Iloista Joulua ja onnea vuodelle 2008!

Biologinen pommi

Miten niin se on kello joka tikittää?

Tässä aletaan selkeesti tavoittamaan SITÄ ikää jolloin joko pitää tehdä lapsia taikka pitää olla lapsia. Jos ei ole niin pakkohan siihen on ainakin suunnitelma löytyä. Ja ellei suunnitelmaa saada puristettua ulos sellainen kyllä ihan pyytämättäkin tälle lapsettomalle tehdään. Kun se on tehty niin hiillostus siihen, että suunnitelma otetaan käyttöön jatkuu niin kauan että joko niitä lapsia alkaa tulla taikka jos ei ala niin lapseton alkaa vältellä tilanteita joissa joutuu suunnitelmantekijöiden kanssa olemaan ja selittelemään, että mikä tässä nyt mättää.

Mulla palaa proput jos vielä yksikin hollaa lapsiasiaa. Joulunaikahan on toisaalta otollista aikaa uteluille kun tapaa sukulaisia ja ystäviä. Kyllähän mä sen toisaalta ymmärrän, että kolmeakymmentä lähenevä naisihminen saattaisi olla siinä potentiaalisessa iässä, jolloin suvunjatkaminen pitäisi olla jo vakaana suunnitelmana, mutta mä en ymmärrä sitä jankkausta ja sitä ahdistelua asiasta. Se on kuitenkin henkilökohtainen asia! Toisinaan mun tekisi mieli sanoa, että koko ajanhan tässä yritetään, muttei se s**tanan Ciconia ciconia suostu laskeumaan meidän katolle käärönsä kanssa. Kyllä tässä halutaan lapsi ja sitä myös yritetään alulle laittaa, muttei se näytä tapahtuvan sormia napsauttamalla. Mutta en mä viitsi sanoa. Mä en jaksa selittää enkä selvittää kaikkia näitä koukeroita. En varsinkaan ihmisille, jotka eivät sitä voi ymmärtää. Varsinkaan ihmisille, joille lapsia nyt vain putkahtaa: ”Tadaa, minä olen raskaana vaikka syön pillereitä ja kondomikin oli käytössä… Eikä me edes sitä lasta haluttaisi, mutta tulkoon nyt kun on tullakseen.” Mä jotenkin ajattelen ettei tätä asiaa ymmärrä kokonaisvaltaisesti kuin ne jotka kokee taikka ovat kokeneet samaa. Tässä ei vain ole kysymys siitä ettei lasta nyt ole muutaman yrityksen jälkeen tullut. Tässä on kyseessä se, ettei lasta välttämättä i k i n ä tulekaan. Tässä on kyseessä se, että joka kuukausi laittaa itsensä peliin 110 prosenttisesti ja kerta toisensa jälkeen joutuu nöyrtymään ja toteamaan ettei siitä mitään taaskaan tullut. Ja tässä nyt ikävä kyllä on kyseessä se, että tämä on ihan hirvittävän kallista puuhaa – ilman mitään kunnon takeita, että ne kymppitonnit joskus tuottavat tulosta.

Mä toivottavasti muistan lopunikäni, etten koskaan enkä milloinkaan vihjaile naisille painonnoususta, biologisenkellon tikittämisestä enkä siitä kuinka lapset olisi hyvä tehdä nuorena – ennen kuin kuolee vanhuuteen lapsen ollessa tarhaikäinen. Ja mä toivottavasti muistan etten koskaan taputtele kenenkään mahaa ja kysy: ”Noooooooo?!?”.

Suunta kohti uusia aikoja

Joulu alkaa jo kolkutella ovea. Mä luotan taas viime hetken paniikkiin ja lähden joululahjojen metsästykseen vasta kun on ihan pakko… parin päivän päästä ;)

Tammikuun lähestymistapaa projektiin nimeltä lapsettomuus on tullut lisää valaistusta. Klinikan lääkäri soitti ja hänen kanssaan keskustelimme vaihtoehdoista ja päätimme sen olevan IUI#6 - ilman clomeja, mutta piikityksin. Sen lisäksi, että lahjasolujen hinnat pompsahtavat vuoden vaihteen jälkeen älyttömiin hintoihin, saattaa myös olla ettei niitä ole. Tämäpä ei ole juuri tervetullut uutinen, mutta tosiasioille ei mitään voi. Ennen piikitysrumban aloittamista olisi hyvä tietää onko niitä vaiko eikö, saattaisi hieman auttaa eteenpäin jos olisi. Näillä näkymin Kutonen on se viimeinen sitten tätä lajia. En nyt sano että ”ei koskaan”, mutta hyvin todennäköisesti ei ainakaan vähään aikaan.

Paras joululahja olisi tieto siitä, että hoidot tuottaisivat tulosta…

Keula kohti tulevaa

Ah, tätä ihanaa elämää ilman extra hormoneja!

Kierto siis alkoi, niin kuin arvata saattoikin, viikonlopulla. Tällä kertaa tosin myöhässä, mutta kun vilautin raskaustestiä niin ei ollut kuin puolisen tuntia ja hanat oli auki. On se niin kummallista, että mistä se sen tietääkin ;)

Karkeat linjaukset ensi vuoden alun suhteen on hoidoissa tehty. Tammikuu nyt ehkä menee samalla kaavalla kuin tähän asti. Mutta ilman clomeja. Elikkä silloin siis mahdollinen IUI#6. Sitä seuraavalle kuulle on varattu ensimmäinen tutustumiskäynti sille joskus jo mainitsemalleni toiselle klinikalle. Tietenkin toivoisi, että tuo numero kuusi onnistuisi eikä tarvitsisi lähteä uuteen paikkaan. Se on kuin aloittaisi koko rumban alusta, kun hoitajat ja hoidot olisivat ennen kokemattomia. Tuo inssitys alkaa olla jo niin rutiinia, että vähän jopa tuntuu oudolta ettei seuraavien viikkojen aikana ole mitään jännitettävää: ei kammottavia hormonimyrskyjä, ei UÄllä follikkeleiden etsintöjä, ei itse toimenpidettä ja ei varsinkaan epämääräisten muka-raskausoireiden analysointia, eikä odotusta, odotusta, odotusta…

Tämä vuosi nyt ei sujunut ihan niin kuin alun perin oli ajateltu, sillä jos asiat olisivat menneet suunnitelmien mukaan, tässä kirjoittelisi raskautunut henkilö, jolla kevätvauva tai kesävauva siintelisi pilkkeenä silmäkulmassa. Hoitojen tässä vaiheessa kun itsestä tuntuu, että odotuksen odottamista on takana jo iäisyys (lääkäreiden vakuuttaessa, että tässä ollaan vasta alkutaipaleella), on varsinaisessa välitilassa… Oikeammin väliinputoajien tilassa. Ei ole enää untuvikko hoitojen aloittaja, katse kirkkaana tulevaisuudessa. Eikä ole vuosikausia lapsettomuudesta kärsinyt, jolla on oikeus olla katkera ja valittaa. No saan mäkin valittaa, siltä vain lähtee pohja kun kuitenkin on ihmisiä, jotka ovat yrittäneet kauemmin ja kaikkea mahdollista hoitoa. Mua ei hirveästi houkuttele tolkuttoman kauan kestävä hoidoissa ravaaminen eli täytyy kaivaa joulupuuroista kaikki mantelit ja toivoa kääröä ensi vuoden lopulle.

Explosion

Testipäivä. Niin kuin siinä olisi jotain ihmeellistä. Testit ovat pysyneet kaapissa eikä niiden sijaintiin ole mitään muutosta tulossakaan sillä eilen alkanut tihkuvuoto enteilee riemastuttavaa viikonloppua jo ilman negan ottoakin. PMS-oireilua on ollut havaittavissa ja jonkin aikaa. Olen ollut naurettavan huonolla tuulella koko tämän viikon ja etenkin viimeisenä parina päivänä. On hirveää huomata oma pillastumisvaaransa ja sen vaikka kuinka yrittää itseään rauhoitella niin katastrofi tulee, siihen ei tarvita kuin pieni sana taikka pieni teko – ei siihen oikeastaan tarvita mitään edellä mainituista sillä oma väärin ymmärtäminen riittää. Mun on välillä, kuten nyt, äärettömän vaikeaa elää temperamenttini kanssa, joten mitä se on sitten muilla! Ihan sääliksi käy kaikkia jotka joutuvat kanssani asioimaan ;)

Iloisia asioita

Koska mua alkoi itseäkin (uskon siis, että muitakin) veettämään oma äskeinen ruikutus päätin, että tänne blogiin on tultava jotain mukavaakin kerrottavaa. Suurimmaksi osaksi lapsettomuusblogit nyt vaan ovat angstista luettavaa ja saavat sitä ollakin, mutta tässä blogissa riemuitaan tänään veronpalautusten tuloa (kelle niitä nyt tuleekaan) ja pian koittavaa itsenäisyyspäivä vapaata. Kivaa!

Aalloissa

Projektin osalta ei ole mitään päivitettävää. Mä en pidä mitenkään todennäköisenä tämän(kääään) kuun onnistumista, joten raskaustestit ovat saaneet pysyä kaapissa ovulointitestien rinnalla, sillä nyt ”nautitaan” tauosta. No tunnustetaan, ei tämä ihan lomailun merkeissä ole mennyt. Vuoden vaihteessa pitää viimeistään tehdä päätös jatketaanko insseillä vai lähdetäänkö IVF-hoitoihin. Ajatus stressaa valtavasti. Ensimmäistä kertaa lähinnä rahallinen osuus tuosta hommasta. IVF on kuluineen +lääkkeineen nelisen kertaa inssin hintaista ja vaikkei raha tässä ratkaisekaan niin onhan se ihan järkyttävän kallista. Analysoin tilannetta ja tulin tulokseen, että alkuhoidot tuli käytyä ehkä liiankin huolettomalla asenteella. Nyt vasta kun hoitoja on takana alkaa tajuamaan, ettei tässä olekaan tilastojen kanssa mitään tekemistä. Eihän tässä koko hommassa ole mitään varmuutta, että tuloksia missään vaiheessa syntyy. Mutta siis se IVF… Päätös IVF-hoitoihin ryhtymisestä vaatii vielä paljon pohdintaa. Siinä on niin monia asioita mukana ja pitäisi laskeskella mikä olisi järkevin vaihtoehto. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat kutakuinkin järjettömiltä. Joka tapauksessa ensi vuonna saattaa tulla klinikan vaihto ja hoidon vaihto. Mitkä nyt ainakin tulee on paikkakunnan ja työpaikan vaihto.

Jotta lyötyä lyötäisiin vieläkin enemmän niin eilen kun sain ajatuksen päähän ettei raskaus koskaan osu minuun tuli vieläpä tieto, että Odotus-lehti lopetetaan! Ennen kuin pääsin edes odottajaksi! Voinette kuvitella, että tässä mielentilassa sekin ilmoitus vaikutti enteeltä ;)

Ärsyttävän minäkeskeistä. Maailmassa on monta muutakin asiaa ja päässä pyörii ällötykseen asti ”minäminäminäminä vauvavauvavauva”…

Mikäli teksti vaikuttaa jotenkin masentavalta painotettakoon nyt kuitenkin, että mä en ole masentunut. Mä saisin olla masentunut… Mulla olisi syytä olla masentunut… Mutta mä en jaksa. Mä vaan välillä käyn aallon pohjalla, mutta taas ollaan matkalla kohti harjannetta ;)