka niiden puuttumista. Vaikka kuinka yrittäisi selittää niin ei sitä varmaan kukaan ymmärrä, en mä ymmärä itsekkään ;)