Muuta puuhaa

Näin on viikko lähtenyt käyntiin ja johan se taas on kohta jo loppukin. Meillä on firmassa puuhattu muuttoa, koska niin… meidän osasto myytiin. No firma jonnekka meidät myytiin vaihtoi viime viikolla omistajaa uudestaankin ja nyt ollaan sitten ulkolaisten leivissä. Tiedä mihin tämä sitten johtaa. Joka tapauksessa, 30 ihmisen muutto tavaroineen (50 työpöytää, 50 tietokonetta, jne.) on valtavaa sirkusta, voinette kuvitella. Mutta se on ihan mukavaa puuhaa, antaa työpäiviin jotain muuta kuin iän ikuista napsuttelua, jonka lomassa olisi muuten niin hyvä pähkäillä, että onkohan sitä raskaana…

No oiskohan sitä raskaana? Mulla ei ole mitään tuntemuksia. Olen koittanut pitää yllä positiivista mielialaa (jes, nyt tämä onnistuu!), mutta toisaalta järki sanoo, että miten tämä olisi erilainen kerta kuin nuo muut. Miksi se juuri nyt onnistuisi? Lääkäri sanoi, että nämä hoidot onnistuvat ennemmin taikka myöhemmin. Kuulemma klinikan historiassa on vain muutama tapaus, ettei lasta ole saatu hedelmöitettyä. Lohduttavaa? Kaipa hoidot tosiaan tepsii, mutta tepsiikö ne nyt viidennellä kerralla vai pitääkö kertoja olla 50? Aika näyttää. Päässä on paljon kaikenlaisia kysymyksiä ja pohdintoja, joskus tuntuu että niitä haluaisi jakaa jonkun ulkopuolisen kanssa. Saisi vähän uutta perspektiiviä. Sitten taas toisaalta… Mä en jaksa. Ollaan pidetty matalaa profiilia tämän projektin kanssa, että ei tulisi enempää stressiä. Tästä tietää lähipiirissä vain muutama ihminen (=alle 5). No parin kanssa asiasta ei oikein osata jutella. Heille voi sanoa, että klinikalla on käyty, muttei siitä tule mitään muuta puhuttua. Ei juuri terapeuttista, mutta ihan ookoo. Sitten on tämä yksi pariskunta. Heille kerrottiin, koska he ovat käyneet täysin samat rumbat läpi ja heiltä saa vinkkejä. Pitkähkön hoidon jälkeen heillä on vuoden ikäinen lapsi. Tästä kuviteltiin, että onpa mukavaa saada tukea ihmisiltä jotka ovat kokeneet saman, mutta hormoonimyrkyissäni mua toisinaan v i t u t t a a, että eikö ne voi muistaa omalta kohdaltaan miltä tässä tuntui. Siis kun minä EN HALUA testipäivänä tekstiviestejä ENKÄ sähköposteja, joiden sisältö on, että ”siellä varmaan onkin testipäivä tänään… No mikä oli tulos, toivottavasti positiivinen…”. Kun haaveet on taas kertaalleen musertuneet ei kiinnosta vastata yhteenkään uteluun, että negaahan sieltä tuli, mutta ei se mitään, kiitos kysymästä. Mä uskoisin, että asiasta kertoisin (oli tulos kumpi hyvänsä) kunhan olen siihen valmis. Ja jos nyt en jostain kumman syystä kertoisikaan niin tulevaisuudessahan sen joka tapauksessa näkisi – sitä kun joko olisi vatsa pystyssä taikka sitten ei. Joojoo. Hyväähän ne varmaan ajattelee, mutta silti… Tämä on jotenkin niin vaikea ja henkilökohtainen asia… Oma asia. Sanoo hän ja kirjoittaa blogia ;)

Mikä-lie-kerta toden sanoo?

Viikkoon on taas mahtunut huonoja uutisia, mutta onneksi jotain hyvääkin. KP10 ultrailussa luottogyne löysi vain kaksi follikkelia vasemmaltapuolelta, kolmas peräkkäinen clomitus on mun kropalleni selkeästi liikaa sillä "tavara" oli ohutseinäistä ja jotta tilanne oli kruunattu "täällä näyttäisi vähän kystiselta". Jes! Ainiin ja tulihan sieltä jossain välissä myös se pelätty "voihan olla ettei näissä folliikkeleissa kehitykkään munasoluja". Tuo on ehkäpä juuri pelko-TOP3, joita ei haluaisi kuulla.

No hyviin uutisiin sitten... IUI#5 takana! Parin päivän aikana oon saanut itseni nostettua suosta melko korkealla, jopa niin että fiilis on ihan loistava. (ja toiveikas....) Pregnylillä toivottavasti irtoaminen saatiin ajoitettua ihan hyvään aikaan. Koska viimeiset 3 olkea on ollut samalta luovuttajalta vaihdettiin sekin tällä kertaa uuteen, kaikkeahan kannattaa yrittää. Hmm, mitäköhän asiasta muuten. Eipä varmaan kummempaa. Klinikan lomien vuoksi tämä oli siis viimeinen inssi tälle vuodelle. Hieman keskusteltiin mahdollisesta IVF:stä, muttei tehty päätöksiä vaan pitää vielä miettiä. Muuten klinikalla oli mahtavaa, taas. Olen miettinyt meneekö muillakin samoilla kaavoilla tuo tilanne? Meillä on sekä toimenpiteen aikana, että varsinkin jälkeisellä toimistoistunnolla hersyvää huumoria asiasta kuin asiasta. Ensimmäisellä kerralla silloin kesällä oli tunnekuohuja ja itkeskelyä läpi toimituksen. Sitä seuraavat ovat jo menneet melkeimpä rutiinilla. Onhan se tietenkin tunteikas tilanne yhä, mutta eri tavalla ja olen tyytyväinen kaikkeen siihen hauskuuteen mitä siellä ilmenee, rentouttaa kummasti. Nyt sitten odotellaan.

7 päivää

Ajatuksessa oli, että en kyllä jaksa enää kierrostakaan näitä hoitoja. Enkä ainakaan yhtään clomia. Enkä todellakaan kirjoittele blogia. Eli tiukkoja ylämäkiä ja sitäkin jyrkempiä alamäkiä tarjonneet seitsemän päivää ovat saatelleet minut tähän: clomikuurin puoleen väliin, blogin ääreen.

Viime perjantaina tapahtui siis niin, että alkoi olla havaittavissa pientä tihkuvuodoksi luokiteltavaa toimintaa. Mulla ei-koskaan-ei-ikinä-ei-milloinkaan ole sellaista ennen kuukautisia (= järjettömän paljon vuotoa ensimmäisestä päivästä alkaen) ollut, joten toivo pilkahti ja ynnäsin 1+1=X: ehkäpä sittenkin voisin olla raskaana jos ovis olisikin ollut päivän oletettua myöhemmin ja DPO10 olisi ollut perjantaina. Lauantaina sitten testaamaan ja kun sieltä miinus tuli oli olo kummallinen muttei vielä mitenkään lyöty. Olin jo melko varma, että jotenkin ihmeellisellä tavalla maanantaina testi voisikin olla plussa. Että sitä sitten odottelemaan... Välissä oli kuitenkin sunnuntai, joka näytti kyntensä jo aamuvarhaisella - KP1 pyörähti käyntiin. Sunnuntai oli henkisesti karmea päivä - ajattelin ettei se koskaan lopu. Maanantai oli sitten henkisen kärsimyksen lisäksi fyysisesti karmea, ehdin olla töissä aamulla jonkun tunnin kunnes kivut oli niin suuret etten kyennyt mihinkään järjelliseen toimintaan. Aamu kymmeneen mennessä olin syönyt paracetaa 3000mg (päiväannoksen) eikä olo ollut helpottanut yhtään. Säryn lisäksi vuosin kuin seula. Kotiin päästyäni nukuin reilu kolme tuntia aivan tajukankaalla lämpöpussi vatsalla. Heräsin vähän paremmin voivana pienet palovammat vatsassa ja sen jälkeen ollaan oltu nousussa taas. Tämä kierto nyt katsellaan kehkeytyykö tästä jotain, sitten mahdollisesti inssiin ja loppuvuosi lomaa. Mietitään sitten mitä sitä ensi vuodeksi keksittäisiin.

...

-

Testata vai eikö testata, kas siinäpä pulma

Kaksi viikkoa kolmannesta inseminaatiosta. Muistaakseni lääkärin mukaan lauantaina sai testata ”jos on sellainen olo” ja ellei ole niin maanantaina (tosin FFkin ilmoittaa maanantain testauspäiväksi). Nyt onkin ristiriita, koska olo ei t o d e l l a k a a n ole ”sellainen”, mutta toisaalta uutiset kuin uutiset olisi helpompi ottaa vastaan lauantaina kun päivän saa viettää rauhallisesti kotosalla, toisin kuin maanantaina jolloin pitäisi heti skarpata itsensä työkuntoon. Hmm…

Jottei täällä olisi ihan vain odotellut ja odotellut sitä ikävää tosiasiaa, että sieltä nyt mahdollisesti tulee negatiivinen (silti toivoen positiivista), ollaan suunniteltu jo seuraavaa hoitokertaa. Mä olin aivan varma muutamia viikkoja sitten, että haluan tämän seuraavan kierron jättää väliin ja levätä. Nyt kuitenkin vaikutta, siltä että seuraavakin kierto mennään mahdollisesti IUI:llä ja tähän tulokseen johtivat seuraavat faktat: klinikan joululoma (kestää mahdollisesti kaksi kiertoani?!) ja tammikuun uusi hinnasto (hoitoihimme tulee noin 500 euron ekstramaksu lahjasolujen kallistuessa, hitto!). Soittelimme siis myös toiselle klinikalle, jonne voisi varata suunnitteluajan. Harkitsemme tätäkin vaihtoehtoa. Mutta ensin siis se testi. Ehkäpä huomenna.

Ei

Ei mitään. Ei yhtikäs mitään. FF tiesi kertoa, että ”yleensä” ja ”useimmilla” naisilla on 7-10 päivän (ovuloinnista) aikana tihkuvuotoa JOS raskautuminen on tapahtunut. Ei ole näkynyt. Suurella toivolla jokikinen kerta yritän löytää viitettä jostakin punaisesta (tai edes ruskeasta), mutta ei näy vaikka kuinka haluaisi. Rinnat on kyllä arat ja iho kukkii – merkit on selvät, mutta sellaiset joita toivoi. Silti hölmössä ihmismielessä jaksaa vielä jokin toivon hiven pilkahtaa ;)

Välähdys

Olipa mukava viikonloppu. Oli rentouttavaa ja samalla touhukasta. Oli vain yksi mutta… Oltiin lauantaina kylässä perheellä, johon kuuluu alle vuoden ikäinen muksu (valloittava tapaus!), juteltiin kaikenmoisia ja sivuttiin näitä hoitojakin – sellainen täysin normaali leppoisa illan vietto… Mulle vain ihan yhtäkkiä ilman mitään ajatteluita, ilman mitään kummempia puheita välähti kuin salama kirkkaalta taivaalta, että en mä kyllä tälläkään kerralla raskaaksi tullut. Olo tuli jotenkin niin selvänä ja voimakkaana, ihan käsittämätöntä. Enkä mä ollut edes ajatellut, että ollakko vaiko eikö ennen tuota hetkeä. Tämä ajatus vain tuli ja nyt se vain pysyy ja pysyy. joopajoo, vähän hölmöfiilis.

Unenlahjoja

Olen nukahtanut viimeisenä parina iltana yhdeksältä ja herännyt kuudelta… Siis yhdeksän tuntia unta! Enkä kuitenkaan koe, että olisin yhtään sen pirteämpi taikka energisempi päivisin. Normaalisti yöunet ovat paljon lyhyemmät, mutta nyt on vain kokoajan pohjaton väsymys. Taitaa viikontakainen retkeily vielä vaatia veroonsa, tulihan sitä kuitenkin lähemmäs 700 kilometriä matkattua kodin ja klinikan välillä.

Näin sitten taannoisena yhdeksän unitunnin yönä ensimmäisen vauvaunen! Mä olen jotenkin pystynyt aina tähän päivään (tai siis oikeastaan yöhön) asti pysyttäytymään erossa niistä, mutta nyt semmoinen filmi sitten pyörähti. Mutta se oli oikein mukava uni: raskaus oli lyhyt (eli n. 2 kk, unessa harmittelinkin että se jäi niin lyhkäiseksi etten ehtinyt opiskella kaikkea tarpeellista esim. imetystä), synnytys helppo ja lapsi valloittava – eli siis täysin epärealistinen uni ;)

Hyvää viikonloppua!

Rentoillen

Olin eilen lillumassa kylpylässä. En ole mikään hai uimaan, mutta kieltämättä kuumassa porealtaassa oli ihan rentouttavaa kellua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan mulla piti olla lannerangan magneettikuvaus, mutta magneettikeskus lääkäreineen tuli siihen tulokseen, ettei sinne kannata tulla jos on hedelmöityshoidot käynnissä ja juuri inssi tehty. Papereissa oli huomautettu, että jos olet tai epäilet olevasi raskaana ei voi tutkimuksiin tulla. Mä en epäile, mutta aivan valtavasti toivon, että näin tulee kohta puoliin olemaan. Onneksi tuli kysytttyä kuitenkin sieltä, sillä hh-lääkärini oli kovasti sitä mieltä ettei niistä tutkimuksista ole haittaa. No mutta toki otin varman päälle ja jätin menemättä. Olen tosin ollut julkisella puolella tuossa jonossa puoli vuotta, mutta odotan sitten hieman lisää. Magneettikeskus (mielestäni erittäin hienosti keksitty nimi muuten!) ilmoitti lähettävänsä uuden ajan ensi vuoden alussa, johon totesin, että toivottavasti senkin joudun perumaan. Niin kovasti toivon, että ensi vuoden alussa olisi perumisen syynä jokin muu kuin ehkä-mahdollisesti-jossain-vaiheessa-nyt-tai-joskus-muulloin-oleva-epäilty-raskaus...

Ainiin ja kyllä taas tietää miksi käy töissä! Klinikan lasku tuli ja oli 200 e suurempi mitä ajattelin. Hyvänä puolena asiasta sanottakaan, että nelinumeroinen luku ei alkanut kakkosella... ihan. Mua on oikeastaan naurattanut vain koko lasku, koska jos sitä alkaisi itkeä olisi peli menetetty. Näissä hommissa on ihan turha edes laskea kuluja ja sitä kuinka monta taulutelevisiota/ulkomaanmatkaa näillä rahoilla tekisi. Sellaisia elämän pikku valintoja. Lapsi on tervetullut, hinnoista viis (en kyllä yhtään hanttiinkaan pistäisi jos tekisi sen pika vauhtiin ;), näitähän varteen sitä on sukanvarteen aikoinaan säästetty. Yllättäviin menoihin. Positiivisin mielin!