tiistaina 12. helmikuuta 2008
Tikusta asiaa
KP(tai CD)12. Vanhalla kaavalla viimeistään eilen olisi ollut ensimmäinen ultraus vaan nyt mennään ilman ultria ja extra-hormoneja – tikutellen vaan. Tähän mennessä tikku ei ole näyttänyt mitään, mutta luulisi sen huomenna taikka viimeistään torstaina näyttävän. Jännityksellä voikin vaan odotella, että miten omat hormonit purevat ja onko siellä yhtään mitään kehittynyt.
Mä olen alkanut epäillä noiden klinikoiden asiantuntemusta näiden hoitojen suhteen ;) Siis kun mua edellisessä klinikassa ärsytti se toiminta, joka välillä näytti hutiloinnilta ja välillä ammattitaidottomuudelta, ettei siellä ollut mitään yhteneväistä kantaa näihin hoitoihin vaan tuntui että kaikki talsivat tavallaan ja sooloilivat omin käsityksin. Sen mä vielä ymmärrän, että klinikat tekee näitä erillä tavoilla (lempigynekin on jo monta kertaa kyllä sanonut ettei näihin hoitoihin ole yhtä oikeaa tapaa vaan monia erilaisia variaatioita), mutta nyt täällä uudessa paikassa kaikki tuntuvat olevan eri mieltä jo pelkästään oviksen tikuttelun ajankohdassa, että mä en uskalla edes aatella mitä tuleman pitää ;) Viime viikolla siis lääkäri sanoi, että pitää tikutella kello 11-13 välillä (edellisellä klinikalla tämä tapahtui aamuvirtsasta…) ja sitten ilmoitella niin saadaan aika seuraavalle päivälle. Verikokeen ottanut hoitaja puolestaan sanoi, että tuo on ihan liian myöhään: tikutus pitää tehdä ihan viimeistään kello 10. Nyt vielä eilisessä soitossa klinikalle kolmas henkilö kertoi, että se pitää tehdä mahdollisimman aikaisin aamulla, mutta ei siis aamuvirtsasta (pitää vaikka laittaa herätys muutama tunti ennen varsinaista herätystä, että saa hoidettua ensimmäisen vessa käynnin pois alta), jotta klinikka ajan saisi vielä samalle päivälle kun seuraavana päivänä se voi olla jo myöhäistä. Haloo! Mä haluan kuulla vain yhden ja ainoan version, jota kuuliaisesti sitten noudattaisin, ilman miettimistä, että meneekö tämä nyt oikein :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti