perjantaina 22. helmikuuta 2008
Muutoksen tuulet
Sellainen viikko sitten. Enpä olisi maanantaina uskonut kun töihin lähdin, ettei sellaista päivää toista enää tule. Kaikki on ihan päälaellaan kun viikate on viuhunut ja oikein kunnolla. Me ollaan lomautuksen edeltäviä aikoja eletty jo useamman kuukautta ja viime viikolla ihmisiä alkoi tipahdella kyydistä. Se vielä menetteli kun kyseessä ei ollut ”kuin” päivittäin jonkin verran yhteistyössä olevia henkilöitä, mutta nyt alkuviikolla räjähti potti ja ihan puskasta saapui ilmoitus kolmen lähimmän työkaverin lomautuksesta – yksi sentään vielä jäi. Vähän orvoltahan tämä on tuntunut kun kämppis on poissa ja seinä naapurit myös, mutta minkäs teet…
Ja hyviä uutisia: IVF-palaveria aikaistettiin roimasti, joten siihen onkin sitten aikaa enää noin 70 tuntia! Hieman hirvittää. Onneksi on kaiken muunkin ajateltavaa niin paljon ettei keskittymiskyky riitä juuri minkään ajatteluun ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Vai sinäkin olet muutoksen prässissä..täällä toinen, kylläkin hieman erimuotoisessa työmuutoksessa. Firma laajenee ja tullee uutta johtajaa ja duunarii ja sääntöjä ja sitä ja tätä. Nyt ollaan vaan siirtymävaiheessa, jossa kaikki muutokset kelluvat ja odottavat alkamista..rasittavaa!!
Lähetä kommentti